Olen kyllästynyt ongelmiini. Ne tuntuvat keinotekoisilta. Jossain vaiheessa ahdistuin siitä että elämässäni oli kaikki liian hyvin.
Toisaalta minullakin on ongelmia, olen välillä ahditunut ja minusta tuntuu etten selviä, mutta aina olen selvinnyt. Ongelmani ovat ratkaistavissa. Minulla tai perheelläni ei ole alkoholi- tai huumeongelmaa, olen terve (tosin tällä hetkellä allerginen tai vilustunut enkä aivan terveentuntuinen), vaikka olen ujo pystyn olemaan ihmisten kanssa, minulla on muutama ystävä, ulkonäössäni ei ole mitään kamalaa, olen menestynyt opinnoissani hyvin ja tulevaisuuteni näyttää vähintään yhtä lupaavalta kuin opiskelukavereideni. En ole oikeasti millään tavalla huonompi kuin muut ja ehkä minun on paras lopettaa seurusteluasioiden miettiminen.

Minähän olen oikeastaan suosittu, minut on kutsuttu tällä viikolla kaksi kertaa kylään syömään, kieltäydyin kummastakin ja tunsin syyllisyyttä. Minusta tuntui vain epämiellyttävältä ajatus mennä toisten kotiin, se tuntui liian monimutkaiselta. Toinen kutsu on vielä voimassa ja ehkä menenkin sinne, tarjolla on italialaista tai japanilaista ruokaa ja taatusti parempaa kuin itse laittamani. Toinen kutsu tuli tytöltä jonka olin oikeastaan juuri tavannut ja joka oli minun makuuni vähän liian energinen. Jos olisin tutustunut häneen aikaisemmin kuin viimeisellä viikolla olisi meistä ehkä voinut tulla ystävät. Outoa kyllä olen viimeisinä viikkoina olen sosiaalisempi koulussa kuin neljänä ensimmäisenä kuukautena.
Toinen kutsu tuli ehkä läheisimmältä ystävältäni täällä, tosin näin epäsosiaaliselle se tarkoittaa että koulussa keskustelemme kaikesta mahdollisesta. Minun oli vaikeaa suhtautua häneen aluksi, mutta koska vaihto-opiskelijoita on täällä ollut minun lisäkseni kaksi on heihin tutustunut vähän paremmin. Koska molemmat ovat miespuolisia minun on ollut melkein mahdotonta oikeasti ystävystyä heidän kanssaan mutta päässyt taas lähemmäksi normaalia suhtautumista miehiin. Toinen oli suomalainen tunsin hänet entuudestaan ja hän oli aika harmiton, toinen on italialainen ja oikeastaan hyvännäköinen ja pelkäsin että ihastuisin häneen. Olen tyytyväinen etten ihastunut vaikka hän onkin todella mukava ja ehkä minä voisin mennä hänen luokseen syömään (varsinkin kun hänellä on japanilainen kämppis ja se ei ehkä olisi niin pelottavaa). Tunnen itseni hölmöksi kun pelkäsin ihastumista mutta se olisi monimutkaistanut asioita ja ollut muutenkin noloa, tai jotain. En minä tiedä mitä minä tunnen ja ajattelen mutta ainakaan minun ei tarvitse kärsiä sydänsuruista. Ja minusta tuntui että jos olisin ihastunut olisin pettänyt sitä yhtä ihmistä johon välillä olen ihastunut ja välillä en ja jota kohtaan minulla ei ole varsinaisesti mitään syytä olla uskollinen mutta kuitenkin minusta tuntuu että minun pitäisi olla.
Joka tapauksessa on ollut hyvä oppia että miesten kanssa voi olla ystävä.