En tiedä miten yleistä nimipäivien viettäminen on nykyään mutta meillä ne ovat tärkeitä, toisenkin nimen kohdalla. Jos olisin kotona meillä saattaisi olla jotain juhlatarjoilua (perinteiset nimipäiväkahvit, vieraita luultavasti tätini miehineen). Kun nimipäiväni on tähän aikaan vuodesta saattaa olla jo pipareitakin. Jonkun pienen lahjankin saa yleensä (tänä vuonna etukäteen, turkoosit sukkahousut mummoni juhliin ja muovisen paistinlastan). Eilen postissa tuli kortti, pieni joulukalenteri.

Minä pidän nimestäni (myös siitä toisesta vaikka se tuntuu vieraammalta, olen tuntenut niin paljon sen nimisiä ihmisiä ettei se tunnu ihan omalta). Olen iloinen siitä ettei äitini tehnyt minusta Marjaa tai en syntynyt poikana, en haluaisi olla Matti. Marjana olisin ehkä aivan erilainen, sen kohtalon vältin saman nimisen serkun synnyttyä pari kuukautta minua ennen. Suuri syy nykyiseen nimeeni taisi olla syntymäpäiväni juhannuksen liepeillä, äitini halusi jonkun juhlapäivän talveenkin.
Mielestäni äitini valitsi hyvin. Nimeni ei ole liian yleinen, se ei ole koskaan ollut muotinimi, sillä on historiaa (ja vaikka onkin kristillinen nimi sillä on kreikkalaiset juuret ja kai se käytössä muillakin, toinenkin nimeni on kreikkalaista juurta), se on sen verran tavallinen ettei joudu ikinä tavaamaan sitä (paitsi Hollannissa jossa nimeni perään ilmestyi usein ylimääräinen N). Ja minusta se on kaunis nimi.
En haluaisi olla Kaija tai Katja tai Kati, Kaarinasta puhumattakaan. Kaisa ja Kaisu ovat vähän hankalia (jos häpesi liikaa teininä eikä ikinä hoidattanut s-vikaansa kuntoon), Katariina ja Katriina liian pitkiä.
Minulle ei ole elossa olevia täyskaimoja, toinen samanniminen oli isoisoisäni veljentytär.