7.4.2010

Kotona


Loma meni hyvin ja olisi voinut jatkua pitempäänkin, tosin loppuvaiheessa aloin olla vähän mökkihöperö. Sairastuin nimittäin ja viimeiset pari päivää olin vain sisällä ja lepäsin. En ole vieläkään kunnolla kipeä, vain epämääräisen puolikuntoinen, mikä on vähän tylsää kun en tiedä olenko esim. tarpeeksi terve töihin. Ensi viikolla olisi ollut hyvää sairastamisaikaa, nyt olisi pari tärkeää juttu joissa pitäisi olla terve. Töihin tarvitsee ensimmäisestäkin sairauspäivästä todistuksen mikä nostaa kynnystä jäädä kotiin, minusta tuntuisi vaikealta mennä terveyskeskukseen sellaisen vilustumisen takia, jota ei voi hoitaa mitenkään muuten kuin jäämällä kotiin.


Lomalla oli kuitenkin kivaa. Nautin auringosta ja sumusta ja lumet vievästä sateesta ja leivoin (tosi hyviä, suosittelen, jos pitää sitruunasta) ja näin tätini (ja valtavan suuriksi kasvaneet serkkuni) ja siskoni ja Jyväskylän Sokoksen valtavan hienon ruokakaupan (josta ei näytä löytyvän kuvia netistä, mutta se oli ehkä hienoin ikinä näkemäni ja tyylikäs) ja Jyväskylän uuden Anttilan, joka oli kaikkea muuta kuin hieno. En nähnyt Jyväskylän lankakauppoja, ne olivat kaikki kiinni pääsiäislauantaina, mikä oli ehkä hyvä. Ja luin ja luin valtavan paksua fantasiakirjaa ja sain sen loppuun ja olin vähän järkyttynyt. Kotimatkalla luin niin mukaansatempaavaa kirjaa etten ollut huomata pysäkkiäni.

Eilen näin ikkunastani västäräkin.

2 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

Miksi lankalauantaina lankakaupat ovat kiinni?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ne olivat kaikki pieniä liikkeitä, niin että ehkä pääsiäisen vietto oli niiden omistajille tärkeämpää kuin lankalauantain ostajat. Tosin niillä seuduin ei edes liikkunut kyllä paljon ihmisiä, kaikki olivat kävelykadulla ja ravintoloissa, yhteen ei mahtunut sisään ja toisessa piti odottaa ruokaa 45 minuuttia (salaattia).

Blog Widget by LinkWithin