29.11.2010

Tiistai

Rintakoru-urakkani ei oikein edistynyt kun päätin että on minun on ihan pakko kirjoittaa siitä ohje (on sille tarvetta tai ei). Sain idean korusta, jonka näin kerran bussissa, se oli kyllä aika erilainen ja varmaan eri tavalla tehty.

Ohje huopakukkarintaneulaan:


Tarvikkeet:
Huopaa, pieni määrä riittää kukan koosta riippuen
Teräväkärkiset sakset (kynsisakset kelpaavat jos muita ei ole)
Neulelankaa, paksuhkoa (paksun langan kanssa pääsee vähemmällä)
Kirjontalankaa tai virkkauslankaa, ohutta (tyylikkäintä on ehkä käyttää melkein samanväristä kuin paksumpi lanka)
Rintaneulaneula (tai hakaneula)
Neuloja, sellainen, joka käy paksulle langalle ja toinen, joka sopii ohuelle
Kaava (jonkinlainen peruskukka)

1. Piirrä kaava ja leikkaa sen avulla huovasta kaksi kukkaa.


2. Ota toinen huopakukka ja paksumpi lanka. Tuo lanka nurjalta puolelta oikealle.


3. Tuo ohuempi lanka oikealle puolelle.



4. Tee pieni pisto paksun langan päältä. Jatka niin että paksusta langasta muodostuu spiraali, joka pysyy paikoillaan ohuen langan ansiosta (ks. Coached circle). Tarkoitus on tehdä kukan keskelle ympyrä, joten sen kannattaa ulottua terälehtien alkuun. Terälehdet voi myöhemmin leikata siistimmiksi.


5. Tuo langat nurjalle puolelle ja päättele. Lankoja ei kannata leikata lyhyiksi, niiden päät toimivat hyvänä täytteenä kukalle. Jos ohutta lankaa on jäljellä pitkä pätkä se kannattaa hyödyntää kukan ompelussa myöhemmin.


6. Ota toinen kukanpuolikas ja rintaneulapohja (tai hakaneula). Mittaa ja merkitse neulan pituus huovan nurjalle puolelle ja leikkaa pienet reiät merkkien kohdalle. Tässä kannattaa olla tarkkana, muuten siitä ei tule siisti.


7. Avaa neula ja pujota neula- ja lukko-osat rei'istä läpi.


8. Ompele alapuoli yläpuoleen pienin pistoin pyrkien siihen että yläpuolella pistot jäävät ympyrän alle piiloon ja kaikki langanpäät jäävät sisälle.


9. Jos olet yhtä hyvä leikkaamaan säännöllisen muotoisia kukkia kuin minä niin tässä vaiheessa on kätevä leikata terälehdet siistimmiksi. Kannattaa olla varovainen ettei käy niin kuin tälle esimerkkikukalle, onnistuin leikkaamaan myös villalangan poikki. Minun tyyliini kuuluu epäsäännöllisyys ja epämääräisyys, kukasta saa myös siistimmän ja tyylikkäämmän.


10. Valmis! Minun korustani tuli vähän turhan epämuodostunut, onneksi se on muutenkin käyttökelvoton.

5 kommenttia:

anne-mari kirjoitti...

Loistava idea! Kiitos ohjeesta!

siiri kirjoitti...

On muuten ihana! Laitoin talteen...

Rica kirjoitti...

Kuuluisa tyynymykerö!
Näyttää nätiltä.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä miksi, mutta vaikken osaa käsitöitä juuri tehdä, on tällaisten vaihe vaiheelta -juttujen kuvaseuraaminen kivaa. Jotenkin niistä syntyy mielessäni automaattisesti tarina, joten kiitos siitä, Näkymätön tyttö. :)


T: Harri

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos, vaihe vaiheelta -kuvasarjat ovat kyllä hauskoja :)

Blog Widget by LinkWithin