16.11.2010

Tiistai

Maanantaina oli vähän vaikeaa päästä liikkeelle. Onnistuin heräämään taas puoli viideltä enkä pystynyt nukahtamaan uudestaan, aiempien huonosti nukuttujen öiden perään se ei tunnu kivalta (toivon että syy on lääkityksessä jota tarvitsee ottaa tällä erää vain pari päivää, ehkä sitten helpottaa).

Kun en saanut unta mietin kaikkia hermostuttavia asioita, kuten sitä että minun pitää tehdä kaksi valitusta huonoista ostoksista ja inhoan sitä. Ja sitten ajattelin erästä ihmistä, joka tekee elämäni vähän hankalaksi, vaikka oikeasti kyse ei ole edes mistään henkilökohtaisesta tai sellaisesta että minun pitäisi valvoa öitäni sen takia.

Valittaminen sujui kuitenkin hyvin. Lähetin yhden sähköpostin, en tiedä saanko vastausta mutta ainakin tein jotain. Toisella valituksella oli seurauksiakin, hyviä. Uusista silmälaseistani on alkanut lähteä maali pois, ne ovat punaiset mutta nyt yhä enenevästi harmaametalliset. Ajattelin että sangoissa se ei niin haittaa mutta linssien lähellä se ei näytä kauhean hyvältä. Menin optikolle kauhistuneena ja itseni huijariksi tuntien (jostain syystä tunnen olevani aina jotenkin epäilyttävä valittaessani, aivan kuin yrittäisin huijata liikettä) mutta sain ystävällisen vastaanoton ja saan uudet kehykset (jätin optikon soittamaan kaikkiin heidän liikkeisiinsä, toivon mukaan jossakin päin Suomea on samanlaiset) takuusta.

En pidä siitä että asiat hajoavat (viikonloppuna hajosi kännykkäkin, onneksi oli toinen varalla), minun pitäisi tehdä ainakin yksi valitus vielä ja se on tylsää. Pitäisi ensin vain löytää kuitti, en varmaan ole heittänyt sitä roskiin.

Olen tekemässä taas yhtä kantta, siitä tulee aivan erilainen kuin yleensä tekemäni ja se vähän huolestuttaa minua. Siihen tulee nimittäin vain valokuva isolla, koko kannen kokoisena ja vähän tekstiä. Sellainen tuntuu vähän huijaukselta mutta valokuva on niin hyvä ettei se tarvitse muuta.

2 kommenttia:

Piilolinssioptikko kirjoitti...

Hei!
Varmasti reklamaation tekeminen on suurelle osalle asiakkaista aina yhtä hankalaa ja inhottavaa.

Kuvailemasi perusteella sinun ei kuitenkaan kannata hävetä millään tavalla optikkoliikkeeseen menemistä tuon maalin irtoamisen takia. Ongelma kuulostaa valmistusvirheeltä ja kyllä optikkoliikkeessä ymmärretään kun tuommoisesta asiasta käydään reklamoimassa.

Itse ainakin olisin enemmänkin pahoillani, mikäli asiakas ei kävisi kertomassa tuommoisesta ongelmasta. Kun tämmöiset ongelmat tulevat esille, niin liikkeestä osataan kertoa kehysten valmistajalle mahdollisesta ongelmasta.

Toivottavasti saat itsellesi mahdollisimman pian uudet, virheettömät lasit.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

He kyllä suhtautuivat ongelmaani todella hyvin ja soittivat tänään siitä että heillä on nyt korvaavat kehykset liikkeessä. Nyt vain hermostuttaa se etten varmaan pääse sinne huomenna, mutta kaipa he säilyttävät niitä jonkin aikaa :)

Harmi että toiseen samana päivänä tekemääni reklamaatioon ei ole tullut mitään vastausta.

Blog Widget by LinkWithin