20.6.2005

Kirjallisia ihastuksia + muuta

Voimakkaampia ja heikompia tunteita

1. Aragorn (10-vuotiaana, sopivan synkkä ja salaperäinen)
2. Fitz (Robin Hobbin Näkijän tarussa ja jatko-osissa. Paikoitellen ärsyttävän alistuva kohtaloonsa mutta niin aito ja monipuolinen. Ansaitsee mahdollisuuden onneen)
3. Lord Peter Wimsey (Dorothy L. Sayersin aristokraattinen salapoliisi, vaikuttaa harmittomalta mutta on älykäs. Kirjailija itsekin rakastui hahmoon ja haitti tälle alter egonsa, ei mikään ihme)
4. Luthe (Velho Robin McKinleyn nuortenfantasiakirjoissa. Vanha ja viisas kyllä mutta myös seksikäs ja erehtyväinen. Inhimillinen vaikkei ihminen)
5. Shevraethin markiisi, etunimeltään Vidanric (taas nuorten fantasiaa, Sherwood Smithin livästi parodisissa kirjoissa. Julma markiisi kaappaa nuoren aatelistytön mutta mikään ei suju niin kuin kuvittelisi eikä markiisikaan oikeastaan ole julma)
6. Noloa kun ei muista nimeä eikä jaksa tarkistaa: Robert McLiam Wilsonin Eureka Streetin päähenkilömies, lievästi lain väärällä puolella mutta yrittää parhaansa. Ei erityisen voimakas ihastus.
7. Danny Weir (Iaian Banksin Espedair Street, suosikkini häneltä. Ei varsinainen ihastus, liian masentunut siihen mutta voimakkaasti vaikuttanut hahmo)
8. Captain Paran (Steven Eriksonin Malazan Book of the Fallen, tämän hetken ehkä paras high fantasy -sarja. Paran ärsytti minua ensin mutta on muotoutunut sen tyyppiseksi sankariksi josta pidän)
9. Mies joka istui talon katolla (sama sarja, muisti pettää taas. Entinen rikas mies joka hukkasi omaisuutensa, niin ainakin luullaan. Viettää aikansa talonsa katolla istuen oudon palvelijansa seurassa)
10. Lord Goring (Oscar Wilde: Ihanneaviomies. Suosikkinäytelmäni ja siitä vähän aikaa sitten tehty elokuvakin on hyvä. Goring on sopivasti paheellinen mutta vielä enemmän nautin hänen repliikeistään. Pitääkin katsoa jos näytelmä löytyy täältä kirjastosta).

Yllättäen romanttisen viihteen sankareita ei löydy listalta. Aika aatelispainotteista. Numerot 2, 3 ja 10 ovat ne suurimmat suosikit).
En tiedä kertooko lista minusta mitään (minua kyllä kiinnostaisi lukea toisten listoja, myös tv:n ja elokuvien puolelta).


Sitten muuhun.
En voi ehkä syyttää miehiä siitä etten ole seurustellut, ainakaan sen perusteella mitä he sanovat naisilta toivovansa. Toisaalta tuntuu että "miesten" vaatimukset ovat yhtä epärealistisia kuin naistenkin kun ne ovat ne hoikat blondit jotka saavat kaiken huomion. Minua masentaa lukea joitain suosittuja keskustelualueita, joko suurin osa miehistä on idiootteja tai sitten teeskentelevät olevansa, mikä sekään ei ole hyvä asia. Täytyy kai toivoa etteivät ne edusta miesten enemmistöä, tai että on olemassa tarpeeksi fiksujakin miehiä. Kun ei ole paljon kokemusta miehistä on vaikeaa muodostaa tasapainoista kuvaa (sama pätee taatusti miehiin jotka eivät tunne naisia ja kuvittelevat heidän olevan aivan ihmeellisiä olentoja).

Eilen kun kävelin kotiin joku mies huusi minulle auton ikkunasta "Hoi!". Takanani aika kaukana käveli joku muukin, ehkä mies huusi hänelle.

Minä olen antanut itsestäni kuvan jonka mukaan minä en ihastu yleisesti tavoiteltavina pidettävin miehiin. Ehkä totuus on se etten minä juurikaan ihastu miehiin. Toisaalta en halua uskoa että stereotyyppiset YTM-ominaisuudet vetoaisivat minuun. En ainakaan ole tippaakaan ihastunut yhteen Suomen kouluni suosituimmista miehistä, hän on sosiaalinen, aktiivinen juhlija, kovaääninen ja vietti vaihto-opiskelunsa iskemällä naisia, kuuleman mukaan. Hän ainakin vaikuttaa suositulta ja siltä että tytöt pitävät hänestä. Oletettavasti hän on hyvännäköinen. Minusta hän vaikuttaa kauhealta.
Olen viime aikoina oppinut että ehkä jotkut baarit eivät ole niin kamalia ja että voin juoda vähän alkoholia on minun vaikeaa kuvitella seurustelevani ihmisen kanssa jonka lempiharrastus on juhliminen. Ja vaikka ulkonäölläkin on jotain vaikutusta on kiinnostava mieli tärkeämpi.
Tai niin ainakin kuvittelen. Mistä minä tiedän kun ei ole kokemusta.

1 kommentti:

Thialfi kirjoitti...

Minulle ei tule mieleen mitään kirjallisia ihastuksia. Kun asiaa miettii niin lähinnä mieleen tulee lapsuudesta jokin Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjojen Phaidor, tai Oparin ylipapitar La, joka olisi ollut Tarzanille parempi kumppani kuin väritön Jane. Burroughsilla oli paljon tällaisia pulp-viihteen timanttivaljaisiin pukeutuneita uhrausveistä heiluttavia papittaria.

Tai sitten rohkea ja hyväsydäminen Yoko Tsuno. Ehkä oikeat ihmiset ovat kiinnostavampia. Tank Girl tai Joanna Russin Alyx edustavat kyllä ihailtavaa amatsonifeminismiä.

Muuten tulee mieleen Marlene Dietrichin sanonta, että hän ei ole koskaan tavannut naista joka juoksisi miehen perässä siksi että tällä on kauniit sääret.

Blog Widget by LinkWithin