10.11.2009

Kotona taas

Äidin luona oli sellaista kuin siellä aina on, mukavaa. Nukuin pitkään ja olin tekemättä mitään liian hyödyllistä, se tekee hyvää. Makasin lähinnä sohvalla ja luin pari vuosikertaa Kotivinkkejä, joita äitini oli saanut joltain tutultaan, vaikka niiden maailma tuntuikin aivan vieraalta (siitä huolimatta että niissä harrastettiin käsillä tekemistä ja vihertäviä juttuja). Kävimme paikallisessa turistinähtävyydessä katsomassa kukkia ja syömässä ja ostamassa amarylliksen sipuleita (äiti, minä en ole päässyt niin pitkälle kasvien hengissäpitoyrityksissä). Ja äidin ja hänen ystäviensä kanssa autoretkellä tienoon isoihin kirpputoreihin. Ostin yhden vanhan kirjan kauniiden kansien vuoksi ja pari vähän ruosteista metallijuttua (joista toiselle on jo käyttöidea) ja pussillisen harmaita huopaympyröitä (niistä tulee ehkä osa joululahjaa). Kävimme toisen ystävän luona kahvilla, siellä oli erityisen söpö koira. Kävimme myös katsomassa Ponyon rantakalliolla, josta tiesin etukäteen vain sen että se on vähän erikoinen. Niin olikin mutta myös söpö ja hyvä, vaikkei tietysti voita Totoroa (mutta mikään ei voita). Ja maanantaina kävimme läpi ison kasan lehdistä leikattuja reseptejä ja heitimme pois kaikki sellaiset joita ei voisi kuvitella tekevänsä, niin että nyt löytää ehkä oikean reseptin kun sitä etsii.

Joulukorttivaihtoon voi vielä osallistua. Tervetuloa!

Minusta alkoi tuntumaan siltä että olisi hauskaa järjestää taas juhlat, joskus kuun lopulla. En tiedä mitä juhlimista minulla on mutta ei siihen tarvita kai mitään erityistä syytä. Kiinnostaako ketään? (kuten ennenkin, kaikki paitsi kirvesmurhaajat ovat tervetulleita)

2 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

Pikkujoulut?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joo, mutta ilman jouluista sisältöä :)

Blog Widget by LinkWithin