24.7.2005

Saa nähdä saanko aloitettua siivoamisen tämän päivän puolella. Mutta ehtiihän sitä vielä.

Vältellessäni töiden aloittamista menin ärsyyntymään Suomi24:n foorumille. Ankeita ihmisiä, tai ainakin siltä tuntuu. Joka tapauksessa siellä toistettiin taas sitä että "biologisin perustein" nainen valitsee aina alfa-uroksen, siis sen joka on parimetrinen ja rikas ja dominoiva. Minä taidan olla jotenkin kieroutunut tai kokematon ja naiivi kun ihmisen kiinnostavuus tuntuu tärkeältä kaikissa ihmissuhteissa. Mitä sellaisen valioyksilön kanssa voi tehdä jos hänen kanssaan ei voi vaikka puhua? Ei kai seksiä voi harrastaa jatkuvasti? Tai ehkä tuo mies on rikas sen takia että on töissä jatkuvasti ja hänen kanssaan ei ede tarvitse olla, en kyllä tiedä mitä hyötyä suhteesta silloin, muuta kuin ehkä sen rikkauden kannalta jos se on tärkeää.

Minä en halua olla köyyhä. Olen ollut tarpeeksi kauan pienituloinen opiskelija ja olen kyllästynyt siihen. Haluan pystyä ostamaan vihanneksia talvellakin. Tai pystyä ostamaan vaatteita jotka on tuotettu eettisesti, ne tuppaavat olemaan kalliita tai rumia. Ja on muitakin vähemmän ihanteellisia syitä.

Silti en tiedä haluanko olla rikas. Viettäisin kyllä mielelläni elämää jossa pystyisin tekemään vähän freelance-töitä (jotka tuotaisiin minulle ilman että minun ikinä tarvitsisi puhua puhelimessa) ja omistaa osan ajasta taiteelliselle toiminnalla. Rikas aviomies voisi tuon tietysti mahdollistaa mutta en halua olla toisen elätettävänä, ja aika epätoddennäköistä taitaa olla että jostakin löytyisi miljönääri joka palaa halusta rahoittaa minun taidettani. Ehkä joskus yrittän toteuttaa tuota haavetta jollain tavalla, se vaatii taiteen tekemisen paloakin, nyt minulla ei ole tarpeeksi sanottavaa (olisi muuten kauheata jos toinen rahoittaisi taiteeni, pelkäisin etten olisi hänen sijoituksensa arvoinen. Ei se olisi luovaa vapautta). Muuten en oikein keksi mihin tarvisisin rikasta miestä.
Rikkaalla miehellä olisi varmasti hieno auto, ja minusta on oikeastaan mukavaa olla matkustajana vähän paremmissa autoissa (tai ehkä ihan normaaleissa mutta meillä oli lapsuudessani vanhoja Ladoja ja kymmentä vuotta nuoremmat autot tuntuvat minusta aina hienoilta) mutta mieluiten viettäisin elämää jossa autoa ei tarvitse. Rikas mies mahdollistaisi keskustan liepeillä asumisen mutta siinä on taas se ongelma että joutuisi elämään toisen rahoilla (olen lukenut ilmiöstä jossa ihmiset eivät lähde huonosta suhteesta koska menettäisivät elämäntapansa).
Rikas mies edellyttäisi ehkä vaimoltaan edustamista ja edustavuutta. Jotenkin vaikeaa kuvitella itseäni siihen rooliin.

En minä kyllä köyhääkään miestä ottaisi, jos pystyy valitsemaan. Siis sellaista jota minä joutuisin elämättämään. Riippuvuus toisesta ei tunnu hyvältä idealta, siis pysyvä taloudellinen tai vastaava riippuvuus. Totta kai saattaa tulla kaikenlaisia ongelmia ja joskus toisen pitää ehkä huolehtia rahan hankkimisesta mutta minusta tuntuu parhaalta jos kumpikin pystyy elättämään itsensä.
Kai suhteessakin on tärkeää säilyttää jonkinlainen itsenäisyys? (suhde jossa pitää olla koko ajan yhdessä kuulostaa kamalalta, tulisin hulluksi)

Helppohan se on sanoa kaikenlaista kun itsellä ei ole mitään kokemuksia.

5 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Fiksuja sinä mietiskelit, oli kokemusta tai ei. Taloudellinen riippumattomuus mahdollisesta tulevasta miehestä oli mullekin tärkeä asia jo ennen kuin olin tavannutkaan häntä. Nyt avioliitossa olen edelleen sitä mieltä, että helpointa on, kun kumpikin ansaitsee itse omat rahansa. Yhteiset menot jaetaan tasan, eikä rahasta ole kinasteltu aikoihin, vaikkei sitä koskaan paljon ole ollut. (Olemme opiskelijoita, joilla työsuhteet ovat lyhyitä.) Olen nähnyt läheltä, millaiseen jatkuvaan kiitollisuudenvelkakierteeseen miehen elätettävänä oleminen voi naisen (kotiäidin) johtaa, enkä ikinä toivoisi kokevani sitä kohtaloa. En ole tarpeeksi nöyrä sellaiseen. Tämä ei tarkoita sitä, etten arvostaisi kotiäitejä (ja -isiä).

Evi Sönder kirjoitti...

Minullekaan ei sopisi ollenkaan sellainen teemme-kaiken-yhdessä-suhde. Tarvitsen myös omaa tilaa, omia juttuja, omaa rahaa, omaa aikaa - ja niin myös miehekkeeni. Täydellinen symbioosi olisi kauhistus meille molemmille.

Kun hoidin lasta kotona, olin jonkin aikaa riippuvainen miehen tuloista. Ajattelin kuitenkin niin, että se oli mieheltäkin jonkinlainen sijoitus nimenomaan lapseemme, ei niinkään minuun. Mutta kovin kauaa en olisi jaksanut kotiäitinä olla. Kaksi vuotta riitti ihan hyvin minulle. Onneksi lapsi sopeutui päivähoitoon tosi hyvin, ei tarvinut mitään syyllisyyttä siitä kantaa.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen jo niin tympääntynyt tähän iänikuiseen köyhyyteen. Kyllä sen jaksoi ensimmäiset kolme vuotta "uutena" asiana ja kun kaikki muutkin kävivän sen lävitse. Nyt opiskelu ja köyhyys jatkuu ja ärsytys pahenee. Kiva katsoa veljiä vierestä kun on omistusasunnot ja uudet autot... Noh, nuo ei minulle niin tärkeitä ole, mutta rahalla saa myös yleistä mukavuutta elämään.


Fanta

Anonyymi kirjoitti...

Taikka sitten käy niin kuin minulla kun poikakaverilla on neljä kertaa suuremmat tulot kuin itsellä, mutta silti hän on jatkuvasti vararikossa ja yrittää pummata minulta rahaa...


Fanta

Anonyymi kirjoitti...

Elämässä voi käydä kuten katja sanoi: yhteiset menot jaetaan tasan.

Meidän taloudessa molemmat ovat töissä (avopuolisoni valmistui keväällä ja itselläni on gradu kesken). Yleensä se maksaa enemmän, joka tienaa enemmän, mutta aika tasan menot tuppaavat asettumaan. Esimerkiksi vuokran maksu tapahtuu vuorokuukausin.

Mitä tulee köyhäilyyn, niin olen YH-äidin perheestä ja minulla ei ole koskaan ollut rahaa, ennen kuin nyt. Toisaalta loivensin tulojen tuomaa nautintoa tietoisesti - maksoin opintolainat pois.

Blog Widget by LinkWithin