23.5.2007

Onneksi ikävää päivää seuraa vähän mukavampi.
Olen edelleen väsynyt, totta kai, mutta sain kuitenkin käytyä kaupungilla asioilla (vaikka tunsinkin itseni surkeaksi ja rumaksi muihin verrattuna ja kuvittelin heidän katsovat minua halveksuen). Työkkäriin piti jonottaa tunti, vaikka olin siellä heti yhdeksältä. Minua hermostutti ja tunsin syyllisyyttä siitä että olen viime aikoina ollut aika passiivinen. Virkailija oli kuitenkin mukava ja kannustava ja näki heti että minulla on ongelmia arkuuden kanssa (olen tullut siihen tulokseen etten ole ujo vaan arka, ujo ei välttämättä ole pelkuri). Hän oli sitä mieltä ettei oikein voi mitään tehdä ennen muuttoani mutta että Turussa minun kannattaisi etsiä työelämävalmennuspaikka, vai miksi sitä sanotaankaan.
Vein samalla reissulla Kelaan hakemukseni ja yhden palkkatodistuksen huhtikuun alusta, sain vasta nyt ja he eivät ole voineet tehdä siitä päätöstäkään. Onneksi minulle ei mitään rahaa tulossakaan. Kävin myös irtisanomassa asuntoni, se tuntui isolta päätökseltä vaikkei sitä ollutkaan. Jos en olisi tehnyt sitä toukokuun loppuun mennessä olisi minut häädetty, luultavasti.

Sorruin myös ostamaan hameen kesää varten. Tai en tiedä voiko puhua sortumisesta, jos ostaa jotain sellaista mitä on pitkään harkinnut, minun pitäisi vain säästää kaikki rahani muuttoa varten (jotenkin silloin kun pitäisi olla säästäväinen, on kaikenlaista mitä olisi pakko ostaa). Hame on hyvin yksinkertainen ja musta, en tiedä onko se taas näkymättömyysvaate, mutta halusin arkihameen, sellaisen jossa voi hyvin pyöräillä ja joka ei ole niin arkaa kangasta tai painava kuin jotkut hauskemmat hameeni. Vartaloni on sen verran kummallisen mallinen että hameissa minulle menee yleensä koko 38, mutta muiden vaatteiden kanssa siitä on turha haaveillakaan. 36:kin meni päälle mutta oli vähän liian tiukka, palauttaessani sitä rekkiin samoja hameita katselleet naiset olivat varmoja että se olisi ollut minulle aivan liian iso. Ajattelen vähän liikaa painoani nykyään, vaikka se onkin pienempi kuin vaikka ennen Hollantiin lähtöäni.

Lomani alussa postilaatikkooni oli jaettu erehdyksessä yhden naapurini kirje, joka näytti aika tärkeältä. Huomasin sen vasta sunnuntaina ja laitoin selityslapun kanssa oikeaan postilaatikkoon. Nyt se lappu löytyi postilaatikostani, kiitoksin varustettuna, mukavaa. Olemme tainneet asua täällä yhtä kauan mutta minulla ei ole mitään käsitystä siitä minkänäköinen hän edes on.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on ainakin kahvitteluseuraa, kun Turkuun muutat. Itsekin mukavan seuran tarpeessa. :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kahvitteluseura on hyvin tervetullutta :)

Blog Widget by LinkWithin