Lähetin eilen ison kirjaprojektini painoon ja työnantajalle ja ajattelin että nyt ei ole mitään töitä tiedossa varmaan koko kesänä (en ole kuullut haastattelufirmasta mitään ja en tiedä onko se huono merkki). Tänään sain sähköpostin jossa minulle tarjottiin erään kirjan taittoa. Aika ihanaa (paitsi että jos saankin sen työpaikan ja jos siellä pitäisi aloittaa pian, mutta kun en saa ja vaikka saisinkin niin voisin tehdä vaikka yöllä töitä) ja vähän huvittavaa. Minun on vähän vaikeaa uskoa että minulle tarjotaan töitä ja vielä noin hyvällä ajoituksella.

Aloitin eilen neulomaan uutta neuletakkia, ehkä tästä tulisi täydellinen (tosin lanka loppuu minulta varmasti kesken ja sitä väriä ei enää valmisteta). Laitan aina uudet työni Ravelryyn heti kun saan aloitettua ne ja aamulla minua odotti viesti neuleen suunnittelijalta, hän toivotti minulle onnea matkaan ja antoi pari vinkkiä. Ravelry on kyllä aika korvaamaton apuväline neulojille ja virkkaajille. Erään suosikkipodcastini pitäjällä on siellä ryhmä joka suunnittelee vaihtoa, jossa ihmiset tekevät jollain tavalla pienen otuksen (virkkaavat tai neulovat tai ompelevat) ja lähettävät sen eteenpäin. Se vaikuttaa juuri sopivalta jutulta minulle, minulla on tarpeeksi lankaakin pienten otusten virkkaamiseen.

Aloitin aamulla lukemaan uutta kirjaa. Olen onnistunut jäämään koukkuun erääseen sarjaan, se nolottaa minua hiukan, kirjojen aihepiiri on sellainen ettei sen olisi kuvitellut kiinnostavan minua (ne eivät ole edes romanttista jännitystä vaan oikeastaan romanttista toimintaa), mutta joku niissä toimii. Ainakin se että hieman sotilaallisista aiheista ja amerikkalaisuudesta huolimatta ne eivät ole yltiöisänmaallisia tai sotaa ihannoivia ja suvaitsevaisuus ja yhteistyö ovat oikeastaan niiden kantavia teemoja (sen romantiikan lisäksi). Kiitos siis (tai en tiedä, ehkä olisi paras olla jäämättä koukkuun pitkiin ja edelleen jatkuviin kirjasarjoihin vaikka ei lukisikaan niitä kaikkia) kirjavaihtoystävälleni Suzanne Brockmannin suosittelemisesta.

Lisäys: pahat aavistukseni olivat oikeassa ja työhön oli valittu joku muu. Olen vähän pettynyt mutta en ole saanut vielä itkukohtausta tai syytellyt itseäni siitä että olen niin surkea ettei kukaan halua minua, mikä on tietysti ihan hyvä juttu. Auttaa paljon ettei tuo ollut unelmatyöni, mikä on ehkä yksi syy siihen miksi minua ei valittu. En olisi itsekään palkannut minua jos olisi ollut mahdollisuus vähemmän ujoon ja "taiteelliseen" tyyppiin, sellaiseen joka ei olisi niin suuntautunut suunnittelutyöhön. Tai niin ainakin sanon itselleni, ettei tarvitse ajatella sitä etten vain kelvannut.