7.11.2007

En tiedä pitäisikö minun olla huolissani kun kaukaiset kauheat tapahtumat eivät tunnu yllättävän minua, insuliinimurhat ja koulusurmat ja muut sellaiset? Oletan että järkyttyisin jos joku kavereistani paljastuisi murhaajaksi mutta tuntemattomien kohdalla en osaa yllättyä, toisin kuin ilmeisesti aika monet. Saatan kyllä järkyttyä (ja ajattelen etten järkyty tarpeeksi ja että olen kauhean epäempaattinen ja tunteeton) mutta taidan koko ajan odottaa kauheita asioita tapahtuviksi, tai olen tietoinen siitä että mitä tahansa voi melkein tapahtua (onneksi useimmiten arkielämässäni saan sysättyä sen ajatuksen jonnekin piiloon). Dekkareistakin on oppinut että kuka tahansa voi joutua uhriksi tai olla pahantekijä (kirjat ovat varmasti olleet minulle haitallisempia kuin videopelit tai väkivaltaiset elokuvat).
Surullista joka tapauksessa.


En osaa päättää olenko sairas mutta ihan terve en ainakaan ole. Onneksi nyt ei ole ihan pakko liikkua ja ulkonakin on ankeaa, voin yrittää levätä niin paljon kuin mahdollista.
Nukuin aamulla puoleen yhdeksään, viime aikoina sitä ei ole tapahtunut kuin silloin kun olen herännyt painajaiseen aamuyöstä ja valvonut pari tuntia ja mennyt takaisin nukkumaan. Luulen että sekin on yksi taudin oire (se voi johtua myös liian myöhään luetusta kirjasta mutta silloinkin olen herännyt aikaisin). Oli aika outoa herätä kun verhojen välistä näkyi valoa.

Kun näette unia tuntemistanne henkilöistä, niin ovatko he sellaisia kuin oikeassakin elämässä? Viimeöisessä oudossa unessa oli mukana henkilö, joka oli "Lord Boredom", joka oli laiha, lyhyt ja lyhyttukkainen ja luonteeltaankin kaikkea muuta kuin todellinen Lordi (tuo oli jonkinlainen kujeilijahahmo, siirtynyt uneen todennäköisesti lukemastani kirjasta). Olisi kiinnostavaa tietää miksi hän oli LB:n kaima.

Kutsuin isäni ja äitipuoleni tänne isänpäivälounaalle, mutta isäni on silloin matkoilla. Onneksi kutsun voi pitää voimassa sopivaan ajankohtaan asti. Hän vaikutti kuitenkin ilahtuneelta kutsusta, se on tärkeintä.

Ovikelloni soi tänään juuri kun olin saanut ruuan lautaselle. Kaksi hymyilevää naista, halusivat keskustella siitä miten ystävällisyys on kadonnut nykymaailmasta. Jouduin pahoittelemaan epäkohteliaisuuttani ja sanomaan että ruokani jäähtyy ja minun on pakko mennä sitä syömään (kun pasta on vähän ikävää jäähtyneenä). KIeltäydyin lehdestäänkin.
Säikähdin ovikelloa, yleensä se ei soi, en tiedä mitä odotin mutta tärisin vähän oven suljettuanikin.

5 kommenttia:

anu kirjoitti...

Jehovan todistajat... miksiköhän he eivät voi koskaan sanoa suoraan heti olevansa jehovan todistajia?
Vähän niikuin puhelimyjä, jaarittlevat aina pitkästi kaikkea turhaa ennenkuin saavat sanottua mitä ovat tarjoamassa (myyminen -sanaahan nuo eivät taida käyttää silloinkaan).

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Toisaalta molemmista ryhmästä tietää yleensä heti mihin ryhmään kuuluvat :)
Se minusta oli vähän outoa että he kävivät puolen päivän maissa mutta ehkä täällä on niin paljon työttömiä ja eläkeläisiä että se kannattaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hitsi, minä järkytyin nyt siksi, että luin muutama viikko sitten kirjan Poikani Kevin (suosittelen, se on kauhea), joka kertoo vastaavasta hommasta ja juuri viime yönä juttelin jonkun kanssa, että "Suomessa ei ole tapahtunut kouluampumisia", kun näitä randomeita väkivallantekoja on ollut muuten aika usein viime aikoina.

Itse olen pääsääntöisesti tunteeton tyyppi, mutta koska juuri luin sen kirjan niin nyt olen moneen kertaan järkyttyneempi, höh. En saa unta joten tulin vilkaisemaan blogeja.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuo on kyllä aika pelottava yhteensattuma. Vaikuttaa myös aika pelottavalta kirjalta.

Anonyymi kirjoitti...

No joo, tuntuu kuin minulla olisi jotein telepaattisia kykyjä... Mutta toi Poikani Kevin (en nyt muista muuta että kirjailijan etunimi on Lindsey) on mielenkiintoinen. Sen kertoja on koulutappajan äiti ja kirjailija käyttää ns. epäluotettavaa kertojaa. Jäin miettimään tätä kirjaa viikkokausiksi ja samalla päässäni soi Boomtown Ratsien biisi I don`t like mondays, jonka he tekivät kun se yksi koulutappajatyttö oli sanonut vastaukseksi miksi teki sen, että ei tykkää maanantaipäivistä.

Mutta kaikkea sattuu, minkäs sille voi.

Blog Widget by LinkWithin