Parainen on tietysti aika kaukana Turusta, mutta pääsee osaksi Turku-sarjaani kun satuin käymään siellä retkellä äitini kanssa. Ja yksi Turun hauskoja puolia on meren ja saariston läheisyys.
Suunnittelimme alun perin saariston rengastien pyöräilyä, mutta ajanpuutteessa se kutistui bussiretkeen. Turusta pääsee bussilla muuallekin saaristoon mutta halvimmin ja helpoimmin Paraisille. Kävin siellä pari vuotta sitten samankaltaisella retkellä (täällä kertomus siitä ja hyvin samanlaisia kuvia), nyt käyntikohteita oli vain vähän vähemmän, noin puoleksi päiväksi.
Ensin Helmiveneen suloiset alpakat. Liike sijaitsee aika lähellä linja-autoasemaa ja siellä myydään alpakkajuttuja ja käsitöitä, meitä kiinnosti eniten katsoa alpakoita viereisessä aitauksessa.
Helmiveneeltä on hyvä jatkaa joen (tai salmi se kai on) vartta kirkolle, se on kaunis ja keskiaikaisen harmaakivinen. Tällä kertaa se oli remontissa ja vain vaeltelimme hautausmaalla.
Kirkon lähellä on Vanha Malmi, vanha puutaloalue. Kävimme kahvilla Fredrikantuvassa, museokahvilassa, joka toimii talossa johon myöhempi Fredrika Runeberg muutti Turun palon tuhottua hänen perheensä kodin. Hyvin idyllistä ja sympaattisen kotikutoista. Ja oli aika hyvää kakkuakin.
Vanha Malmi itsekin on aika idyllinen.
Viimeinen kohteemme oli kaikkea muuta kuin idyllinen, Paraisten kalkkilouhoksen valtava monttu. Se on niin suuri osa Paraisten historiaa ja nykypäivääkin että sitä oli pakko käydä katsomassa.
2.8.2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Sulla on liikaa elämää kun et kerkeä blogahtelemaan.
Se on aivan totta, ei oikein ehdi elämäänkään :)
mene ensi kerralla Kuusiston linnaankin, tosin en muista kuinka kaukana se on keskustasta
kiva blogi!
Lähetä kommentti