16.11.2010

Keskiviikko

Maastouduin marraskuuhun: tummanharmaat sukkahousut piristivät vähän muuten täysmustaa asua.

Minusta marraskuussa kuuluisi pukeutua kirkkaisiin mutta musta houkuttaa minua taas. Se voi johtua väsymyksestä.

Kohtasin erittäin taitavan myyjän. Menin ostamaan hiuslenkkejä ja lähdin kaupasta pois mukana kaksi pakettia niitä, kolme rannerengasta, hiuskoriste ja kanta-asiakaskortti, jossa on nyt kaksi leimaa. Kuusi vielä ja saan kympin alennuksen, sillä ei tietenkään ole väliä että se ei ole kauppa, josta ostaisin muuta kuin hiuslenkkejä ja nuo riittävät pariksi vuodeksi. Hiuskoriste on kyllä tyylikäs ja olen menossa juhliin, joten sille on käyttöäkin. Rannerenkaista en tiedä.
Myyjä oli niin hyvä ja ystävällinen ettei tuo rahan haaskaus jäänyt edes harmittamaan.

Puhuin yhtenä päivänä nukkumisesta ja tajusin etten tiedä miten paljon minun kuuluisi nukkua kun en ikinä tunnu saavan tarpeeksi unta. Herään yleensä suunnilleen samaan aikaan, huolimatta siitä milloin menen nukkumaan. En myöskään muista milloin olisin viimeksi herännyt pirteänä ja ajatellen, että nukuinpa hyvin. Kaipa sellaistakin on tapahtunut joskus.
Enkä edes oikeasti nuku hirveän vähän enkä kärsi unettomuudesta, tai siitä perinteisestä jossa ei saada alkuyöstä unta. Unettomuudeksi kai lasketaan sekin ettei pysty palaamaan uneen. Kuvittelen että vaivun liian nopeasti liian syvään uneen, siksi päiväunien nukkuminen ei onnistu minulta, toisaalta taas herään täysin enkä pysty nukahtamaan uudestaan jos herään liian aikaisin.

Ostin taas uuden tyynyn, parempien unien toivossa. Ja käytin illan sen valmisteluun. Kävin kylvyssä, join rauhoittavaa teetä ja luin rentouttavaa kirjaa. Ja sitten onnistuin kehittämään jostain ahdistavan ajatuksen ja pelon. Nukahdin kuitenkin puolen yhdeksän maissa ja nukuin noin kuuteen ja heräsin väsyneenä mutta en niin väsyneenä kuin vaikka eilen, ei tehnyt mieli jatkaa unia. Ja uusi tyyny tuntuu ihan hyvältä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minullekaan eivät iltapäivätorkut sovi. Vaivun myös hyvin nopeasti syvään uneen ja siitä heräämiseen menee kauan. Pitää olla todella väsynyt, jotta tokkuraisena herääminen virkistäisi. Toisaalta, päivisin ei normaalisti väsytä, joten enpä torkkuja edes tarvitse :)


FF

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minäkään en ennen tarvinnut torkkuja, nyt olen onnistunut sotkemaan unirytmini :)

Blog Widget by LinkWithin