1.2.2011

Tiistai

Yllätin itseni, olin kuvitellut että kirpputorilahjoituskassini jäisivät vaatehuoneen täytteeksi seuraavaan suursiivoukseen saakka (niin kuin ne kaksi rikkinäistä iMacia ja yksi muinainen, joka kyllä toimii vielä, tosin 2000-luvun alun tasolla). Sen sijaan otin kaksi kassia mukaan kun lähdin aamulla kaupungille (yksi jäi vielä odottamaan) ja kävin lahjoittamassa ne. Olin vähän hermostunut, pelkäsin etteivät he huolisi niitä, mutta he eivät edes katsoneet kasseihin.

Iltapäivällä kävin siellä asiakkaana (pokkarit maksavat nyt vain 20 senttiä). Piti olla tarkkana ettei ostaisi vahingossa mitään lahjoittamaani.

Ruokavalioni on mennyt ihan hyvin vaikken onnistunutkaan viime viikolla juuri laihtumaan. Pystyn jopa käymään karkkikaupassa ostamassa manteleita ilman että mukaan lähtee muuta kuin auringonkukansiemeniä ja papaijaa. Ja kuusi suklaalla päällystettyä mantelia.

En ymmärrä miten voi olla jo helmikuu.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin