27.1.2009

Sosiaalisena

Eilen sekä ruokavaliolleni että unihygienialleni kävi vähän huonosti mutta ei niin haittaa kun oli hauskaa.

Olin päivällä kauhean väsynyt, poikkeuksellisesti nukuin päiväunet, minua palelsi ja vähän kuvotti, en tiedä olenko taas sairastumassa, tänään on jotenkin yskäinen olo.
Raahauduin kaupunkiin, hoitamaan postitustyötäni. Tein aika monta pakettia kirjasta jonka kirjoittaja myy sitä aktiivisesti (valitettavasti kirjan myyntiluvut riippuvat aika paljon kirjailijasta), ensin tilaajat asiakasrekisteriin, sitten heille laskut ja sitten kirjojen pakkaus ja postileimaus koneella. Tein myös yhden paketin kirjakauppaan ja kun olin saanut kirjekuoren kiinni huomasin että heiltä oli tullut uusi tilaus (edellinen oli juuttunut roskapostiin jostain syystä), niitä oli niin paljon että ne piti viedä postiin pakettina lähetettäväksi. En olisi uskonut että postitushommin saa käytettyä yli tunnin.
Minun piti käydä kirpputoreilla katsomassa löytyisikö sopivaa kangasta tilkkutäkkini taustaksi, en halua siihen mitään uutena ostettua, paitsi täytteen ja reunaan tulee punaista kangasta jonka olen jo ostanut. Haluaisin käyttää vanhaa pussilakanaa, joka olisi mukavasti pehmentynyt. Mutta liikkeet olivat menneet jo kiinni, olen yleensä kaupungilla päivällä niin etten tajunnut miten hiljaista alkaa olla jo kuudelta.

Miittimme oli kirjaston kahvilassa, olin siellä aika etuajassa mutta minulla oli kirja mukana ja aikani kului hyvin. Muita miittiläisiä oli kaksi, kumpikin minulla entuudestaan tuntemattomia, vaikka tiesinkin keitä he olivat foorumilla. Olen ollut siellä joskus aktiivisempi, mutta olen valvojana niin ihmiset tuntuvat tietävän minut, se on aika hassua kun parikin ihmistä on sanonut että he ovat erityisesti toivoneet tapaavansa minut. OLin unohtanut miten hauskoja miitit voivat olla parhaimmillaan. Meitä oli sopivan vähän ja olimme kaikki suunnilleen samalla aaltopituudella niin että kun kirjasto meni kiinni niin halusimme jatkaa vielä. Harmi vain emme tietäneet hauskaa paikkaa Turusta, sellaista josta saisi jäätelöä kahdeksan aikaan illalla (kaipaan vähän Oulun Biskettiä joka on halpa, hauska ja auki aika myöhään). Päädyimme vielä tunniksi Stockmannin Deliin (vai mikä se onkaan nimeltään), sitten sekin meni kiinni. Ja sitten lähdimme koteihimme, samaa mieltä siitä että uusi miitti pitää järjestää pian.
Kotona kävin niin ylikierroksilla hauskuudesta ja sosiaalisuudesta että pääsin nukkumaan vasta puoliltaöin mutta ei sillä niin väliä.
Joskus mietin niin sanottua ujouttani, että voiko olla oikeasti ujo jos puhua vapautuneesti pari tuntia vieraiden ihmisten kanssa, ilman minkäänlaista hermostuneisuutta. Ja puhua vaikka mistä, uniongelmista, masennuksesta, ruuasta ja siihen liittyvistä ongelmista ja muusta, henkilökohtaisestakin. Ehkä se on yksi hyvistä puolistani, että olen avoin ja oikeastaan aika sosiaalinen, puolierakoituneesta elämäntavastani huolimatta.

Minun tekisi mieli järjestää taas jonkinlaiset juhlat, löytyykö halukkaita vieraita (olin kirjoittaa uhreja, mutta ihmiset väittävät että heillä on ollut ihan hauskaa luonani)? Viime aikoina en ole saanut houkuteltua kuin yhden vieraan kerralla, vähän isompi porukka olisi ehkä hauska.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juhlien järjestäminen on kivaa. Itse puuhailen tapas-kekkereitä. :)

-TC- kirjoitti...

Järjestä 16.pvä alkavalla viikolla niin minä saatan tulla pelottelemaan kun liikun sielläpäin >:)

Blog Widget by LinkWithin