Perjantai

Saatan olla väsynyt herätessäni, mutta yleensä en pystyisi nukahtamaan uudestaan. Torstaiaamu oli poikkeus, minun oli vaikeaa pitää silmiäni auki ja olisin varmasti nukahtanut, ellei olisi ollut pakko herätä töihin. Ja tietysti heti ajattelin että väsymys johtuu jostain kauheasta jälkitaudista (olen pelännyt sydänlihastulehdusta siitä saakka kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, sillä
ei ole väliä että uneliaisuus ei ehkä ole oire). Todennäköisempi syy löytyy varmaan liian myöhäisesta nukkumaanmenoajasta ja yöllä heräämisestä ja erityisesti allergialääkkeistä (kevään huonoja puolia), ne toimivat minulla unilääkkeinä (pitäisi varmaan taas mennä valittamaan asiasta lääkärille).

Kuulin bussissa ammattikouluisista, jotka olivat joutuneet koulussa vaikeuksiin. Yksi oli tuhonnut pukukaappeja, toinen rakentanut pommin (oletettavasti ei kovin suurta tai tuhoavaa).

Torstai oli vähän hassu päivä, se oli aivan kokonaan täynnä ohjelmaa. Ensin töissä yksi kokous ja sen perään heti toinen (tuntuu niin normaali-ihmiseltä kun voi sanoa olleensa koko päivän kokouksissa!), sitten mukava ihminen ja sitten ompelukurssi (opin melkein ompelemaan napinläven käsin enkä välittänyt kun opettaja pyytämättä kertoi miten housujen vyötärölaskoksilla voi naamioida pömppömahaa, siitä vähän välitin kun huomasin selvästi miten painoni on taas kääntynyt nousuun, mutta mitä muutakaan voi odottaa jos makaa viikon kotona ja on sitä mieltä että sairaat ihmiset ansaitsevat herkkuja) ja sitten taas mukava ihminen. En ehtinyt edes blogia kirjoittaa, onneksi heräsin tänään viideltä enkä saanut unta ja kirjoitan sitten nyt aamulla.
Angstikin on helpottanut.


Hollannissa oli viisi vuotta sitten kevät sen verran pidemmällä että puut kukkivat. Se oli minusta parasta Hollannin keväässä, muuten se oli liian hidas ja vaivihkainen minulle. Pidän enemmän pohjoisen keväästä joka tulee vähän yllättäen.