9.2.2010

Tiistai

Sain maanantaiaamuna vähän yllättäen idean siihen kanteen joka ei oikein suostunut yhteistyöhön. Ja idea oli vähän yllättävä, en olisi sellaista odottanut, mutta luulen että se saattaa toimiakin. Jos vain saan idean vielä tekniikasta ja väreistä, mutta on tässä vielä aikaa. Yksi ideani vaatisi valokuvien käyttöä ja se on vähän vaikeaa, tai löysin kyllä sopivasti lisensoituja kuvia mutta niiden käyttö tuntuu jotenkin nololta (ja sitten on tietysti se ongelma, että onko kuvan nettiin laittaneella kuitenkaan siihen oikeuksia). Mutta valokuvat sopisivat kyllä hyvin ideaan. Yksi ratkaisu olisi tietysti se jos kirjailijalla itsellään olisi kuvia.
Tuon kannen ongelma oli se että kirjassa on paljon aiheita ja kertomuksia ja sen pitäisi näkyä kannessakin. Mutta se ei kuitenkaan saa näyttää rauhattomalta ja elementtien pitäisi olla sellaisia että ne välittävät kirjan aiheen ja tyylin katsojalle, se on tietysti aina tärkeää mutta esimerkiksi runokirjat kestävät paremmin vähän epäselvemmän kannen. Netti ja varsinkin Flickr on kätevä työkalu siinä vaiheessa kun ideoin kantta, erityisesti tämän kirjan kanssa. Kirjastostakin löytää tietysti kuvia kreikkalaisista temppeleistä, Sveitsin vuorista, ranskalaisista linnoista ja Einsteinista mutta netti säästää aikaa.

Ideoiden synty on minusta mielenkiintoista, tiedän että ne eivät synny tyhjästä mutta välillä siltä tuntuu. Tämä idea tuli varmaan parin viikon ajattelutyön tuloksena mutta joskus idea saattaa tulla jostain kirjasta tai kuvasta tai laulusta, ja yleensä sillä ei silloin ole kauheasti tekemistä inspiraation lähteen kanssa. Olen lukenut että kirjailijoilta kysytään usein mistä he saavat ideansa ja se tuntuu minusta oudolta, että onko oikeasti suuri joukko ihmisiä (niin että heitä riittää kysymään tuota niin paljon että kirjailijat alkavat kyllästyä kysymykseen) joiden pää ei toimi niin ja jotka eivät vain saa ideoita?

Tuo kansi saattaa vähän hermostuttaa minua. Heräsin tänään taas perinteisesti ennen viittä ja onnistuin sitten nukahtamaan tunniksi näkemään hyvin rasittavia unia.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kerro jotain jännää, hauskaa, ihanaa, ei mitään tylsää.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Elämäni on valitettavasti niin tylsää nyt ettei ole mitään parempaa kerrottavaa :(

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tai ei nyt tylsää, mutta minulla ei riitä energiaa kiinnostaviin blogikirjoituksiin. Mikä tietysti voisi tarkoittaa sitä että olisi parempi olla kirjoittamatta.

Anonyymi kirjoitti...

harmi.sun elämästä olis kiva kuulla laajemminkin.mutta ymmärrän täysin ettei henk.koht.ajatusmaailmasta huvita kaikille näpytellä

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ei minulla ole kauheasti estoja kirjoittamisen suhteen, kirjoitan vain yleensä siitä mikä on päällimmäisenä mielessä. Vastaan kyllä kysymyksiin mielelläni, se helpottaa aiheiden keksimisen kanssa :)

Blog Widget by LinkWithin