Pitkästä aikaa

Blogitauko näköjään venähti huomaamatta. Olen aina ollut sitä mieltä että jos en kirjoita päivittäin se luultavasti jää (enkä kyllä taida nytkään saada kirjoitettua useammin).

Minulle ei taida kuulua mitään uutta, töissä on mennyt ihan kohtuullisesti (olen välttänyt suuremmat katastrofit ja kokenut pari onnistumistakin) ja M on yhtä mukava kuin ennenkin, muuta en ole juuri ehtinyt tekemään viime aikoina. Aika kuluu valtavan nopeasti.

Suurin muutos on ehkä se että työmatkapyöräily on tehnyt minulle aika hyvää. Olen lähempänä ihannepainoani kuin vuosiin, vaikka vielä kyllä ylipainoinen. Kuntonikin on parantunut, pääsen viiden ja puolen kilsan työmatkan parhaimmillaan kahdessakymmenessä minuutissa (ennen se saattoi mennä neljään kilometriin). Siihen auttoi pyörän vaihtaminen, sain äitipuoleltani tarpeettomaksi jääneen maastopyörän ja järkytyin siitä miten hauskaa pyöräily voi olla. Valitettavasti pyöräilykausi ei kestä enää minun kohdallani montaa viikkoa, pelkään miten sitten käy kun on synkkää ja sateista ja nälkä ja väsynyt ja työpaikan vieressä karkkia myyvä kauppa. Täytyy ehkä kehittää jonkinlaista itsekuria.

Tyylilleni pyöräily ei ole kyllä tehnyt hyvää. Ostin alkusyksystä sadepuvun kun kyllästyin kastuneisiin farkkuihin mutta paremman takin puutteessa olen käyttänyt puvun takkia jatkuvasti ja joka paikassa. Se ei ole sentään perinteinen sadetakki vaan tuulta ja vettä kestävä ulkoilu-, mutta jos olisin tajunnut miten paljon sitä tulen käyttämään olisin saattanut valita jonkun muun värin kuin melkein neonpunaisen fuksian. Otin myös uuden kypärän kun entinen tippui asfaltille todistajien läsnä ollessa enkä voinut teeskennellä ettei sitä tapahtunut (niin kuin ehkä aiemmin). Tähän aikaan vuodesta valikoimat olivat aika suppeat ja niin se on valtavan iso ja valkoinen. Välillä vähän nolottaa kaupungilla mutta se on niin käytännöllistä.

Olen saanut töistä aika paljon aikakauslehtiä (ne lähettävät ilmaisnumeroita mainostoimistoihin ilmeisesti siinä toivossa että meihin iskee halu suositella heitä asiakkaillemme). Joskus kun olin ensimmäisiä kertoja ahdistunut, minulla oli tapana lukea sisustuslehtiä kun niissä ei ollut mitään pelottavaa ja ne olivat niin kaukana omasta elämästäni. Nyt sisustuslehdet ovat ahdistavimpia, ne ovat liian täynnä 26-vuotiaita, jotka asuvat valtavissa asunnoissa joissa on lautalattiat ja leveät ikkunalaudat ja jotka ovat täynnä perintöesineitä, kadulta tehtyjä löytöjä (mistä ne kaikki löytävät valtavia kirjaimia? Minäkin haluan) ja designklassikoita. Kun itse asuu epämääräisessä lähiössä asunnossa, joka voisi olla paremmassakin kunnossa ja joka on täynnä hyllyjä ja tuoleja eikä juuri muita kalusteita ja asuntolaina tuntuu yhtä kaukaiselta kuin matka Virgin Galacticilla. Yleisesti ottaen olen kyllä hyvin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, kunhan vain välttelen sisustuslehtiä.

Olen oppinut lehdistä myös sen että tänä syksynä toimistoon kannattaa pukeutua valkoiseen kauluspaitaan ja kultaiseen paljettihameeseen. Taidan pysyä tylsissä farkuissani.




Minulla on uusi laukku. Vannoin kesällä etten vähään aikaan laukkua vaan minulle riittää ostettu. Se hajosi vielä nopeammin kuin itsetekemäni (muun muassa vetoketjun vedin katkesi) ja nyt minulla on laukku jonka suhteen olen aika toiveikas. Se on yltä päältä muovia, ei kauhean söpö mutta asiallinen. Kankaiden löytäminen oli vähän vaikeaa ja tilasin vähän ylimääräistäkin. Päältä se on paksua vedenpitävää nylonia, päällyksen vetoketjut ovat myös vedenpitäviä. Vuori ei ole hirveän kivaa, sitä mainostettiin nettikaupassa hopeanvärisenä vuorikankaana enkä tajunnut että se on tarkoittaa autonpressua. Se on kyllä kestävän oloista, ei vain tunnu aivan miellyttävältä. Lankana oli paksua nylonlankaa ja laukku tuhosi aika monta farkkuneulaa. Viimeisen tikkauksen ulkoistin suutarille yritettyäni sitä liian monta kertaa (se oli hyvä idea ja lopputulos onnistunut). Mukana noin kahdeksan taskua (kolme vetoketjullista), magneettikiinnitys, avainlenkki ja paikka heijastimelle. Ohjeena vanha tuttu, reippaasti muokattuna (se on paras olkalaukun ohje johon olen törmännyt). Käytin ensimmäistä kertaa valmista hihnaa, se toimii niin hyvin etten aio palata itseommeltuun. Aikaa meni parikymmentä tuntia ja rahaa vähän liian paljon, vaikkeivat nuo kankaat mitenkään kalliita olekaan.

Mustan laukun kuvaaminen lokakuussa on hieman hankalaa.