O Rh (D) pos

Omat ongelmat tuntuvat aika turhilta.


En ole luovuttanut verta viiteen vuoteen ja häpeän sitä. Verenluovutus on minulle kansalaisvelvollisuus. En paheksu ihmisiä, jotka eivät luovuta verta vaikka pystyisivätkin mutta itseäni paheksun. Olin hyvä luovuttaja, en välittänyt neuloista ja verikin tuli nopeasti. Veriryhmänikin on se monelle sopiva. Hemoglobiinin kanssa oli välillä vaikeuksia mutta muuten kaikki sujui aina hyvin (paitsi sen kerran kun ensimmäinen yritys epäonnistui ja minulla oli reikä kummassakin kädessä ja niitä varoessani sain niskani täysin jumiin). Syksyllä tekee mieli muuttaa elämäänsä ja harrastaa ja käydä tapahtumissa. Tiedän etten mitään sellaista tee, mutta verenluovutus voisi olla mahdollinen. Tai pitäisi olla. Minulla on yksi ystävä joka käy luovuttamassa, pitää kysyä häntä seuraksi.
Tein elintenluovutustestamentin reippaasti alaikäisenä. Sekin tuntui velvollisuudelta. Ei velvollisuudelta siinä mielessä että se olisi tylsää ja pakollista vaan vähän kuin äänestäminen, tärkeää ja oikeastaan hauskaa. Sama se on minulle mitä ruumiilleni kuoleman jälkeen tehdään. Käyttäisivätkin mahdollisimman hyvin hyödyksi, kauheaa hyvien elinten haaskausta haudata ne.

Luuydinluovutus pelottaa ja tuntuu siltä kaikkein tärkeimmältä. Kyllä minä kai kipua kestän. Luin Veripalvelun kantasolujen siirto-oppaan, ilmeisesti kuka tahansa ei rekisteriin pääse ja koska luovutus tapahtuu Helsingissä ja koska heillä on liikaakin mahdollisia naisluovuttajia niin voi olla ettei heitä kiinnosta oululainen tyttö. Ja säännöllistä lääkitystäkään ei saisi olla. Syön kyllä säännöllisesti särkylääkkeitä kuukautiskipuihin, en tiedä onko se sen kaltaista. Tekosyitä nuo kai ovat.
Pitää varmaan kysyä samalla kun luovutan verta, jos sinne asti pääsen.