22.11.2007



Eräs eilinen anonyymi sai minut tutkimaan tarkemmin aseksuaalisuutta. Käsitykseni siitä on ollut aika vajavainen ja rajoittunut yhteen tuttuun jolla ei vaikuta olevan mitään seksuaalisia tai romanttisia haluja (mikä on sex drive suomeksi?), en tiedä pitääkö hän itseään aseksuaalina. Olen ajatellut että kun minulla kuitenkin on haluja ja masturboin ja olen välillä ihastunut niin en voi olla aseksuaalinen mutta se ei ole ilmeisesti niin yksinkertaista. En kyllä usko että olen, minä haluan seksiä, en vain juuri nyt. Luulen että löysin kuitenkin itselleni sopivan laatikon ja aika monet aseksuaalisille tyypilliset piirteet eivät näköjään kosketa vain minua, kuten epätietoisuus seksuaalisesta suuntautumisesta (eikä kyse ole siitä että olisin kaapissa, ei minulle olisi mikään erityinen ongelma hyväksyä olevani lesbo, jos olisin siitä varma) ja se ettei itse ole mukana seksuaalisissa fantasioissaan. Minulla ei ole sellaisia seksuaalisia haluja jotka saisivat minua himoitsemaan satunnaisia vastaantulijoita tai puolituttuja eikä minun tarvitse pitää seksuaalisia halujani kurissa, selibaatti ei ole millään tavalla ongelmallinen juttu minulle eikä seksi tunnu kauhean olennaiselta jutulta. Kuitenkin jos ihastuisin/rakastuisin oikein kunnolla luulen että haluaisin seksiä hänen kanssaan ja pitäisin siitä, seksi sinällään ei minusta vaikuta vastenmieliseltä (siihen liittyy sekin että kokemukseni mukaan seksi on aivan helvetin kivuliasta ja todennäköisesti on sitä vielä jonkin verran jatkossakin niin etten halua harrastaa sitä kenen tahansa kanssa).
Tämä kuulostaa jotenkin minuun sopivalta: "Similarly, some people who might technically belong to the gray area choose to identify as asexual because it is easier to explain. For example, if someone has experienced sexual attraction on one or two brief, fleeting occasions in their life, they might prefer to call themselves asexual because it is not worth the bother of having to explain the one or two brief, fleeting occasions to everyone who asks about their orientation." Vaikkei minulla ole kyllä kauheaa tarvetta määritellä itseäni aseksuaalisikaan (lähempänä minä kyllä sitä olen kuin perinteistä biseksuaalia), helpottaa tietää että kuulun tavallaan johonkin ryhmään ja että se jos määrittelee itsensä vaikka tuohon harmaalle alueelle tarkoita ettei koskaan voisi rakastua tai kokea seksuaalista suhdetta (kun minä kuitenkin haluaisin, joskus tulevaisuudessa) tai nauttia siitä. Aseksuaali saattaa kai pitää seksiä mukavana ja hauskana juttuna mutta ei tunne tarvetta siihen.

Minun olisi pitänyt tehdä tänään töitä mutta en saanut tarvitsemiani materiaaleja, niinpä tutkin sitten aseksuaalisuutta.
Täytyy sanoa että vaikka tuolla sivustolla esiintyy kai sitäkin asennetta että seksi on iljettävää ja aseksuaalit jotenkin vapaampia ja parempia kuin seksuaalit niin pikaisen tutustumisen perusteella sieltä tuntuu puuttuvan ärsyttävä säälivä asenne, johon olen viime aikoina törmännyt satunnaisten vähemmistöjen satunnaisesti kohdatuissa keskusluissa, lähinnä Ravelryssa josta löytyy ryhmiä aivan kaikenlaisille käsityöihmisille. Törmäsin kaksosiin jotka säälivät "yksösiä" ja heidän rajoittunutta elämäänsä, miten kauheaa varmaan on kun joutuu elämään ilman sitä taattua parasta ystävää ja kinkytyyppejä, jotka säälivät rajoittuneempia ihmisiä, jotka eivät vain uskalla tehdä sitä mitä he oikeasti haluaisivat (aivan kuin ei voisi olla vain ei-kiinnostunut). Ehkä kaksosten ja kinkyjen elämä on rikkaampaa kuin vaikka minun tai sitten ei, mutta inhoan sitä omahyväisyyttä. Toisaalta aseksuaalit eivät ehkä ole vainotuin ryhmä ja heidän ei tarvitse taistella valtavirtaa vastaan (muuten kuin kestämällä jatkuvaa seksin tuputusta, sadomasokismi esimerkiksi on kuitenkin laitonta joissain päin maailmaa, Yhdysvalloissakin) ja ehkä silloin on helpompi olla suvaitsevainen. Tuo ei tietysti päde kaksosiin mutta ne nimenomaiset yksilöt saattoivat vain olla tavallista ärsyttävämpiä (ja sitä paitsi heillä nimensä olivat lausuttuna aivan saman kuuloiset, kirjoitusasussa oli vähän eroa ja ehkä sellainen tekee ihmisen vähän kummalliseksi. En tiedä mitä heidän vanhempansa olivat ajatelleet).

Olen ehkä nukkunut liikaa viime aikoina, olen kauhean väsynyt hyvistä yöunista huolimatta. Tänään yritän välttää päiväunia, ne pilaavat koko loppuillan.

Kuvan jouluasetelman taustalla on joulukalenterini, nimipäivälahja äidiltä (se tuli tänään postissa, vähän etuajassa mutta niin se on pakostikin kun nimipäivä on sunnuntaina). Se on hauska ja unicefilainen. Kukan ostin tänään kirjastoreissulta, sen vieressä on kukkakauppa. Olin ajatellut jotain pientä sipulikukkaa mutta valikoima oli aika pieni ja kaktus viihtynee asunnossani pitempään. Palvelu oli liikkeessä erinomaista ja osasin pitää puoleni niin etten ostanut vaaleanpunakukkaista vaalean lilassa ruukussa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kiva pitkästä aikaa päästä lukemaan blogiasi :)

Kaksosista tuli mieleen, että minä olen kyllä tavannut paljon ongelmaisiakin kaksosia. Sellaisia, joista ainakin toinen puolisko on kärsinyt kaksosuudesta. Yksi oli lapsena jäänyt vähemmälle huomiolle kuin kaksoissisaruksensa ja kärsii siitä edelleen. Eräs toinen kaksonen taas kaipaa jatkuvasti kaksoissisarensa seuraa, mutta sisar viettääkin mielummin aikaa muiden ystävien kanssa. Hmm :/

Anonyymi kirjoitti...

Jaa-a, mielenkiintoinen tuo juttu aseksuaalisuudesta. Mutta minulla itselläni on sillä tavalla, että ei minua seksi kiinnosta, ellen ole ihastunut johonkin ihmiseen. Enkä ole varmasti mikään aseksuaali. Pystyn olemaan ilman seksiä ihan mainiosti. Mitä kauemmin on ilman, sitä helpompaa se on sitäpaiti. Olen aina ajatellut että seksi on ylimainostettua. Sehän on ihan tavallinen juttu. Inhoan myös ihmisiä joiden kaikki puheet sisältää kaksimielisyyksiä, joiden pitäisi muka olla hauskoja.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Liina, hauskaa jos blogini lukemisesta on iloa :)
Jotenkin minäkin ajattelen että kaksosuudesta voi koitua pahoja ongelmiakin, en kyllä tiedä kun kokemukseni heistä rajoittuu yksiin tyttö-poikakaksosiin, jotka eivät näytä minusta olevan keskenään läheisempiä kuin ovat isoveljensä kanssa.

Anonyymi, aseksuaalisuus vaikuttaa kyllä jollain tavalla kiinnostavalta. Olen lukenut aiheeseen liittyvää keskustelupalstaa ja olen aika varma siitä etten ole aseksuaali, ainakaan täysin, "Grey-A" kuvaus kyllä tuntui sopivan minuun. Ajatus siitä että olisin aseksuaalisessa suhteessa ei tunnu yhtään houkuttavalta ja suhtaudun positiivisesti seksiin, haluan kyllä sitä mutta vain tietyissä olosuhteissa. Se vaikuttaa parhaimmillaan ihan hauskalta jutulta mutta ei mitenkään elintärkeältä, esim. nyt en kärsi tippaakaan seksin puutteesta. Jos taas olisin parisuhteessa oletan/toivon että nauttisin siihen liittyvästä seksistä, olettaen että kumppani on sellainen jonka seurassa pystyn rentoutumaan.

anu kirjoitti...

Samaistun myös jokseenkin tuohon "seksi on ihan hauskaa, mutei elintärkeää" asenteeseen. Minun on vaikea ymmärtää joitakin ystäviäni, jotka sanovat seksin olevan samalla lailla pakottava tarve kuin vessassa käynti. Minulle todella vieraan kuuloinen vertaus, tuo.

Asiasta toiseen, olikos sinulla reiät korvissa? (siis sellaiset korvakorureiät). En nyt kykene muistamaan.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Olen koko päivän yrittänyt kuvitella millaista olisi jos seksi olisi pakottava tarve ja miettinyt kuinka monille se on. Minun on jotenkin vaikeaa oikeasti ymmärtää ihmisiä, joille vaikka neitsyyden säilyttäminen on kauhean vaikeaa. Minä en ole koskaan tuntenut mitään erityistä kiusausta ja hankkiuduin neitsyydestäni eroon vain sen takia että ajattelin että siitä tulisi normaalimpi olo (ja siitä tulikin enkä varsinaisesti kadu sitä, varsinkaan nyt kun traumatkin ovat kadonneet) en siksi että olisin halunnut seksiä. Mikä tietysti selittää sitä miksi en erityisesti nauttinut siitä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Unohtui, minulla on toisessa korvassa rei'itykset mutta luulen että ne ovat nykyään niin umpeen kasvaneet ettei niihin saa enää koruja, taisin lopettaa niiden käytön kaksi vuotta sitten (kauheaa miten nopeasti aika menee).

Blog Widget by LinkWithin