Etiketti

Kaipaan omaa tietokonettani ja nettiyhteyttä. Nyt olen riippuvainen kirjaston aivan liian kalliista koneista ja yleensä vasta käytettyäni kahdeksan euroa ja lähdettyäni kotiin muistan aivan ehdottoman tärkeän jutun josta pitäisi kirjoittaa. Ja jonka unohdan heti.

Muistelen että minun on pitänyt kirjoittaa jotain hyvistä tavoista ja vataavista. Minä oikeastaan pidän säännöistä, minä olen hyvä noudattamaan niitä ja ahdistun jos niitä pitää rikkoa, oli kyse melkein mistä tahansa. En pidä siitä itsesssäni, minä haluaisin olla kapinallinen kyseenalaistaja mutta en mahda mitään luonteelleni. Jossain vaiheessa keräsin vanhoja käytösoppaita, ne ovat huojentavaa luettavaa. Jokaiseen asiaan löytyy ohje alkean siitä miten tervehditään tuttuja kadulla (ikinä ei huudeta kadun toiselle puolelle) ja miten toimitaan kun kihlaus purkaantuu (annetaan takisin toisen antamat lahjat, muistaakseni). Yksi aarteistani on Emännän tietosanakirjan ensimmäinen osa 30-luvulta (jos jollakin on se toinen osa olen valmis ostamaan), se alkaa aamusta ja ananaksesta ja käsittelee kaikkea mitä perheenäidin pitää tietää ja miten hän pystyy tehostamaan työkentelyään ja säästämään aikaa.
Oikeastaan haluaisin että oikeanlainen käytös olisi edelleen muodissa. Minua harmittaa se etten ole erityisen hyvin kasvatettu enkä osaisi varmaan toimia hienoissa tilaisuuksissa. En muista että minua olisi erityisesti opastettu mutta kodin vaikutuksella on todella suuri merkitys. En muista vanhempieni koskaan käyttäytyneen törkeästi tai todella epäkohteliaasti, tai haukkuneen toisia tai meitä (joskus muistan kokeneeni moitteet epäreiluina kun tappelin siskoni kanssa, joka oli jo silloin paljon väkivaltaisempi, mutta en muista koskaan vanhempieni tarkoituksella loukanneen minua ja siitä olen kiitollinen. Vanhempani ovat aina olleet aikuisia). En pysty millään ymmärtämään ihmisiä jotka huutelevat toisille kadulla tai sanovat muille pahasti. Saavatko he siitä nautintoa?
Olen monella tavalla huono ihminen ja en erityisen mukava mutta jossain asioissa kuvittelen käyttäytyväni hyvin. En roskaa. En mene vannomaan ettenkö olisi saattanut lapsena roskata mutta en muista myöhemmin tarkoituksella heittäneeni roskia maahan, en varsinkaan purukumia. Vaikka jättäisi luonnonsuojelunkin pois se tuntuu aika alkeelliselta kohteliaisuudelta.
Minusta on tärkeää olla kohtelias, varsinkin lähipiiriään kohtaan.
En ole koskaan varastanut mitään. En edes lapsena enkä teininä kun muiden suurin huvitus oli käydä pöllimässä irtokarkkia. En kyllä ilmiantanutkaan heitä. Rehellisesti hankittuun esineeseen liittyy tietty nautinto, en pysty kuvittelemaan että pystyisin nauttimaan varastetusta tavarasta (periaatteessa tuo liittyy myös epäeettisesti tuotettuun tavaraan ja tunnen jatkuvasti syyllisyyttä). Tyrmistyin kun eräs tuttu piti ihan normaalina varastetun pyörän ostamista. Ehkä heille tuottaa nautintoa se että he tietävät saaneensa jotain alle sen oikean hinnan.
Kiitän kaupoissa ja vastaavissa paikoissa, jos en tee sitä minulle tulee epämääräisen huonosti käyttäytynyt olo.
En juurikaan valehtele. En usko valehdelleeni mistään todella tärkeästä.
Olen aina ajoissa, ellei jotain todella outoa tapahdu. On todennäköistä että olen paikalla parikymmentä minuuttia etuajassa. Inhoan ihmisiä jotka ovat myöhässä joka paikassa.

Muuta ei kyllä tule mieleen ja ehkä nuo ovat itsestäänselvyyksiä. Mutta ainakaan en hauku tuttuja enkä tuntemattomia. Ainakaan päin naamaa. Täytyy tunnustaa että juoruilen kyllä. Toivottavasti en liikaa enkä pahantahtoisesti.