Laskin että minulla menee parisataa euroa välttämättömiin menoihin, se ahdistaa varsinkin kun olen äidille velkaa 150 ja pankista on luottoa 200, onneksi korotonta. Onneksi on palkkaa tulossa, en ole saanut vielä kaikista kirjankansista maksua, niistä voisi olla tulossa se parisataa ja ehkä saman verran runokalenterista. Muita töitä ei ole tiedossa. Kaikki menotkaan eivät ole välttämättömiä. Ei kai minun ole ihan pakko hankkia Flickriin pro-tiliä tai suosikkikirjailijani uutta kirjaa (voi olla että siinä vaiheessa kun minulla on rahaa niin se on ilmestynyt jo pokkarinakin ja löytyy se kirjastostakin). Oppilaskunnan jäsenmaksu pitää maksaa aika pian mutta en ehkä tarvitse kulkulupaa jolla pääsee koululle iltaisin ja viikonloppuisin ja saa avattua aika monta ovea, en minä niin ahkera opiskelija ole. Sen pantti maksaa 20 euroa. Vesijumppaan aion mennä mutta ehkä voisi ostaa aluksi kertalippuja vaikka ne tulevatkin kalliimmiksi. Polven tutkimisesta ei ole tullut laskua vielä mutta kohta se varmaan tulee ja pitää maksaa. Hammaslääkäriin menee liikaa, ärsyttää se hampaan hajoaminen (tai siis paikan joka ei ole edes reiän päällä). Tilattu aikakauslehti pitää maksaa ja aion ostaa puolukoita ja omenoita pakkaseen, otan vaikka opintolainaa jos ei ole muuten varaa (kun ei satu asumaan puolukkapaikkojen lähettyvillä tai omistamaan omenapuita). Täytyy olla aika siivosti. Saisikohan vähennettyä karkinsyöntiä, siihen menee liikaa rahaa.

Tunnen itseni huijariksi ahdistukseni kanssa. Minulla menee hyvin, ongelmani ratkeavat aina, yleensä paremmin kuin olisin uskonut. Minulla ei ole yleensä vaikeuksia nukkua, pystyn käymään koulussa ja tekemään työni. En minä voi olla oikeasti ahdistunut.
Se vain tuntuu parhaalta kuvaukselta sille kuristavalle ololle ja ajatuksille jotka eivät jätä minua rauhaan.
Onneksi se on näin lievää. Masentunut minä en ole, en ainakaan usko.