Hammaslääkärissä käyminen on kallista (ja edellinenkin käynti on maksamatta). Vastaisen varalle täytyy muistaa että kyseessä on kulmahammasohjaus eikä "joku paikka joka laitettiin koska leukani olivat kipeät".

Mummon 80-vuotisjuhlat olivat hauskat, tosin en ollut erityisen sosiaalinen. Tapaan serkkujani ehkä kerran parissa vuodessa, yhteinen perimä ei tee pelottavista nuorista miehistä yhtään sen helpommin lähestyttäviä. Eikä minulla kyllä ole heille mitään puhuttavaakaan (yksi serkkuni varsinkin on oikeasti pelottava). Tyttöserkut ovat helpompia. Juttelin lähinnä siskoni ja hänen miehensä kanssa, elokuvista. Mummoni alkaa olla todella huonomuistinen, ehkä dialyysin sivutuotteena. Minut hän kyllä muisti, siskoani ei tunnistanut. Ukkini on 91-vuotias ja paljon terävämpi. Hänkin on kyllä vanhentunut, ehkä voisi jo kutsua vanhukseksi.
Ruoka oli todella hyvää ja sää upea. Kävelin juhlapaikalle ukkini ja enoni kanssa, ylitsemme lensi joutsenaura.

Harrastimme äitini kanssa elokuvia. Perjantaina katsoimme Liikkuvan linnan, josta en vieläkään oikein tiedä. Olen lukenut kirjan johon se perustuu ehkä kolme kertaa, viimeksi viime viikolla (suuri virhe) ja olen odottanut elokuvaa pari vuotta. Ei se ollut huono, en vain saanut mitään euforista olotilaa (äitini sai). Välillä minua häiritsi tökkö animointi, välillä muu outous. Mutta Hauru oli niin ihana kuin hänen pitikin olla, ja itse liikkuva linna komea. Ehkä se pitää katsoa uudelleen.
Sunnuntaina vuorossa oli Jali ja suklaatehdas. Sitä en ole lukenut kirjana, en ole oikeastaan lukenut paljon mitään Roald Dahlilta (äitini sanoi että ne olivat ehkä meille liian jännittäviä ja saattoi olla oikeassa, Nalle Luppakorvakin oli minulle liian jännittävä). Se oli komea ja se euforinen olokin löytyi. Oli nautinto katsoa niin taitavasti tehtyä elokuvaa. Ja oli se aika pelottavakin.
Ja Johnny Deppinkin katsominen on nautinto.

Onneksi ensi viikon lopulla alkaa syysloma. Ehkä silloin saan levättyä.