2.7.2005

Minä haluaisin olla aktivisti. Suurin este taitaa olla se että pelkään mennä uusiin paikkoihin ja kansalaisjärjestöt ja vastaavat ovat erityisen pelottavia. Olen huonosti perillä merkittävistä asioista ja inhoan uusien asioiden aloittamista. Enkä edes tiedä mikä asia on sydäntäni lähinnä.
Protu-leirin jälkeen liityin sen tukiyhdistykseen, maksoin jäsenmaksua monta vuotta mutta en käynyt yhdessäkään tapaamisessa tai kokouksessa. Se oli liian pelottavaa. Ja olisi pitänyt mennä kaupungin toiselle puolelle. Protulaiset ovt kyllä erityisen pelottavia.
Minun ja kaverini piti liittyä Setaan, se jäi enkä tiedä oliko meillä edes hyvää syytä. Olisin saattanut harkita Vapaa-ajattelijoita ellei leirillä vieraillut yhdistyksen edustaja olisi ollut niin epämiellyttävä.

Olen ollut parissa mielenosoituksessa, toinen McDonaldsia vastaan, toinen minulle tärkeämpi erään nuorisolle tärkeän tilan säilyttämiseksi (nyt ehkä viisi vuotta myöhemmin se on pelastettu. Joskus kotikaupunkinikin tekee fiksuja päätöksiä).

Kuuluin vuoden verran Amnestyyn, siis maksoin jäsenmaksuja ja ahdistuin siitä etten uskaltanut tehdä muuta. Tällä hetkellä taidan kuulua vain Suomen Tolkien-seuraan joka ei taida tehdä mitään erityistä maailman pelastamiseksi.

Minusta tuntuu että minun pitäisi tehdä paljon enemmän mutta en saa aikaiseksi. Se on liian pelottavaa. Tarvitsen ystävän joka lähtisi mukaan, minulla on yksi sellainen mutta hän vaikuttaa liian kiireiseltä koirineen ja harrastuksineen. Minulle luonnollisin tapa olisi lahjoittaa työtäni mutta ei kai voi mennä vain kysymään yhdistyksiltä tarvitsevatko he graafikkoa? Toisaalta kukaan ei tule minua kysymään kotoakaan (itse asiassa minua on kerran kysytty, se johti parin vuoden jokakeväiseen angstiin ja opetti paljon aikatauluista: deadline ainakin kuukautta aikaisemmin kuin on oikeasti pakko).

Yritän luvata itselleni ryhdistäytyväni syksyllä mutta tuskin saan tehtyä mitään. Ehkä saisin käytyä edes yhdessä mielenosoituksessa.

(inspiraationa on tietysti Live8 ja G8-kokous ja Make Poverty History, joista on koko viikko puhuttu BBC:llä. Minä en tiedä mitä mieltä olen, avun lisääminen ja muu tuntuvat järkevältä, samoin se että Afrikan pitäisi itse ratkaista ongelmansa ja länsimaiden lopettaa hyväntekeväisyysimperialismi. Mutta ehkä on ymmärrettävää että olen hämmentynyt, jos noihin kysymyksiin olisi yksinkertainen vastaus ei niistä ehkä oltaisi niin montaa mieltä. Toisaalta kun ajattelee ilmastonmuutosta ja George Bushia niin tuntuu etteivät yksinkertaisetkaan ratkaiut joskus riitä).

4 kommenttia:

Nerteros kirjoitti...

Neuvoni on vanha ja kliseinen: kokoa rohkeutesi ja astu riviin. Luulen minkä tahansa järjestön ottavan uudet toimijat - varsinkin ammattitaitoiset sellaiset - ilolla vastaan.

Eikä niissä kokouksissa tarvitse paljoa puhua. Aktiivikansalla ei ole varaa olla välinpitämätön hiljaisempiakaan jäseniään kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

Amnesty ottaa ainakin kuvitusta vastaan, laitoin itse joskus niille sähköpostia mutta asia jäi, koska vastasivat vasta puolen vuoden päästä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ei se puhuminen ole se pahin juttu, jos uskallan mennä sinne missä tuollaiset ihmiset kokoontuvatkaan niin kyllä voin olla hiljaa tai sanoa jotain pientä, se lähteminen tuntuu vain mahdottomalta.
Mutta ehkä uskallan syksyllä, se tuntuu hyvältä ajalta ja ehkä saan ystävänikin mukaan.

Amnestyn ja kuvitusten kanssa tulee se ongelma etten tunne itseäni tarpeeksi hyväksi, heillä on ollut todella hyviä kuvittajia ja minusta tuntuu ettei minusta sittenkään ole kuvittajaksi. tÿtyy varmaan kokeilla ensin, harjoitella kuvittamista.

Ongelma saattaa olla kyllä ajanpuute. Olen ollut kolme vuotta tekemättä juuri mitään ja ensi syksystä uhkaa tulla aika rankka, vaihto-opiskelun takia on jäänyt suorittamatta kursseja ja opinnäytetyötäkin pitäisi alkaa tekemään.

Anonyymi kirjoitti...

Hah! Minä raahaan sinut seuraavaan vapareiden kokoukseen :D Ne on täällä Oulussa mukavia ja leppoisia. Istutaan kahvilassa ja jutellaan.


Fanta

Blog Widget by LinkWithin