25.5.2005

Naisten vaatimukset

Aivan taatusti on olemassa naisia jotka haluavat vain rikkaan ja komean miehen mutta muitakin. Mietin omaa lähipiiriäni. Siskoni mies on larppaajanörtti. Oululaisista nettitutuistani kaksi seurustelee, molempien miehet ovat nörttejä (nörtti tarkoittaa tässä ihmistä jonka työ tai harrastus tai molemmat liittyvät tietokoneisiin ja joka ei ole trendikäs). Kahden paremmin tuntemani koulukaverin miehet ovat nörttejä (yhdellä on kyllä vähän oudompi ja vaarallisempi mies mutta hänkin työskentelee tietokoneiden kanssa). Koulun ulkopuolinen ystäväni seurustelee muuten vain vähän nörtintapaisen kanssa. Oikeastaan suurin osa tuntemistani on jonkinlaisia nörttejä. Ja ystäväni ovat suhteellisen normaaleja ja suhteellisen hyvännäköisiä (ja ehkä aavistuksen nörtähtäviä). Toinen koulukavereistani on kauneimpia tuntemiani naisia. En useimpien miehiä tunne mutta kukaan heistä ei vaikuta alkoholisoituneelta öykkäriltä ja suurin osa tuntuu olevan onnellisessa suhteessa. On mahdollista että Oululla on jotain merkitystä, suurin osa miehistä taitaa olla jonkinlaisia nörttejä.
En muista että pahimpien teinivuosien jälkeen kukaan olisi ollut sitä mieltä että vain ulkonäöllä ja varallisuudella on väliä. Toisaalta, aika vähän on tullut puhuttua miehistä yleisesti ystävien kanssa, yleensä on parempiakin puheenaiheita.
En kyllä voi sanoa etten alitajuisesti etsi pitkää ja komeaa ja aggressiivista miestä. Ehkä en ole koskaan rakastunut koska lähipiiristäni ei sellaisia löydy. Tunnen yhden todella pitkän miehen enkä haluaisi seurustella hänen kanssaan (persoonansakaan puolesta), luulen että olisi hankalaa jos toinen 30 cm pidempi. Sen verran pinnallinen olen että haluaisin itseäni edes vähän pidemmän miehen. Toisaalta, vaikka suomalaiset miehet eivät niin kauhean pitkiä ole (yllättäen eivät ole täälläkään pitkien ihmisten maassa) ovat he yleensa minua pidempiäkin. En tiedä olisiko pituudella väliä jos oikeasti rakastuisin. En tiedä rakastuuko kaikki alitajuisetkin vaatimukset täyttävään vai onko kyse hormoneista ja vastaavista. Minusta tuntuu todella pinnalliselta sanoa etten seurustelisi kenen tahansa kanssa. Minun pitää pystyä pitämään toista viehättävänä, mitä se sitten onkaan. Varmasti en ole yhtään parempi kuin naiset jotka vaativat kartanoa ja treenattua vartaloa.

7 kommenttia:

pk_k kirjoitti...

Terve, Näkymätön Tyttö! Kysynpä mitä tarkoitat tuolla, että et voi sanoa, ettetkö alitajuisesti etsi aggressiivista miestä ? Minä yhdistän aggressiivisuuden miesten kyseessä ollessa väkivaltaisuuteen, mutta et varmastikaan sitä tarkoita ?

Kyllähän Oulussa on paljon insi"nörttejä" sun muita tietokonemaakareita, ehkä suhteessa enemmän kuin joissakin muissa Suomen kaupungeissa, johtuen täällä olevista kouluista ja työpaikoista. En silti tiedä onko suurin osa nörttejä.

pk_k kirjoitti...

Lisäys edelliseen, enpäs huomannutkaan, että alempana olevassa postauksessa oli juttua agressiivisista miehistä ja muista miestyypeistä, joten tuo käsite osittain selvenikin jo siitä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tarkoitin lähinnä sitä että koska en ole koskaan rakastunut en voi olla aivan varma siitä millä perusteilla viehätyn miehistä. Ihastukseni eivät ole olleet aggressiivisia tai en anakaan usko heidän olevan mutta koska ne eivät ole johtaneet mihinkään niin en voi olla aivan varma. Mistä sitä tietää vaikka joku päivä rakastuisin väkivaltaiseen pummin niin epätodennäköiseltä kuin se tuntuukin.
Maailmani rakentuu epävarmuudelle, olen hyvin harvoista asioista aivan täysin varma. Kadehdin ja ihmettelen ihmisiä jotka voivat tietää sataprosenttisen varmasti haluavatko he lapsia tai onko jumalaa tai ovatko he oikeasti rakastuneita.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Oikeastaan minun piti sanoa etten pysty todistamaan sitä etten rakastu aggressiivisiin (tai väkivaltaiseen) miehiin, koska en ole rakastunut enkä voi tietää millaiseen ihmiseen lopulta (jos koskaan) rakastun ja koska en tuntenut ihastuksiani niin hyvin etten voi olla varma siitä että heillä ei ollut väkivaltaisia taipumuksia. En usko heillä olleen mutten voi sitäkään todistaa (käsittääkseni perheväkivallassa hakkaaja voi vaikuttaa aivan normaalilta ja jopa mukavalta).
Minusta aggressiivisuus silloinkaan kun siihen ei liity fyysistä tai henkistä väkivaltaa ei ole sellainen ominaisuus jota kaipaan läheisissäni, mutta rakkaus tuntuu aika mystiseltä ja sokealta.

pk_k kirjoitti...

Tuskinpa sitä kukaan tietää minkälaiseen ihmiseen sitä tulee rakastumaan, vaikka olisikin ollut aiemmin jo kertaalleen tai useammin rakastunut. Ihmeelliset ovat tunteiden tiet.

Tietysti ihastumista säätelee omat preferenssit ulkonäöstä ja muista ulkoisista ominaisuuksista kuten asema yhteiskunnassa jne. Ihastuminen on kuitenkin mielestäni täysin eri asia, kuin rakastuminen, vaikkakin on teoriassa mahdollista myös rakastua ihastuksen kohteeseen.

Elämähän on seikkailu ja siihen kannattaisi yrittää asennoitua niin, että mikään ei ole pysyvää, vaan kaikki muuttuu, myös tunteet toista kohtaan.

-TC- kirjoitti...

Mainittakoon että ei se 30 senttiä, no okei, 29 senttiä minua haitannut ainakaan taannoin yhtään missään :P

Veloena kirjoitti...

Pituuserosta ei ole muuta haittaa kuin se, että näyttää kuvissa aina lapselta miehen kurottuessa kohti pilviä ja itse seisoessa pienenä tanttarallana siinä vieressä. Se ei ole vaarallista, onneksi. Vaikka kyllä, jos toisen pyörää joutuu lainaamaan oman ollessa rampana, pituusero on vähän höpö. Mies pyöräilee jalat syvässä koukussa, minä tangolla killuen, satulaan yltämättä. Ja tanssiessa paritansseja katselee kasvojen sijasta toisiksi ylintä paidannappia tai solmion solmunalusta, tai saa niskan kipeäksi.

Jos on rakastunut, ei sellaisella ole mitään väliä.

Blog Widget by LinkWithin