7.6.2005

Taas kaikenlaista

Yläasteella luokallani oli poika joka inhosi minua. Kyse ei ollut kiusaajista, he tuntuivat inhoavan kaikkia vaan aika epäsuositusta ja oudosta pojasta. Luulen että hänellä ei ollut helppoa, suurin osa luokkani pojista oli isoja jääkiekkoilijoita, hän oli pieni ja laiha, ehkä se on tärkeää pojille. Jälkeenpäin katsottuna hän vaikuttaa kiusaajatyypiltä, hän ei vain pystynyt pelottelemaan ketään, ei edes minua. Viha alkoi seitsemännellä luokalla. Hän ja hänen ystävänsä (toinen aika epäsuosittu ja todella hiljainen mutta ystävällisen oloinen eikä tuntunut vihaavan minua tai ketään) oli määrätty minun ja ystäväni pöytään kotitaloustunnilla. Vihamieheni kieltäytyi syömästä ruokaa jonka olin valmistanut ja sanoi kaverilleen "se on sen tekemää". Minä tunsin itseni suorastaan Saatanan lähettilääksi, hän tuntui suhtautuvan minuun melkein uskonnollisesti. En tiedä oliko hänen kotinsa uskonnollinen, ehkä oli. Hän asui meidän lähellämme, ja taatusti tiesi millainen pihamme oli, mutta en tuntunut häntä lainkaan. Hänen vihansa tuntui oudolta.
En muista jatkuiko se koko yläasteen mutta ainakaan se ei elämääni vaikuttanut. Outo vaikutelma hänestä kyllä jäi enkä yllättyisi jos hänestä olisi tullut jotain outoa (toisaalta minulla on vilkas mielikuvitus ja uskoin kerran kun vielä mielikuvituksekkaampi naapurimme väitti erään naapurinpojan seonneen ja aikovan ampua meidät kaikki. Puolustuksekseni täytyy sanoa että se oli kouluampumistapausten aikaan ja olin aina pitänyt poikaa vähän epäilyttävänä. Poliisit tulivat paikalle ja ase paljastui jäljitelmäksi. Mutta se näytti oikealta).

Lord Boredom kirjoitti jonkun aikaa sitten ATM-rakkausromaanien puutteesta ja olen yrittänyt muistella olenko sellaisiin törmännyt. Tietyntyyppisissä kirjoissa naiset aikuistuvat ja huomaavat että naapurin nörtti onkin itse itseassa ihan hyvännäköinen ja parempi kumppani kuin se alkoholisti. Yhdessä kaunis nuori nainen rakastuu keski-ikäiseen ja ylipainoiseen mieheen, mutta hän onkin kuuluisa kirjailija. Toisessa päähenkilö mies on katkera ja pyörätuolissa, ei erityisen YTM, mutta hänkin oli kuuluisa kirjailija. Kannattaa olla kirjailija niin pienillä ongelmilla ole väliä.
Yhden kirjan muistin jonka sankari on klassinen ATM. Perheenäiti tulee hylätyksi kun hänen menestyvä lakimiesaviomiehensä jättää hänet, tietenkin nuoremman naisen takia. Nainen ei ole varmaan koskaan ollut palkkatyössä eikä hänellä ole juuri mitään taitoja, ainakaan sellaisia joista olisi hyötyä modernissa toimistossa. Saadakseen rahaa ja pelastakseen kotitalonsa hän ottaa vuokralaisia, yhden heistä kautta hän tutustuu hanttihommia tekevään mieheen. Hänelle aukeaa uusi maailma, mies ulkoiluttaa koiria ja tekee muuttohommia ja vaikka mitä, hän ei halua tehdä vakituista työtä (mutta on jossain hienossa yliopistossa koulutettu fyysikko tai tähtitieteilijä tai joku vastaava). Mies on ujo mutta mukava, fyysisestikään ei mikään kauhea mutta reilusti ylipainoinen. Käy ilmi että miehen ainoat naiskokemukset olivat yliopistossa kun pari tyttöä kiusasi häntä, hän saattaa olla neitsyt. Nainen hämmästyy, noin hyvä mies. Hänen lähipiirinsä on kummissaan. Mies on alkanut vähän laihduttaa mutta naisen silmissä sillä ei ole niin väliä. He rakastuvat, totta kai ja seksi on kivaa. Ja onnellista loppua ei estä edes se että naisen aviomies palaa kuvioihin. Kukapa haluaisi tylsä ja urakeskeisen lakimiehen kun tarjolla on mies joka pitää koirista ja elämän pienistä asioista.
(Elisabeth Berg: Open House).

2 kommenttia:

Lord Boredom kirjoitti...

Täytyypä panna tuo ATM-novelli korvan taakse, ja katsoa, josko jostain löytyisi. Pitänee tosiaan ruveta kirjailijaksi, ja tekemään muuttohommia, ja ulkoiluttamaan koiria (koiran hankkiminen on kyllä oikeastikin käynyt mielessäni, jahka tästä valmistuisin ja muuttuisin kykeneväksi pitämään lemmikistä huolta). Ja sitten pitää vähän laihduttaa, ehkä sekin on oleellista vaikkei olekaan.

Kiusaajista ei (kaikista) aina tiedä. Jos hän oli luokan epäsuosituimpia, ei-kovin-fyysisiä poikia, niin hän saattoi tietysti vain purkaa patoumiaan, koska ei voinut tehdä sitä jääkiekkoilijoille (turpaansahan siinä olisi saanut). Surullista kyllä näissä jutuissa viattomat sivullisetkin saavat nenilleen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuolla vihamiespojalla oli kyllä elämääni niin minimaalinen vaikutus että koko tapaus on lähinnä säälittävä. Joskus mietin mitä ihmettä hänellä oli minua vastaan, olinko niin paheellinen että valmistamani ruokakin oli pilaantunutta.

Blog Widget by LinkWithin