Että inhoan tätä kirjaston konetta (ja kiroan tottumusta jonka takia aina sen valitsen).

Kirjoitin pitkän tekstin itseni hyväksymisestä ja se katosi jonnekin, ehkä siinä vaiheessa kun kone päätti sulkea selaimen toisen kerran. Tai sitten se on Blogger.
Joka tapauksessa minusta on alkanut tuntua siltä etten ehkä häpeä itseäni ja seurustelemattomuuttani, yhtään enempää kuin vaikka sitä että kenkäni ovat kokoa 40 tai 41 ja etten ole ihan laiha. Toisin sanoen välillä se vaivaa mutta ei varsinaisesti haittaa elämääni. Ja on oikeastaan aika törkeää että olen ajatellut että jos koulukaverini saavat selville etten olekaan normaali he hylkäävät minut. Eivät he ole sellaisia.


Eilen vahvistui se käsitykseni etten ole ihan sosiaalisesti kyvytön. Kävin kylässä puolitutun (tai oikeastaan tuntemattoman, olen tavannut hänet pari kertaa koulussa) tytön luona ja pystyin keskustelemaan hänen ja kämppiksensä kanssa kaikesta mahdollisesta ja unohdin että minun pitäisi olla ujo. Jos pääsen tuollaiseen tilanteeseen on puhuminen helppoa, se vain se aloittaminen ja tutustuminen on vaikeaa.
Minulle tuli kyllä vähän olenkohan minä normaali -tunne. Yleensä ihmisten kanssa oltuani käyn ylikierroksilla, kun tulen kotiin kaverin luota ja vaikka miitistä ja minulla on ollut hauskaa on minun vaikeaa rauhoittua ja päässäni pyörii asioita. Käykö noin muille?


(ei se edellinen kirjoitus ollut mihinkään kadonnut, olin vain valinnut väärin ja se oli tallentunut luonnoksena. Mutta uudelleenkirjoitettuna se on ehkä parempi).