Eilen oli hyvä päivä, niin myös tänään.

En saanut tehtyä juurikaan töitä eilen mutta sentään hoidettua pari pitkään tekeillä ollutta asiaa (kuten vietyä maksuvaatimuksen koulun toimistoon koulutöihin liittyvistä bussilipuista, seitsemän ja puoli euroa on paljon rahaa) ja ostettua maaleja ja paperia opinnäytetyötäni varten. Minut yllätti puhelu, asiasta jonka suhteen olin jo luopunut toivosta. Illalla söin liikaa jäätelöä ja katsoin siirappisen satuelokuvan, joka oli liian siirappinen jopa minulle (täydellien päähenkilö sai lopussa täydellisen hurmaavan prinssin ja välissä oli paljon noloja kohtauksia).

Tänä aamuna uppouiduin oikeisiin töihin pariksi tunniksi, pelkoni työmotivaation puutteesta oli ollut turhaa. Lähdin kauppaan vähän liian myöhään ja ilman tarkkaa käsitystä päivän ruuasta. Syön liian vähän kalaa, kalatiskillä edelläni ollut vanha rouva sai minut muistamaan kalakeiton (osaan tehdä aika hyvää lohikeittoa). Minun piti olla kaupungissa kahdelta, keitto ehti valmistua juuri ja juuri. Se oli todellaa hyvää ja ruokaa jäi pakastettavaksikin.
Sitten kävelin kaupunkiin.

Minä pidän tiernapojista. Lapsuudessani heitä ei juuri näkynyt, muuta kuin äitini vanhassa laulukirjassa. Muistan meidän joskus laulaneen niitä lauluja yhdessä, minä halusin olla Murjaanien kuningas (hän on edelleen suosikkini). Tai voi olla että kuvittelin koko jutun.
Olin viime vuonna katsomassa tiernapoikakilpailujen finaalia ja alkukarsinnat tuntuivat sopivalta ohjelmalta tälle päivälle.

Odottaessani seuraani näin kaksi julkkista. He olivat kumman pienen näköisiä ja iloisia.

Minulle ei ole mitenkään helppoa tavata nettituttuja kahden kerran, varsinkaan miespuolisia ja vältän sitä jos pystyn (ja sitten tunnen itseni tekosyitä keksiväksi pelkuriksi). Nyt minusta tuntui että on velvollisuuteni tavata espanjalaisrukka (vaikka hän olisi tullut hyvin toimeen ilman minunkin tapaamistani). Väsymykseni vuoksi en ollut erityisen innokas, pelkäsin ettei meillä olisi mitään puhuttavaa. Turha pelko. En tiedä mitä mieltä hän oli tiernapojista, mutta siitä ainakin sai puheenaihetta. Istuimme pari tuntia kahvilla, puhuimme kaikenlaisesta, Suomesta, Espanjasta, ulkomaalaisena elämisestä, säästä. Meillä oli aika paljon samantyyppisiä kokemuksia ja tuntemuksia (Espanjastakin löytyy miehiä jotka eivät käytä alkoholia, ovat ujoja ja kilttejä ja joilla on vaikeuksia tutustua naisiin). Luulen että toisenlaisissa olosuhteissa minun olisi helppo ihastua häneen.

Kotimatkalla näin taas normaalia elämää. Hilpeitä urheilufaneja jäähallin lähellä. Heidän kielensä tuntui koostuvan erilaisista huudoista: Tampere! Tampere! Ilves! Kärpät! Ensin he hieman pelottivat minua, sitten huomasin että he olivat turvallisen häkin sisällä.