3.2.2011

Torstai

En ole oikein tullut viime aikoina toimeen teknisten juttujen kanssa. Nettiyhteyteni lakkasi toimimasta oudosti ja palasi toimimaan yhtä oudosti (tai se vaati sen että langaton laite piti ottaa pois seinästä vähäksi aikaa). Keskiviikkona päätin että ennen kuin voin lähettää hakemuksia minun pitää päivittää nettisivuni ja ennen kuin voin päivittää sisällön minun pitää päivittää Wordpress uuteen versioon. Noudatin ohjeita ja kaikki näytti sujuvan hyvin mutta sivuni katosi kokonaan, sen tilalla oli vain tyhjä sivu. Eli ennen kuin voi hakea työpaikkaa täytyy saada se ratkaistua.

Mahtui päivään mukaviakin juttuja. Kävin entisessä työpaikassani kysymässä onko ensi viikon kuvakirjakurssille osallistujia (oli sen verran että täytyy varmaan oikeasti alkaa suunnittelemaan kurssia) ja syömässä ja sitten ystävän kanssa luistelemassa. Täällä on ollut viime päivinä niin keväisen lämmintä että pelkäsin jään olevan pilalla mutta ihan hyvin pystyi luistelemaan. Tosin hyvin hitaasti verrattuna kaikkiin muihin.

Illalla käytin liian monta tuntia Wordpress-ongelman ratkaisuun. Googletuksen tuloksena oli se että ongelma on erittäin yleinen ja että siihen on ties kuinka monta syytä ja ratkaisua, joista osa ei toiminut ja osa oli liian teknisiä minulle. Lopulta päätin että ennen kuin menen nukkumaan kokeilen vielä teeman vaihtamista, uudestaan. Ja se toimi, vaikka ei toiminut aiemmin. Nyt vain pitäisi tehdä siitä itseni näköinen. Tai en tiedä onko se niin tärkeää, en ole mikään nettisuunnittelija kuitenkaan. Tuntuu vain huijaukselta käyttää jonkun muun tekemään teemaa, ilman että muokkaa sen täysin erinäköiseksi. Ja vakioteema kyllä riittää tässä vaiheessa ihan hyvin, tärkeintä on että työnäytteeni ovat näkyvillä.

Sitten en oikein malttanut mennä nukkumaan kun olisi pitänyt aloittaa tyylien muokkaaminen heti.

Painoni ei ole oikein pudonnut viime aikoina, silloinkaan kun olen saanut pidettyä kiinni ruokavaliosta. Vyötäröltä on sentään hävinnyt pari senttiä vuoden alun jälkeen, joten jotakin kuitenkin tapahtuu.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin