21.7.2010

Keskiviikko

Laskujeni mukaan minulla pitäisi olla vielä kuusi päivää lomaa jäljellä (tai yksi niistä on ylityövapaa) ja nyt pitäisi päättää milloin pidän ne, kun töitäkin on varmaan kuutisen viikkoa jäljellä (kauheaa miten nopeasti aika kuluu). Lapsuudenpihani viettää syntymäpäiviä elokuun lopulla ja siellä olisi hauskaa, niin että voisin mennä Jyväskylään vaikka viikoksi ja pitää viimeiset kaksi päivää lomaa. Se tuntuu vain vähän kauhistuttavalta, lehti menee painoon edellisenä perjantaina enkä olisi paikalla jos jokin menee pieleen. Toisaalta he tulevat kyllä toimeen ilman minuakin.
Sitten on vielä neljä päivää (täytyy varmistaa että olen oikeassa). En tiedä millaista lomaa haluan pitää mutta ainakaan en voi pitää toista viikkoa (tai melkein). Minulle on tulossa jotain sivutöitäkin taas ja järkevä ihminen varaisi ehkä niihin lomaa. Minä taidan kuitenkin yrittää pitää pari päivää ensi viikolla niin että pääsen kunnolla marjaan.

Olen huomannut uuden ongelman kesäisessä työmatkapyöräilyssä (en tiedä yhtään miksi se ei ole kiusannut minua aikaisemmin). Naamani nimittäin hikoaa herkästi (nolostuttavan helposti ja kuvittelen ettei muilla ole lainkaan sitä ongelmaa) mikä saa otsahiukset liimaantumaan otsaan ja mikä saa ne näyttämään likaisilta. Kankainen panta pyöräillessä tuntuu hyvältä idealta mutta en tiedä kehtaanko käyttää sellaista julkisesti.

Kävin kuitenkin ostamassa pannan, pinnikorukimalluskaupasta. Takanani jonossa oli kaksi pukkutyttöä, ehkä metrin mittaista (olen äärettömän huono arvioimaan määriä ja pituuksia mutta ala-asteikäisiä kumminkin). He olivat ostamassa ainakin helminauhoja, pitkiä valkoisia. He katsoivat niitä asiantuntevasti ja toinen suositti kahta nauhaa, niin että ne näyttää runsaammalta. Toinen ei juuri halunnut sitä. Olin itse niin muotitiedoton lapsi ja teini että tuollainen tuntuu oudolta, mutta ei siinä ole varmaan mitään uutta.
Kun tyttöjen (tai tytön, runsaita helmiä kannattanut oli mennyt ulos) vuoro tuli takaa hyökkäsi täti jolla oli vain yksi nopea kysymys, mikä tietysti vaati sen että myyjä meni auttamaan häntä toiselle puolelle liikettä. Ja tyttö jäi odottamaan.

Tuhmat kenkäni menivät takaisin suutarille koulittaviksi.

Illalla kolme tuntia metsää ja kaksi litraa sekalaisia marjoja. Pakastimessa on nyt marjoja reiluksi kuukaudeksi, jos niitä syö joka päivä. Vielä tarvitsisi ehkä seitsemäksi.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin