21.12.2010

Tiistai

Joskus vähän ihmettelen sitä miten olen voinut jäädä pois joistain "koko kansan" yhteisistä kulttuurisista kokemuksista. Esimerkiksi Kari Tapiosta. Oletan että hän oli lajissaan hyvä ja muisteluista päätellen monelle tärkeä, mutta minä en osaisi nimetä yhtään hänen esittämäänsä laulua. Oletan että olen joskus jonkun kuitenkin kuullut.

Toinen esimerkki on keskustelu jouluevankeliumin esittämisestä kouluissa. Olin aika yllättynyt siitä että kouluissa on vielä joulukuvaelmia, luulin että ne kuuluivat enemmän isovanhempieni aikaan. Kävin luullakseni aika tavallista lähiöala-astetta, meillä oli ruokarukouskin ettei se ollut edes mitenkään uskonnoton koulu mutta joulun aikaan uskonto rajoittui lähinnä Luciaan (jota ei voi oikein ehkä laskea suomalaiseen uskontoperinteeseen) ja muutamaan virteen aamunavauksessa (hoosianna kuulosti minusta hauskalta). Mitään kuvaelmia tai evankeliumin lukua ei ollut (ehkä uskonnontunneilla oli, siitä en tiedä) vain tonttuja ja kerran "Lapin noitia" (minä olin mukana siinäkin koulun toiseksi pisimmän tytön ominaisuudessa. Meillä oli mustat kaavut ja "joikasimme"). Kuvittelin että tuo oli tyypillinen joulujuhla mutta ei ilmeisesti.



Kävin töiden jälkeen ihanassa Joutomaa-kaupassa. Ostin pari viime hetken lahjaa siskolleni ja äidilleni, jotka rakastavat magneetteja, hopealusikoista tehtyjä (en onnistunut löytämään niitä netistä mutta niiden pitäisi olla kotoisin samasta paikasta kuin tämän, sekin hauska), kuvassa mukana metallilaatikkotaideokseni, josta taisi tulla hyvä valokuvakehys magneetin kanssa ja viimeinen lisäys valokuvakokoelmaan (kuulemma olen ensimmäinen henkilö joka on myyjälle kertonut keräävänsä outoja ja epätarkkoja kuvia). Itselleni hankin Joutomaan sielukkaan linnun (otin sen kotimatkalla aina välillä pois muovikassista, ihaillakseni), joulupuuhun, se sopii sen tyyliin ja väreihin täydellisesti (joulupuista puheenollen, jos minulla olisi varaa hankkisin tällaisen).

Bussissa oli toisen kerran nainen, jolla on samanlainen talvitakki kuin minulla. Hän on jotenkin tutun näköinenkin, mutta ehkä se on se takki.

Bussissa oli myös ilmeisesti feissareita, jalkautumassa kiertämään ovelta ovelle. Se ei ole kuulemma kivaa tässä säässä. (Lisätty myöhemmin: he olivat feissareita. Ja kävivät ovellani. Ilmeisesti feissaus on kannattavaa mutta minuun se ei tehoa. Pääsin hänestä lopulta eroon sanomalla antavani lahjoitukseni Punaisen ristin kautta (enkä pysty näköjään kulkemaan Pelastusarmeijan joulupadan ohi antamatta, vaikka sen luulisi olevan periaatteitani vastaan). Jätin sanomatta sen että syynä on se etteivät he käytä feissareita)

Sain Kelalta hyviä uutisia jouluksi: asumistuelleni ei tapahdu mitään kamalaa ensi vuonna.


Olen saanut muutaman joulukortinkin, sattumalta kolmessa niistä on siskoni kädenjälkeä, yksi vain on hänen lähettämänsä (Totorokin on päässyt jouluasuun).


On muuten kätevää kun on näin taiteellinen ja suorastaan ammatti-ihminen...

4 kommenttia:

Laiza kirjoitti...

Älä välitä, minäkin oon ihan pihalla Kari Tapiosta ja jouluevankeliumeista. Kai meillä on saatettu koulussa jotain semmoista esittääkin, mutta minä muistan vain, että olin joskus poro jossain näytelmässä.

Mutta tuo lintu on ihana <3

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä en oikein edes muista mitään näytelmiä :) Voi tietysti olla että etten vain muista.

Lintu on valtavan kaunis, niitä sai häkissäkin, sellaisessa joka on aina auki ja suojapaikka pienille olennoille :)

anne-mari kirjoitti...

hmmm... ehka se riippuu vahan paikkakunnastakin mita joulunaikaan koulussa esitettiin/esitetaan. Olen 70-luvulla syntynyt tamperelainen ja kylla meilla oli joka ikinen vuosi koulun joulujuhlassa se ianikuinen evankeliumi, tiernapojat ja muut semmoiset.

En voi minakaan vaittaa olevani perilla Kari Tapion tuotannosta mutta jouluradiota kuunnellessani huomasin tunnistavani hanen aanensa.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Joo, luulen että paikkakunnalla ja koululla ja opettajilla on vaikutusta. Meillä ei ollut koskaan tiernapoikia, mikä on harmi, pidän heistä. Kävin Oulussa pari kertaa katsomassa kilpailujakin :)

Blog Widget by LinkWithin