17.5.2005

Naiseus

En tiedä todistaako tämä että olen oikea nainen (mutten ehkä Oikea Naisellinen Nainen). Varoitus, voi olla liian naisellista tekstiä.

Kuukautiseni alkoivat kun olin ehkä kymmenvuotias. En muista siihen liittyneen mitään suurta iloa, enemmän hämmennystä ja häpeää. Koulussa kaikki tiesivät ja katsoivat minua oudosti. Eräs tyttö kutsui minua koko ajan naiseksi ja se ärsytti minua. Sain myöhemmin tietää että hän oli ensimmäinen, jolla olivat kuukautiset alkaneet mutta kukaan ei tiennyt siitä. Minä sain kaiken kunnian. Ehkä vähän myöhemmin tytöt alkoivat odottaa kuukautisia ja olivat niistä ylpeitä mutta ei todellakaan ollut hauskaa olla luokan ensimmäinen tyttö joka muutenkin kehittyi ensimmäisenä. Voi olla että tuo väijyy edelleen mielessäni, häpesin kaikkea naiseuteen liittyvää ja teininä yritin piilottaa itseni vaatteilla. Joskus ajattelen etten halua oikeasti laihduttaa koska en halua olla tätä kurvikkaampi (lantioni ei juuri voi kaventua mutta vyötäröni paljonkin).
Aluksi kuukautiset olivat lähinnä hankalat, parin vuoden päästä myös kivuliaat. Olen syönyt kahdentoista ikäisestä melkein paketillisen särkylääkkeitä kuukaudessa. Lääkkeiden syönti piti aloittaa hyvissä ajoin, jos kivut olivat jo ehtineet tulla oli se liian myöhäistä. Kipuja oli onneksi yleensä vain muutamana päivänä mutta itse kuukautiset kestivät viikon. Onneksi minulla ei ollut muita oireita. Söin jossain vaiheessa e-pillereitä mutta pelkäsin että ne pahensivat ahdistustani ja lopetin ne. Jostain syystä en saanut käytyä lääkärillä ja hankittua kunnon lääkkeitä. Jossain vaiheessa säikahdin syömieni särkylääkkeiden määrää ja yritin vaikka mitä, ei tehonnut. Monet (mies)lääkärit netissä väittävät etteivät kuukautiskivut ole sairaus ja ettei niitä pitäisi lääkitä mutta jos en halua viettää vähintään yhtä päivää kuukaudessa kotona kärsimässä (kivut tuntuvat esim. siltä että joku työntäisi miekkaa mahaan kuuden tunnin ajan) niin minulla ei ole muita mahdollisuuksia. Täytyy kyllä sanoa että tunne kun kivut loppuvat on upea. Kipujen olisi pitänyt loppua iän myötä tai neitsyyden menetyksen myötä, nyt ainoa mahdollisuuteni taitaa olla synnytys ja vaihdevuodet.
Olen syönyt taas pillereitä melkein vuoden ajan ja olen tyytyväinen. Sivuoireita ei ole ollut ensimmäisten kolmen kuukauden jälkeen (silloin muun muassa rintojen arkuutta, jatkuvaa pientä kipua ja muuta mukavaa mutta ei mitään todella pahaa), kuukautiset eivät kestä viikkoa ja ovat säännölliset ja kivut ovat vähenneet. Nyt särkylääkkeiden kanssa olen melkein kivuton, ennen särkylääkkeiden kanssa kivut olivat vain todella kamalat ilman lääkkeitä sietämättömät). En mielelläni syö lääkkeitä ja hormoneja mutta nyt välitän enemmän yleisestä toimintakyvystäni. Jooga ei auta, lämpimät kaurapussit tai vastaavat eivät auta ja kamomillatee ei taatusti auta. Eikä helokkiöljy.
Ajatus tamponeista on inhottaa minua ja siteet eivät ole erityisen ihania joten hankin paljon kehutun kuukautiskupin. Ehkä se on niin hyvä kuin sanotaan mutta minä en saanut sitä edes sisälle useista yrityksistä huolimatta. Ja sen pitäisi onnistua neitsyiltäkin.
Ennen minulla ei ollut juuri mielialanmuutoksia kuukautisten aikana tai niitä ennen. Nyt pari viikkoa ennen huomaan itkeväni kun katson Dr. Philiä (paheeni) ja ennen kiukutellut pikkutyttö sanoo nyt rakastavansa äitiään. Olen myös kerran suuttunut aivan järjettömästi, yleensä olen hyvin tasainen luonteeltani. Ja täytyy tunnustaa (vaikka se tuntuukin nololta) että ajattelen seksiä enemmän. E-pillereiden pitäisi vähentää seksihaluja. Teoriani on että minulta puuttui niitä hormoneja joita pillereistä saan, nyt olen normaalin naisen tasolla.
Varmasti mieheyteen liittyy kaikenlaista ikävää ja fyysistä mutta uskallan väittää että kuukautiset ovat huomattavasti kamalammat.

Olen aika streotyyppisen tyttömäinen ulkonäöltäni, tai minulla on pitkät hiukset ja muotoja ja pidän hameita mielelläni. Minulla on myös stereotyyppisen tyttömäisiä harrastuksia, leivon mielelläni ja virkkaan ja neulon, tosin yleensä vain pipon talvessa (allergiakaan ei kestäisi enempää). Jos pyörääni tulee vika vien sen korjaamoon. Tietokoneeni ongelmat kyllä ratkaisen itse. En kyllä ehkä vaikuta tyttömäiseltä, hyvä ystäväni sanoi minua sukupuolineutraaliksi ja hkä olenkin. Ehkä se on se syy miksi miehet eivät huomaa minua, en lähetä naisaaltoja. En osaa flirttailla, en ole erityisen kiinnostunut muodista (toisaalta vaatteilla on väliä, varsinkin kun kävelen tai pyöräilen joka paikkaan, kenkien pitää olla mukavat ja muutenkin vaatteissa pitää pystyä liikkumaan), en juuri meikkaa. En suunnittele häitäni. Ainoa vaaleanpunainen vaatteni on yhdet rintsikat (joissa on kyllä tarpeeksi vaaleanpunaista silkkinauhaa kompensoimaan muuten tummaa vaatevalikoimaa). En tiedä kuinka paljon oikeasti on olemassa vaaleanpunaisia ja blondeja kikattelevia tyttömäisiä tyttöjä ja kiinnostaako heitä oikeasti vain muoti ja miehet.

Minä en haluaisi olla isorintainen. Toisaalta täytyy tunnustaa että tunnen järjetöntä tyydytystä siitä että täytän jonkun kauneusihanteen edes koon puolesta jos en muuten (painovoimalla on taipumus vaikuttaa D-kupin rintoihin). En kyllä tiedä mikä on rintojen kokoihanne, haluavatko muut kuin pornotähdet ja bimbojulkkikset suunnattomat rinnat. Ensimmäiset rintaliivini olivat kokoa C, olisi pitänyt hankkia jo aiemmin mutta minua hävetti. Muistan kun joskus ala-asteen lopulla minulla oli muiden vaatteiden alla toppi, olin varma että muut jotenkin huomasivat sen enkä kehdannut enää laittaa sitä päälleni. Rintoihin liittyi varmaan sama häpeä kuin muuhunkin kehitykseen. Isoista rinnoista on oikeasti haittaa. En pysty juoksemaan (ilman äärettömän tiukkoja urheiluliivejä jotka puristavat kasaan kaiken mahdollisen heiluvan), en voi nukkua mahallani, en pysty yleensä käyttämään napillisia paitoja (sivusta näkee paiden sisään), minun pitää pitää varani etten käytä liian löysiä vaatteita (näytän tynnyriltä), minun täytyy olla varovainen kaula-aukkojen kanssa. Siitä lähtien kun olen ostanut omat vaatteeni olen pysrkinyt ostamaan mahdollisimman laadukkaita rintaliivejä. A-kupilla ehkä selviää vaikka millaisilla halvoilla liiveillä mutta D-kupilla ei. Toisaalta haluan myön ostaa itseäni miellyttäviä liivejä, en beigejä mummomalleja. Olen useamman kerran maksanut 40 euroa liiveistä. Toisaalta oudolla koolla löytää hyvin laatuliivejä alennusmyynneistä.
Enkä näe varpaitani.
En tiedä onko isoista rinnoista mitään hyötyä, varsinkin kun media lohduttaa pienirintaisia.

Todistaako tämä naiseuteni?

(On muuten aikaa outoa että pystyn kirjoittamaan seurustelemattomuuden häpeästä ja kuukautisista ja muusta mutta en monista aivan normaaleista asioista)

1 kommentti:

MarjaJohanna kirjoitti...

Musta tuntuu, että kuukautiskivut vaatii pysähtymään ja olemaan läsnä. Kuuntelemaan kehoa ja mieltä (jos nyt tällaisen dualismin sallimme). Tuntuu, että itelläni kuukautiset on helpottunu sitä mukaa kun olen oppinut arvostamaan itseäni naisena. Ja muita naisia. Eli naiseutta. Mitä mieltä?

Monissa kielissä kuukautiset on tarkoittaneet alun perin "naisen ystävää", usko tai älä (lähde: Suutala 2001, Kesytetty nainen). Hauska kommentoida ihmiselle, jota ei tunne :)

Blog Widget by LinkWithin