Gauguin ja viherkasveja

Piirsin perjantaina hyvin vaivalloisesti taiteellista korttia (atc) Gauguin-aiheiseen vaihtoon. Gauguin oli aikoinaan lempitaiteilijani mutta jotenkin hänen ulkotaiteelliset puuhansa saivat minut kyllästymään. Nyt selasin yhtä Gauguin-aiheista kirjaa ja tajusin etten pidä hänen maalauksistaan yhtään niin paljon kuin ennen ja hänen värinkäyttönsäkään, joka oli ennen se mistä pidin eniten, ei tuntunut niin vaikuttavalta. Makuni on siis muuttunut mikä teki kortin tekemisen vaikeaksi. Yritin gauguinmaisuutta puuväreillä, mikä oli aika tuhoontuomittu yritys ja lopulta tein aiheesta kuvan omalla tyylilläni. Se taitaa olla tahitilaistyttö, joka on masentunut siitä että Gauguin jätti hänet raskaaksi ja sukupuolitautiseksi (mutta ehkä he olivat vapaaehtoisesti ja ilomielin hänen kanssaan, mistä minä tiedän).

Isäni ja äitipuoleni toivat minulle lauantaina ylimääräisiksi tulleita viherkasveja (osittain parvekkeeltaan) ja varapeiton ja -tyynyjä, vastalahjaksi he saivat epämääräistä luumukompottia. Minulla tai olla parempi tuuri. Pääsin myös heidän kyydillään kaupunkiin hoitamaan asioita ja ostamaan kauhean kalliita omenoita (soseeksi, vielä, pakastin alkaa kyllä olla aika täynnä).

Kuvassa etualalla sinisessä ruukussa on mysteerikasvi, joka ilmestyi äidiltä saamani kukan ruukkuun (kasveistani vain mehikasvit ja anopinkieli ovat itse valitsemiani ja en ole ihan varma miksi oikein halusin anopinkielenkään). Se on suosikkini, koska olen todistanut sen kasvua. Sen lajista minulla ei ole mitään käsitystä vieläkään. Joku sellainen kasvi, jonka siemeniä voi päätyä kaupasta ostettuun multaan. Hauska se on joka tapauksessa. Uusia ovat saniainen (joka oli kasvanut liian reheväksi vanhaan kotiinsa, en kyllä tiedä onko uusi yhtään parempi) ja muistaakseni laakeri ja kahvipensas. Olen hämmästynyt siitä että aiemmat kasvini ovat säilyneet hengissä (mutta eivät kukoistaneet, esimerkkinä jakkaran alatasolla viirivehka), toivottavasti nämä uudetkin selviävät (hoitovinkit ovat tervetulleita).

Sunnuntaina olin väsynyt ja tunsin syyllisyyttä siitä etten saanut tehtyä mitään hyödyllistä (muuta kuin käytyä metsäkävelyllä, se on aina hyödyllistä). Ja siitä etten osannut olla hyödyllinen. Olin ruokakaupassa kun joku mies sai jonkin kohtauksen. Minä en huomannut sitä vaikka kuulin jotain, huomasin vasta kun lähinnä ollut nainen sanoi siitä minulle. Minä en ole erityisen hyvä hätätilanteissa (esimerkkinä tapaus Oulussa kun jätin rasvaa kuumentumaan kattilaan ja se alkoi savuta ja kun en keksinyt muutakaan niin laskin sen eteisen muovimatolle. Älkää kysykö miksi, toivokaa vain ettette joudu luottamaan minun apuuni joskus) ja jähmetyin paikalleni, samoin kuin edellä mainittu nainen. Onneksi kaupassa oli muitakin asiakkaita ja paikalla oli heti reipas täti joka soitti ambulanssin ja nuori mies joka näytti tietävän mitä tehdä. Tuo on toinen kerta kun olen todistanut tuollaista tapausta tänä vuonna, oireetkin olivat aivan samanlaiset (mutta miehet eivät varmaan samat) ja onneksi kummallakin kerralla paikalla oli pätevämpää väkeä. Siitä tulee outo olo, aivan kuin minun olisi pitänyt toimia muuten. Tai tietysti minun olisi heti pitänyt rynnätä tutkimaan sairastunutta ja soittamaan hätänumeroon mutta se tapahtui niin nopeasti etten ehtinyt oikein reagoida ja muut näyttivät hallitsevan tilanteen paremmin. En tiedä miten olisin muuten voinut olla hyödyksi. Jotkut jäivät seisomaan paikalle ja katsomaan mutta minä jatkoin ostoksiani, vaikka se tuntuikin jotenkin kylmäveriseltä. Ajattelen kuitenkin ettei ole erityisen kohteliasta jäädä tuijottamaan sairaskohtauksen saanutta, minä en ainakaan haluaisi että minulle tehtäisiin niin. Että kun on varmistettu että apu on tulossa niin muiden pitäisi kai vain lähteä paikalta (paitsi tietysti niiden jotka ovat olleet yhteydessä hätäkeskukseen).

Sitten eksyin ja juutuin lukemaan kauhean hauskaa sivustoa.