27.9.2007

Ryhdistäydyin ja varasin ajan työnhakuneuvontaan, viikon päästä maanantaiksi. Soitin jopa sinne, eikä minua hermostuttanut kauheasti kun puhelimeen vastannut oli työssään (harjoittelussaan) ehkä vielä huonompi kuin olisin ollut vastaavassa tehtävässä. Tai ehkä olin itse joten epäselvä. Hän ehdotti ensi viikolta kahta aikaa joista kumpikaan ei käy minulle. Toisena päivänä olen töissä kirjamessuilla ja kun sanoin että olen sinä päivänä töissä hän ehdotti toista aikaa samalle päivälle. Se on tietysti ihan ymmärrettävää mutta kun hän sitten sanoi että seuraavalla viikolla, siis 8. päivä on maanantaina vapaita aikoja ja minä sanoin että se käy niin hän tulkitsi että tarkoitin ensi maanantaina josta olin jo kieltäytynyt. Mutta sain kai ajan oikealle päivälle. Se päivä sopii hyvin, olin päättänyt että kirjamessujen jälkeen tarkastelen tilannettani kunnolla ja mietin pitääkö minun yrittää päästä vaikka lääkäriin (nukuin viime yönä vähemmän mutta olen tänään pirteämpi). Siihen mennessä sitoudun kirjoittamaan luonnoksia avoimista hakemuksistani (ja odotan viestiä siltä työnantajalta, joka kysyi kiinnostaako minua yksi keikka ja lupasi ilmoittaa syyskuun aikana mitä he ovat päättäneet, voi olla ettei heistä kuulu mitään).

Rahatilanteeni näytti tänään sen verran kohtuulliselta että laitoin kuusikymppiä säästötilille, nyt siellä on sen verran että voin maksaa ainakin vuokran. Tai kauheassa hätätilanteessa nekin rahat voi käyttää, sitä estää vähän se ettei tililtä saa rahaa muuten verkkopankin kautta siirtämällä (ei kai edes pankin konttorista, en kyllä edes tiedä onko tuolla pankilla sellaisia konttoreita tai ylipäätään mitään pankkikonttoreita).

Yritin eilen leikkiä ajatuksella siitä miten elämästäni saisi jotenkin houkuttelevan tai ei ainakaan kamalan kuuloisen. Minä tajusin kauhean myöhään että muillakin saattaa olla vaikeaa, he eivät vain kerro sitä kaikille (minulta puuttuu kyky pitää kulisseja pystyssä) ja ulkoinen elämä ei välttämättä paljasta mitään ihmisen sisäisestä maailmasta.
Tai en minäkään ole kertonut mahdollisille työnantajilleni ujoudestani tai taipumuksestani ahdistukseen (täytyy sanoa vielä, väsymykseni ja ahdistukseni ei juuri vaikuta kykyyni tehdä töitä, päinvastoin töitä tehdessäni voin paremmin, ehkä siksi että silloin minun ei tarvitse miettiä epävarmaa tulevaa vaan voin keskittyä siihen hetkeen).

Mutta kuitenkin, miten voisin kuvailla elämääni niin ettei se kuulostaisi yhtä masentavalta kuin blogini ehkä vaikuttaa (vaikka oikeasti suurimman osan ajasta nautinkin elämästäni, tai jos sitä yhtä mörköä ei olisi olemassa niin olisin siihen tyytyväinen).

Voin sanoa olevani freelance-graafikko, joka on suunnitellut muun muassa useita (niitä on kyllä aika monta) kirjankantta useille kustantajille (tai kahdelle ja muutamalle taholle, joiden kirjojen taittoihin tuli kansikin mutta jotka eivät ehkä ole mainitsemisen arvoisia).
Olen luova (se tosin rajoittuu tällä hetkellä lähinnä melkein maaniseen neulomiseen).
Minulla on ystäviä ja mukava perhe, joka myös harrastaa taiteellisia juttuja (lähinnä kirjoittamista ja lukemista mutta silti).
Kasvoin eriskummallisessa yhteisössä, jossa asui taiteilijoita ja vanhoja taistolaisia (vaikkei elämä siellä ollutkaan kauhean eriskummallista, vähän sosiaalisempaa vain kuin normaaleissa taloyhtiöissä).
Olen kirjoittanut kirjan ja pääsen puhumaan siitä kirjamessuilla (la 6.10. klo 11.20 Kirjakahvilalavalla, Turun messukeskuksessa siis).
Minulla on epätavallisen pitkät hiukset (vaikken sitä minää erityisenä saavutuksena pidäkään).
Minulla on viihtyisä koti (tällä hetkellä liian sotkuinen mutta siivoan viikonloppuna).

Pieni negatiivinen ääni ei kyllä osaa olla hiljaa vaikka yrittäisikin keskittyä positiiviseen.

11 kommenttia:

Merry kirjoitti...

Vaikuttaa lupaavalta, jatka samaan malliin! :)

Omasta elämästä saa hyvän kuulosen kertomalla vain parhaat palat: saavutukset, taidot, myönteisimmät luonteenpiirteet jne.

Sitten, kun työhaastattelussa tulee se väistämätön kysymys: "Mitkä ovat sun heikoimmat puolet?" tai "Missä asioissa sulla olis kehittymisen varaa?", niin kannattaa sanella joku valmiiksi puitu vastaus, eikä alkaa ex-tempore syväluotaamaan omia puutteitaan.

Työnhaku on loppujen lopuksi aikamoista 'teatteria' ja työelämässä ollaan enemmän tai vähemmän 'näyttämöllä'. Vilpitön itsetutkiskelu kannattaa säästää vapaahetkien iloksi (tai "iloksi", miten nyt kukin asian kokee).

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En ole kauheasti miettinyt vielä haastatteluita, kun en niihin ole vielä onnistunut pääsemään :) Pitäisi kyllä.

orange seeds kirjoitti...

Tuo on oikeasti hyvä neuvo, että kannattaa miettiä etukäteen mitä mainitset huonoiksi puoliksesi, tai vaikka jos kysytään jotain pelkoja. Missään nimessä ei saa sanoa mitään työhön liittyvää sellaisista kysyttäessä, vaan esim. peloiksi mainitaan jotain todellista, mutta sellaista, mikä ei vaikuta mitenkään työntekoon, kuten hammaslääkäripelko.
Huonoksi puoleksi voi sanoa esim, ettei harrasta mielestään tarpeeksi liikuntaa, mutta ei missään nimessä esim. että stressaantuu helposti tms.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joo, sen verran olen haastatteluita miettinyt. En tiedä onko minulle hyötyä vai haittaa siitä että olen "viestinnän ammattilainen", tutkintonikin keskittyi aika paljon viestintäpuoleen eikä esim. pelkkään visuaalisuuteen. Olen opiskellut muun muassa yritysviestintää, siis aika pitkälti sitä mitä kannattaa sanoa ja miten. Ja kun tietää jotain nousee rima.
Korkeanpaikan pelko on ehkä turvallinen pelko työnhaun kannalta, ellei hae töihin pilvenpiirtäjään tai nosturikuskiksi (ehkä kammottavin ammatti minulle).

Merry kirjoitti...

On kyllä ihan hassua, miten JOKA haastattelussa (vaikka olis aika erilaisista tehtävistä kyse), käydään läpi ihan samat kysymykset:

- Kuvailisitko lyhyesti opintojasi ja työuraasi tähän mennessä? (Ja, tämän jälkeen joukko yksityiskohtaisempia kysymyksiä eri taidoista/tehtävistä.)
- Työskenteletkö mieluummin ryhmässä vai yksin? (Kannattaa AINA vastata: sekä-että. Joka ikiseen paikkaan haetaan 'sopeutuvaisia tiimipelaajia', vaikka työntekijä itse tietäisi, että k.o. hommaa tehdään käytännössä yksin.)
- Miten reagoit ristiriitatilanteissa?
- Mitkä ovat parhaat ja huonoimmat puolesi?
- Miten ylläpidät ja kehität ammattitaitoasi?
- Mitä odotat esimieheltäsi?
- Entä työtovereilta ja työympäristöltä?
- Millaisissa tehtävissä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?

Että, ainakin noihin kantsii varautua vastaamaan, myös enkuksi ja ruotsiksi. (Mutta, ulkomaankielillä ei tarvitse osata vastata erityisen hienosti. Riittää, kunhan pystyy asiansa esittämään, eikä tee ihan massiivisia kielioppivirheitä.)

Henkisesti kannattaa orientoitua siihen, että haastattelijoita on monta (ainakin kaikissa paikoissa missä mua on haastateltu) ja he pommittavat ristiin rastiin kysymyksillä. (Mun mielestä tämä on ehkä vaikein asia hallita.) Eikä kannata hämääntyä, jos yksi haastattelijoista on jopa epäkohtelias! Usein on sellanen taktiikka, että yksi vetää hankalan ihmisen roolia, jotta nähdään livenä, miten haastateltava pystyy kohtaamaan ja käsittelemään negatiivisuutta.

--

Sehän on erinomainen asia, että sä olet opiskellut viestintää!!!

Se mahdollistaa paljon useampiin erilaisiin tehtäviin hakemisen, kuin pelkkä graafisen suunnittelijan tutkinto.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä olen opiskellut noin 2 opintoviikkoa lähes kaikkea mahdollista vähänkään kuvalliseen viestintään liittyvää: kuvajournalismia, valokuvausta, videokuvausta ja editointia, valo- ja äänisuunnittelua, www-suunnittelua, animaatiota (perinteistä ja flashia), piirustusta ja maalausta, sarjakuvan teoriaa ja piirtämistä, elokuvan teoriaa, kännykkägrafiikan tekoa, taittoa, graafista suunnittelua, typografiaa, yritysviestintää, puheviestintää, e-kauppaa, värioppia, käyttöliittymäsuunnittelua, mainonnan suunnittelua ja projektin hallintaa, muun muassa. Harmi vain ettei 2 ov oikein riitä ammattitaidon hankkimiseen.
Puhumattakaan siitä mitä opiskelin ammattikoulussa. Siellä sain kyllä suurimman osan graafisen suunnittelun opeistani.

Anonyymi kirjoitti...

Työnhaku voi pahimmillaan olla melkoista koiran hommaa. Muistan viimeeksi kun olin painajaismaisessa haastattelussa, mikään mitä sanoin ei näyttänyt olevan hyvä vastaus, no en kuullutkaan siitä firmasta. Sittemmin onnisti kun olin oikeassa paikassa oikeeseen aikaan.

Nyt on jo huvittavaa muistella pahimpia haastattelumokia. Olen varsinkin ihan nuorena mokaillut niin, kun ei meillä koulussa opetettu miten pitää puhua. Että on etu kun osaa viestintää. Mutta tosin sinun alallasi työt on aika hyvä valtti. Niistähän työnantaja näkee itse. Toista se on jos pitää kauheasti myydä omaa luonnettaan. Se on koiran hommaa. Varsinkin jos on introvertti möllöttäjä oikeasti, kuten meikäläinen.

Merry kirjoitti...

Ei minkään pituinen KOULUTUS riitä ammattitaidon hankkimiseen. Olennaiset asiat oppii lopultakin vasta työn kautta. Mutta, on ERITTÄIN HYVÄ, jos voi valehtelematta kertoa opiskelleensa mm. noita mitä luettelit! :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Anonyymi, luulen että käytännössä viestinnän opinnoistani ei ole mitään hyötyä haastattelutilanteessa. Pääsykokeiden perusteella tiedän että olen niissä surkea mutta ehkä olen kehittynyt vuosien varrella.

Merry, ei annakaan ja minä olen oppinut esim. taittamisen aika pitkälti käytännössä. Yleensä tarvitaan kuitenkin enemmän valmiuksia vaikka äänisuunnitteluun kuin se minkä sain. Muistan lähinnä että erilaiset mikrofonit ottavat äänen eri muotoiselta alueelta ja että ääni on aaltoa.
Videokuvausta opin parilla kurssilla sen verran että voisin tehdä ehkä jotain kotivideoita ja editoida ne aika tyylikkäästi (osaan myös tehdä erilaisia efektejä After Effectsillä, jouduin opettelemaan sen opinnäytetyötäni varten). Toimin myös ohjaajana yhdessä tehtävässä mutta sillä ei kannata kehua.
Valokuvausta olen opiskellut aika paljon, varmaan reilut 10 ov yhteensä, opiskelin sitä Hollannissakin. Tiedän alkeet aukoista ja suljinajoista ja valaisusta, sen verran että voin olla keskikertainen harrastaja eikä minua muu kiinnostakaan (aika harvalla harrastajalla on kyllä tainnut olla yksityisopettajaa, minulla on ollut aika hyviä mahdollisuuksia).
Kuvajournalismin kurssi antoi vähän apua kuvien tulkitsemiseen ja yritysviestintä oli ihan kiinnostavaa vaikka olikin oikeastaan kuvallisen viestinnän kannalta turha kurssi. Puhuimme lähinnä yritysten sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä ja viestintästrategioista ja sellaisesta. Projektinhallinnasta sain ainoa ykkösen koko opiskeluaikana mikä oli ankeaa kun kuitenkin minulla oli kokemusta projektien vetämisestä. Puheviestinnässä lähinnä leikimme. Ja niin edelleen.
Graafinen suunnittelu on lähinnä se mitä osaan sen verran että voin tehdä ammatillisesti. Minua kyllä harmittaa välillä etten yrittänyt päästä kouluun jossa olisin voinut keskittyä siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan mielenkiinnosta kysyn. Sanoit, että sinulla on epätavallisen pitkät hiukset eli kuinka pitkät nuo sinun hiukset oikein on?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Epätavallisen pitkät taitaa olla kyllä liioittelua, keskimääräistä pitemmät kuitenkin. Nykyään vähän vyötärön yläpuolelle, aiemmin ne ovat olleet pitemmätkin.

Blog Widget by LinkWithin