Aikuistumisen merkkejä

Kiitokset niille kahdelle lukijalle jotka ainakin väïttävät etteivät ole kirvesmurhaajia.
On oikeastaan todella outoa että minulla on lukijoita. Yksi syy blogin perustamiseen oli kyllä huomionkipeys mutta en ikinä oikeasti olettanut että joku lukisi tätä tai kommentoisi tai linkittäisi, suuret kiitokset (ja tiedän ettei minulla ole suuren suurta lukijakuntaa mutta mutta muutakin ihminen on enemmän kuin ei mitään). Lukijoiden ajatteleminen vaikeuttaa kirjoittamista, he tuntuvat nauttivan, tai ainakin väittävät nauttivansa, blogini lukemisesta ja pelkään että jossain vaiheessa tuotan heille pettymyksen. Toisaalta heille se voi helpompaa kuin minulle. Siinä vaiheessa kun lukijani hylkäävät minut olen tottunut huomioon ja varmaan teen mitä tahansa huomiota saadakseni.

Oikeastaan minun piti kirjoittaa tekemästäni oudosta huomiosta. Olen aina ollut normaalipainon ylärajoilla, en lihava mutta pyöreä. Teininä kaikki muut olivat laihoja, nykyiset teinit ainakin näyttävät tukevammilta, ja vaikken ollutkan oikeasti lihava kuvittelin olevani. Ja totta kai painoni tarkoitti että olin ruma ja ettei kukaan voisi olla minusta kiinnotunut. En ole ikinä varsinaisesti laihduttanut enkä usko laihdutuskuureihin. Nykyään yritän harrastaa painonhallintaa ja olen potenut huonoa omaatuntoa siitä etten liiku tarpeeksi (siis käy esim. kuntosalilla tai aerobicissa niin kuin kunnon nuoret naiset) ja että syön liikaa makeaa. Nyt olen tajunnut että on todella epätodennäköistä että muutan elämääni radikaalisti ja etten edes halua olla todella laiha enkä misään tapauksessa halua muodikkaita vatsalihaksia. Voisin kyllä liikkua enemmän ja vähentää makeansyöntiä mutta elämäntapani ovat jo nyt aika terveelliset, syön aika paljon kasviksia (olen puolittainen kasvissyöjä laiskuuttani. Ja inhoan papuja) ja hedelmiä ja vähärasvaisia tuotteita (ainakin Suomessa, täällä se on vaikeampaa), en käytä juurikaan alkoholia enkä polta, nukun melkein riittävästi ja harrastan hyötyliikuntaa. En ole aivan huonossa kunnossa eikä painoni varmasti ole terveyshaitta. En ole mielestäni edes aivan pahan näköinen. Ja vaikka kiduttaisin itseäni ei minusta tulisi adrogyynisen siroa, lantioni on leveä ja tuskin rintani katoaisivat laihduttamisen myötä. En keksi mitään syytä miksi minun pitäisi alkaa kiusata itseäni.
Teininä inhosin vartaloani mutta ehkä näin korkeassa iässä pystyn hyväksymään sen että olen vähän naisellisemman muotoinen.

Tuohon kauneuteen ja laihuuteen liittyen, satuin eilen osumaan kanavalle jossa oli menossa joku huippumallin etsintä -tosi-tv-juttu (joku varmasti mättää noissa tavuviivoissa, miten tuo olisi pitänyt kirjoittaa oikein?). En ole kiinnostunut julkkisjutuista vaikka olenkin mystisellä tavalla tietoinen juoruista (toisin kuin isäni ja vaimonsa jotka ovat aivan ulkona melkein kaikesta populaarikulttuuriin liittyvästä) enkä tuollaisista ohjelmista pidä mutta toisaalta en pysty olemaan katsomatta liikenneonnettomuuksiakaan ja katsoin malliohjelman lopun. He vaikuttivat todella oudoilta, minun on vaikeaa asettua sellaisten ihmisten asemaan jotka kiljuvat innosta kun pääsevät farkkumainokseen yläosattomina. Yhden tytön ilo taisi johtua siitä että hän rakasti rintojaan niin paljon että halusi esitellä niitä kaikille. Minun on vaikeaa kuvitella ikinä rakastavani vartaloani niin paljon. Taidan joutua tyytymään siihen etten vihaakaan sitä.