Järjenvastaisesti minulle tuli huono omatunto siitä ettei ystäväni päässytkään kylään, varsinkin kun olin maininnut siitä äidillenikin. Hän aina patistaa minua olemaan sosiaalinen ja kutsumaan ihmisiä kylään, nyt olin kerrankin niin tehnyt ja hän oli tyytyväinen. Mutta en minä ollut syyllinen siihen että ystäväni joutui perumaan ja on typerää tuntea syyllisyyyttä. Voi olla että jossain vaiheessa joudun käsittelemään suhdettani äitiini. Tai oikeastaan ongelma on se että kuvittelen hänen paheksuvan silloinkin kun hän ei sitä tekisi (tunnen huonoa omaatuntoa myös kirjojen ostamisesta kun nytkin on ongelmia saada ne mahtumaan kirjahyllyihin, sitä äitini oikeasti paheksuu, rahan haaskaamista ja tilan puutetta. Kotona meillä oli paljon kirjoja ja niiden säilytys oli ongelma, ei äitini ole millään tavalla vihamielinen kirjoja kohtaan). Sain lepytettyä omatuntoni käymällä reippaalla pyörälenkillä. En lähtänyt pelkästään lepyttääkseni äitini kuviteltua paheksuntaa vaan tunsin myös syyllisyyttä myös siitä etten liiku tarpeeksi. (voi kun pääsisi tuosta turhasta syyllisyydestä eroon)
Ja on pyöräily oikeasti kivaakin, varsinkin Oulussa. Ajoin minulle pitkän lenkin, kymmenisen kilometriä, Oulujoen rantaa ja Hietasaaren reunan kautta Pikisaareen ja Karjasillan kirjaston kautta kotiin. Kivaa oli ja nyt on mukava olo.
Minun on pitänyt viedä pyörä huoltoon vuoden verran mutta en ole saanut aikaiseksi. Ei siinä mitään varsinaista vikaa ole, ohjaustanko vain heiluu. Luulen että saisin kiristettyä sitä (sitä voi säätää eri asentoihin ja se mekanismi on kai löystynyt) ja tiesin että minulla olisi siihen sopiva työkalukin. Etsin sitä parikymmentä minuuttia kunnes löysin sen erään kaapin takaosasta rikkinäisestä pyörän laukusta (muuten hyvä laukku mutta toinen kiinnike on katkennut ja pikaliima on liian pelottavaa minulle, sillä sen ehkä saisi korjattua). Ja tietysti työkalu (jonka oikeaa nimeä en tiedä) oli vääränkokoinen. Ei se heiluminen niin paljon haittaa, mutta voisin ostaa sopivan kokoisen työkalun kun on taas rahaa (Citymarketissa joukko niitä maksoi jotain kolme ja puoli euroa mutta se on vielä vähän liian paljon tällä hetkellä).


Minulla ei oikeastaan ole miespuolisia ystäviä, ainakaan oikean elämän kautta. Lapsena minulla oli, ennen kuin minusta tuli ujo ja ennen kuin aloin häpeämään ystävyyttäni naapurin pojan kanssa. Teininä ja myöhemminkin olin liian estynyt. Ei minulla ole oikeastaan miespuolisia tuttujakaan paljon, sellaisia joita tervehtisi tavatessaan. Entisestä elämästäni niitä on ehkä tuo naapurinpoika jota voi moikata jos uskaltaa ja ehkä serkkujakin, jos heidät tunnistaa (todennäköisesti en). Aikaisemmista on satunnaisia vähän tutumpia poikia jotka saattaisi tunnistaa mutta joita ei ikinä voisi tervehtiä, toisaalta harvemmin tervehdin ketään jos kyse ei ole todella hyvästä tutusta. Nykyisessä koulussa on muutamia joita voi tervehtiä ainakin koulussa. On yksi ystävällinen poika joka aina tervehtii minua ja joka ei ole pelottava koska hän on naimisissa ja isä ja varmaan uskovainenkin (oikeastaan tuo tekee hänestä aika pelottavan). On toinen Hollannissa ollut vaihto-opiskelija jonka kanssa puuin vähän ennen lähtöä ja paljon ulkomailla. Hän olisi muuten pelottava mutta olen tottunut häneen. Ja on yksi poika joka kuuluu porukkaamme, tai on kaverin kaveri ja vähän outo ja oikeastaan pelottava, varsinkin kun hän joskus saattaa tulla samaan pöytään istumaan vaikka siinä ei olisi muita kuin minä.
Tuo tuli mieleen kun viimeksimainittu tuli vastaan pyöräretkelläni, kaveriensa kanssa humalassa, ja minä ajoin mahdollisimman nopeasti ohi ettei hän vain olisi tunnistanut minua.
En minä oikeasti pelkää miehiä. Tai ainakaan yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Olen taas ärsyyntynyt luettuani jotakin blogia ja on se asenne muuallakin. Kaikki naiset ovat huoria ja mies joutuu maksamaan aina seksistä, oikeat prostituoidut ovat ainoita rehellisiä naisia. Kieltäydyn uskomasta että tuo on totta, ainakaan omalla kohdallani. On aika vaikeaa kuvitella mitä mies voisi tarjota minulle seksin vastineeksi että suostuisin seksiin jos en sitä itse haluaisi (ja silloin tuntuisi aika epärehelliseltä ottaa siitä maksua). En kaipaa ketään miestä maksamaan viinojani tai ruokaani. Lahjoja otan kyllä vastaan ihan mielelläni mutta annan niitä itsekin. Tai muistan aina läheisteni syntymäpäivät ja annan joululahjoja, ilomielin. En tiedä mitä tekisin jos joku tarjoaisi seksin vastikkeeksi jotain suurta mitä todella haluan mutta on vaikeaa kuvitella että niin koskaan tapahtuu. Ja en tiedä pystyisikö nauttimaan sillä tavalla hankitusta asiasta.
Pyöräretken jälkeen on mukavan rento olo ja saatan kirjoittaa vähän outojakin.


Tänään olin hyvä Köyhä Opiskelija. Äitini halusi ostaa silliä, minä pidin siitä lapsena mutta viime vuosina sitä ei ole tehnyt mieli syödä. Äidin palstan uusien perunoiden kanssa se oli kuitenkin hyvää eikä minulla olisi ollut varaakaan ostaa mitään muuta ruokaa tuhlattuani ruokabudjetin kaakaojauheeseen ja kananmuniin.

Olen kuunnellut Kaiser Chiefsiä. Se on vaikuttanut liian trendikkäältä mutta ihastuin heidän Live8-konsertissa soittamaansa lauluun I Predict A Riot. Levyn ostoon ei ole varaa joten lainasin sen kirjastosta. Ensimmäisellä kuuntelulla se ei kuulostanut erityisen hyvältä mutta seuraavalla se oli jo parempi. Ei Kaiser Chiefsistä tule uutta lempibändiäni mutta pidän laulajan tyylistä ja musiikki on hauskaa, suurimmaksi osaksi. Jotenkin tulee mieleen teini-iän ihastukseni Pulp, en tiedä miksi. Tuo on hyvää musiikkia mukanalaulamiseen ja sopivan reipasta minun makuuni. Uskallan jopa laulaa vaikka ikkunani onkin auki ja tuuletusparveke sen vieressä.
Aivan oikein laittomille tupakoitsijoille jos he siitä häiriintyvät.

(minusta alkoi tuntumaan ettei minun kannata kirjoittaa liikaa vähäisistä seksikokemuksistani oikeastaan niiden mainitseminenkin tuntuu jotenkin tyylittömältä joten poistin viittauksen)