Perjantai

Lähikirjastoni on kesällä auki maanantaista keskiviikkoihin iltapäivästä iltaan ja torstaisin ja perjantaisin aamusta iltapäivään. Siinä ei ole mitään vikaa, kirjasto on sentään auki toisin kuin monet muut Turussa. En vain millään opi miten päin aukioloajat ovat. Minun piti käydä palauttamassa muutama kirja ja hakemassa varaus ja muistin että kirjasto on auki vasta iltapäivällä enkä käynyt siellä samalla kun kävin postissa ja kaupassa aamupäivällä. Tajusin vasta neljän maissa tarkistaa aukioloajat ja huomasin että jäi sekin tekemättä. Mutta ainakaan ei tarvinnut miettiä enää miten yhdistää kirjastossa käynti marjaretkeen (se oli päivän suuri ongelma). Ja ehtii siellä käydä tänäänkin.

Olin illalla monta tuntia metsässä. Olen joskus saanut kuulla miten hienoa on että jaksan marjastaa mutta kyse ei ole mistään erityisestä saavutuksesta mielestäni, niin kuin ei yleensä ole kivojen juttujen tekemisessä (tai ehkä niissä onkin, onko saavutusten aina pakko liittyä vastenmielisiin asioihin? Ehkä ne eivät liitykään kuin päässäni), se on vain valtavan hauskaa. Ja rauhoittavaa ja rentouttavaa. Varsinkin kun seurana on hyviä podcasteja (kuten uusi suosikkini The Moth, jossa kerrotaan tarinoita vaikka mistä ja miten). Se että marjoista on iloa vaikkapa kahtenatoista talviaamuna ei myöskään haittaa.
Olin lähtemässä jo pois ja tulin metsästä polulle (lähimetsäni on kaikkea muuta kuin erämaa, päinvastoin, se on polkuja täynnä oleva ulkoilualue, jossa on aina porukkaa, olipa paikalla vaikka seitsemän jälkeen aamulla) kun kuulin lasten ääniä. Kuvittelen että he olivat venäläisiä mutta täytyy tunnustaa etten ole varma, he olivat kuitenkin vaaleatukkaisia ja puhuivat kieltä jossa äiti on mama (mikä ei hirveästi auta kielen tunnistamisessa mutta sillä ei ole tarinan kannalta väliä, todennäköisesti se oli venäjää, täällä lähiössä asuu paljon venäläisiä). He näkivät minut (koska olin parin metrin päässä heistä) ja päättelin että reagoivat puolitäyteen sankooni ja siihen että kumarruin vielä poimimaan viimeisiä mustikoita, he nimittäin puhuivat innostuneesti ja alkoivat itsekin poimia marjoja, iloisina.
Minusta on aina hauskaa kun lapset innostuvat marjoista.

Olin juuri ajattelemassa sitä miten hyvä tuuri minulla on ollut tänä vuonna marjojen kanssa ja että pitäisiköhän minun olla hermostunut siitä että jokin menee niiden kanssa pieleen (joissain asioissa saatan olla lievästi taikauskoinen, etukäteen iloitseminen tuntuu esimerkiksi vaaralliselta), esimerkiksi pakastin hajoaa tai talo palaa poroksi tai jotain sellaista, kun ärsyttävä ääni keskeytti ajatukseni. Se oli korkea ja jatkuva, vähän niin kuin herätyskello, sellainen jota ei voi olla huomaamatta. Yritin kestää sitä kunnes muistin millä on sellainen ääni ja heitin äkkiä jotain vaatteita päälleni (olin juuri tullut suihkusta) ja menin käytävään ja melkein menin heti takaisin sisälle. Se oli tietysti palovaroitin ja ääni oli kamala käytävässä, se oli nimittäin siellä oleva joka huusi ja hiljeni nopeasti. Portaikossa oli joku naapurini (oletan, en ollut nähnyt häntä aikaisemmin) ja tuijotimme palovaroitinta yhdessä pitkään ja lopulta tulimme siihen tulokseen että koska siellä ei näyttänyt tai tuntunut tai haissut savua tai mitään sellaista (oikeastaan siellä tuoksui lähinnä vain pyykinpesuaineelta ja minulla on teoria siihen liittyen) niin ehkä mitään vaaraa ei ollut ja palasimme koteihimme.
Toivottavasti olimme oikeassa.

Lainasin joskus viime vuonna 25 dollaria Kivan kautta perulaiselle Jessicalle joka sai vähän aikaa sitten maksettua sen takaisin. Ja minä sain tänään aikaiseksi valittua seuraavan lainaajan (se on tuon systeemin hyvä puoli, että voi auttaa sillä samalla rahalla monia ihmisiä). Valitsin nigerialaisen Omoniken (joka on valitettavasti vielä aika kaukana tavoitteestaan). Valinta on kauhean vaikeaa, kaikki ansaitsisivat lainan ja lopulta käytin samanlaista kriteeriä kuin aikaisemminkin, päätin lainata ikäiselleni naiselle. Ja Omonike oli ainoa vaihtoehto. Olisin saattanut lainata hänelle muutenkin, hän myy ja tekee ja suunnittelee vaatteita ja hänellä on hieno vanha ompelukone.