Angstin torjumiseksi sekavia ajatuksia

Koulussa pitäisi saada tulostettua tärkeä eikä se onnistu toivomallani tavalla. Ratkaisuna olisi puhua pelottavan ihmisen kanssa. Siksi kirjoitan tänne.

Yksi syyllisyydenaiheuttaja on se etten tajua runoutta. Noloa se on koka isäni runoilee ja vielä nolompaa koska minulla on ollut sen verran hyvä tuuri että olen päässyt tekemään pienilevikkisten runokirjojen kansia. Minä tunnen itseni huijariksi, useimmiten runot eivät sano minulle mitään. Jostain olen aina onnistunut kaivamaaan inspiraation ja runoilijat ovat väittäneet olevansa tyytyväisiä mutta plkään että jään kiinni pian.
Äitini on joskus kertonut minun kyllä oppineen lapsena loruja mutta muuttaeen ne suorasanaisiksi.

Eino Leinoa en tajua mutta pidän joistain hänen runoistaan.


Peruskoulun ehkä pahin nöyryytys oli laulukoe. En ole sen jälkeen laulanut julkisesti. En ole ikinä uskaltanut nauhoittaa laulani joten en tiedä onko minulla oikeasti kamala ääni (isäni ja äitini osaavat kyllä laulaa). Inhoan ääntäni vaikka sitä en kehuttu, todennäköisesti en pitäisi lauluäänestänikään vaikka se ei olisi kamala.
Laulan kotona kuunnellessani musiikkia.

Joskus ala-asteella tulin luokkaan ruokalasta. Siellä oli vain poikia ja käännyin ovelta pois. Eräs poika johon olin ihastunut sanoi että se pelkää poikia. Tunsin itseni petetyksi. (vaikka taisin alunperin pitää pojasta sen takia että hän ei ollut erityisen mukava ja oli vähän oudonnäköinen, minulla oli huono miesmaku toisella luokalla).

Vakavammista ihastuksistani yksi on ollut urheilullinen ja oikein perussuosittu hyvännäköinen poika. Se oli 13-vuotiaana. Muut ovat olleet persoonallisempia. Ei sillä että olisin ihastunut vakavasti montakaan kertaa.
En edes tiedä olinko oikeasti ihastunut tuohon poikaan vai vain kavereiden painostuksesta. Ihastuminen oli vaarallista. Pojan piti saavuttaa toisten suosio ja tunnustamalla saattoi itsensä vaaraan, muistan muutaman kerran ystävieni huudelleen kaikenlaisia asioita. Luottamuksellisuutta ei ollut. Jos ei tunnustanut olevansa ihastunut joutui kiusatuksi. Oli parempi tunnustaa jotain.
Näin jälkikäteen katsottuna on vaikeaa ymmärtää miksi me olimme ystäviä.

Muut ihastukset olivat kadulla nähtyjä tyyppejä ja tutuntuttuja. Sellaisia joista tiesi lähinnä nimen.

Minä haluaisin ystävän johon voisi luottaa tapahtuisi mitä tahansa ja joka välittäisi. Haluaisin sellaisen ystävän joka huolestuisi jos minusta ei kuuluisi vähään aikaan mitään.
Minulla ei ole koskaan ollut parasta ystävää. En ole koskaan tuntenut että olen se tärkein ihminen.
Perhe kyllä välittää ja huolehtii.

Muistan kun lapsena tunsin syyllisyyttä kun äitini kertoi tulleensa opiskelemaan ja miten opiskelijaruokalan kaalilaatikko olikin aivan kauhea pettymys. Minä en halua että toisilla on paha mieli.
Inhoan kaalilaatikkoa.
Ja kaalia yleensä.

Inhoan myös sieniä. Ne ovat inhottavan pehmeitä kypsinä. Raakoja sieniä voisin ehkä syödä. Perhepävähoitaja syötti minulle myrkyllisiä sieniä, oli löytänyt kivoja lakritsantuoksuisia metsästä. Ei tullut mieleen että kiva haju ei tarkoita hyvaä ruokasientä. Onneksi lakritsarousku ei ole suunnattoman myrkyllinen ja onneksi vanhempani tuntevat sieniä.
Onneksi kärpässienet eivät tuoksu hyvältä.

Pidän sienestyksestä. Jossain vaiheessa olin mestari löytämään karvarouskuja. Nekään eivät ole erinomaisia ruokaruokasieniä.

Olin ensimmäisen kerran marjassa ehkä kuukauden ikäisenä, sen jälkeen joka vuosi. Kerran löysin marjametsästä paikan jossa oli luita. Tai kuvittelin löytäneeni, en löytänyt sitä enää.
Toisen kerran löysin Suffeli-patukoita, äitini oli piilottanut ne meille löydettäviksi.
En ikinä syö marjoja kun kerään niitä. Metsässä on liikaa hyönteisiäkin.

En ole kateellinen siskolleni joka on laihempi, kauniimpi ja taiteellisesti lahjakkaampi. Hänellä on myös mies ja enemmän ystäviä. Onneksi hän on minua nuorempi. Minulle jäi koulussa menestyminen ja se että elämäni on ulkoisesti enemmän järjestyksessä. Välillä tuntuu epäreilulta mutta meillä on hyvät válit enkä ole katkera.

Minä vaikutan siltä että minulla on kaikki kunnossa, että olen perillä asioista. Ihmiset yllättyvät kun kiroilen.

Loukkaannuin kun ystäväni sanoi lapsuudenkotiani porvarilliseksi.

Näen joskus unia siitä että olen ihastunut ihmisiin jotka tunnen mutta joita kohtaan minulla ei ole mitään tunteita. Aamulla nolottaa.

Viime aikoina olen alkanut nähdä unia siitä että rakastan ja että minua rakastetaan. Olen jopa nähnyt unta seksistä (teininä en muista nähneeni).

Löysin viikonloppuna 70-luvun Mills&Boon-pokkareita. Niillä on jotain tekemistä Harlekiinien kanssa. Täytyy sanoa että nekin vaikuttivat minuun, taiteiljatyttö rakastui aika tylyyn lairdiin ja rikas ja jääkylmä nainen solmi järkiavioliiton saadakseen sisarensa huoltajuuden.
Harmi ettei divarissa ollut toisen kirjan takasivuilla mainostettua merkkiteosta nimeltä Ward of Lucifer. (voin kuvitella sen. Joskus 1800-luvulla nuori ja kaunis ja viaton tyttö joka on viettänyt suojattua elämää joutuu orvoksi ja saa holhoolakseen pahamaineisen jaarlin joka on viettänyt koko elämänsä viettelemällä naisia ja surmaamalla vihollisiaan kaksintaisteluissa)

Kun katson kadulla naisia huomaan etten ole lihava.