28.7.2005

Meillä ei ollut lemmikkejä ollessani lapsi. Tai akvaario meillä oli mutta ehkä se ei ole sama asia kuin kissa tai koira. Äitini suhtautui lemmikkieläimiin kielteisesti, eläinten olojen kannalta ja oli meillä allergiaakin. Talvisin meillä oli takapihalla lintulauta, ne olivat meidän lemmikkejämme.

Minä olen tuon kasvatuksen tulos. TUnnen lemmikki-ihmisiä ja vaikka jaksan ihailla heidän lemmikkejään ja olen kiinnostunut niistä tuntuvat jollain tavalla oudoilta, ehkä vähän samalla tavalla kuin uskovaiset. Tai minun vaikeaa ymmärtää sitä miltää tuntuu kun pitää olla lemmikkejä, kun ei voi olla ilman. Yhtä vaikeaa on kuvitella miltä usko Jumalaan tuntuu. Ei minulla ole mitään lemmikkejä vastaan, pidän eläimistä. Ja ymmärrän että lemmikeistä huolehtiminen on hyödyllistä lapsille ja kai niistä on yksinäisillekin iloa, ja teki minunkin jossain vaiheessa mieleni ottaa kissa. Elämäntilanteeni ja asuntoni ei kyllä sovi eläimille, en tiedä sopiiko koskaan.


Opin äidiltäni muutakin. Paheksun suuresti ihmisiä jotka ruokkivat sorsia ja muita lintuja kesällä. Saavat aivan vääränlaista ruokaa ja jäävät helposti talveksikin Suomeen.

Tai ehkä minä vain olen tiukkapipoinen ja haluan kieltää kaiken kivan.

5 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Olen jo jokin aika sitten lakannut hämmästelemästä elämiemme samankaltaisuuksia. Se tapahtui jotakuinkin niihin aikoihin kun se muuttui naurettavaksi sen myötä, että kerroit teilläkin olleen Ladoja kun olit pieni.

Niinpä en pelkästään arvele, vaan luulen tietäväni, että jos sinulla olisi jokin lemmikkieläin tai jos alkaisit seurustella sellaisen ihmisen kanssa, jolla sellainen olisi, alkaisit hyvin pian ymmärtää sen viehätystä. Sillä juuri niin minulle kävi.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ymmärrän kyllä lemmikkien viehätyksen ja joskus olen sellaisen itsekin halunnut, vaikeampi minun on ymmärtää lemmikki-ihmisiä. Tai en minä tiedä mitä ihmettä tarkoitan, ymmärrän kyllä miksi ihmisillä saattaa olla paljonin lemmikkejä, he vain tuntuvat vieraalta rodulta. Kadehdinkin heitä, he tuntuvat tietävän kaikenlaista eläimistä ja muusta, minulla on aika hämärä käsitys mitä muuta vaikka kissa vaatii kuin ruokaa ja vettä ja laatikon.
On muuten huvittavaa että kissoja vihannut äitini suhtautuu siskoni kissaan aivan eri tavalla. Sille pitää ostaa joululahjakin.

Anonyymi kirjoitti...

Lemmikit on kyllä sellainen asia, että niihin pitää jossain määrin kasvaa. Itse olen elänyt eläinten kanssa koko elämäni ja kissan ottaminen oli lähes luonnollinen juttu. Mutta silti sitä pohtii, että miksi otin lemmikin ja jaksanko pitää siitä huolta. Eteenkin kerrostaloasunnossa pieni otus tuntuu vaativan todella paljon huomiota.


Fanta

Maailman Keisari kirjoitti...

Meillä oli (imperfekti) koira, ja siitä tuli kyllä perheenjäsen. Se saisi joka joulu pari lahjaa: yleensä koiransuklaatia ja uuden pehmolelun riepoteltavaksi. Ja se pettyi, jos ei se saanut lahjoja. Itseasiassa sille piti antaa aina viimeiseksi lahja, koska muuten se jäi odottamaan vielä lisää.

Tuazophia kirjoitti...

Se on ärsyttävää, kun lintuja ruokitaan ja sitten ne jäävät tänne ja jäädyttävät jalkansa ja joka talvi näkyy niitä lintuja, joilta puuttuu jalka tai ainakin osa siitä. Ja oikeastaan vielä ärsyttävämpää on, että ihmiset eivät välitä, vaan lakkaavat talveksi ruokkimasta lintuja, vaikka kesällä niille on pitänyt käydä nakkelemassa pullapussi jos toinenkin. Kun on niin ikävää lähteä räntäsateessa tuuliselle rannalle. No niinpä!

Blog Widget by LinkWithin