21.4.2007


Onnistuin ratkaisemaan eilen kirjani pahimman ongelma, jollei lasketa liian pientä kantta ja takakansitekstiä, jossa on virheitä, niille en voi mitään. Tuon ratkaisun ongelma on se että toimin toisin kuin ohjeissa sanottiin, sääntöihin uskovana en voi pitää tuollaisesta ratkaisusta. Se saattaa kuitenkin toimia, minun pitää lähettää mallisivu painoon maanantaina ja pyytää heitä tulostamaan se, ongelma on pirullinen kun se näkyy vasta tulosteessa ja voi olla että tulostinkin vaikuttaa siihen. Toivon kuitenkin että se toimii, digipainokoneet kuitenkin ehkä ovat vain pienen mustavalkolaserini isompia serkkuja. Painon kanssa asioiminen on hieman hermostuttavaa, vaikka tuo onkin hyvin mukava paino. olin siellä työharjoittelussa kuusi vuotta sitten ja opin ainakin tekemään pdf-tiedostoja. Aika paljon oli kyllä sellaistakin aikaa ettei minulla ollut mitään tekemistä ja päädyin kirjoittelemaan ahkerasti yhdelle keskustelualueelle. Se taisi olla aktiivisen nettielämäni alku.

Suursiivouskin edistyy. Tänään kävin läpin kylpyhuoneen, se oli aika helppo. Kuurasin sen myös kunnolla ja yritin puhdistaa poistoilmaventtiiliäkin (joka aiheuttaa stressiä sillä etten tiedä mitä sille tarkkaan ottaen pitäisi tehdä joten noudatin netistä löytämiäni ohjeita ja en tietenkään voi olla varma siitä pitävätkö ne paikkaansa). Keittiön kaapit jäivät ensi viikolle mutta jääkaapin sain siivottua. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä mistä juureslaatikoiden uumeniin oli ilmestynyt muumioituneita porkkanoita ja viimekesäisiä perunoita.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisit laittanut kuvan muumioporkkansta.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ne, tai se yksi pahin, olivat sen verran inhottavia että hankkiuduin vain niistä eroon mahdollisimman nopeasti. Pahin oli kyllä yksi Rosamunda, joka ei mielestäni ollut niin kauhean vanha (toisaalta aika kulkee nykyään niin nopeasti enkä oikein pysy sen mukana että se saattoi hyvin olla viime syksyltäkin), mutta josta kasvoi kaksi valkoista viidentoista sentin mittaista itua. Ne olivat jotenkin kammottavat.
Muuten kyllä jääkaappini on ollut kohtuullisen siisti.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on pari muumiota varmaan tälläkin hetkellä jääkaapissa. Yleensä ainakin on.

Blog Widget by LinkWithin