Minä pystyisin elämään ihan hyvin ilman miehiäkin. Lapsettomuuteenkin varmasti sopeutuisi. Miehet pärjäävät myös varmasti ilman minua tai naisia yleensä, jos hekään eivät lapsia halua. Se että ei tarvitse ei tarkoita että vihaisi tai haluaisi tuhota toiset, välttämättä. Minusta tarpeellisuus ei ole mikään miellyttävä omaisuus, en minä halua että minun kanssani ollaan vain koska minua tarvitaan. Ja jotenkin minusta tuntuu epäilyttävältä että tarvitsee toista ollakseen onnellinen.
Mietin tätä aihetta eilen, olen tutustunut naimattomaksi jääneen isotätini hyvin värikkääseen elämään, ehkä se vaikutti asiaan. Ja törmäsin sattumalta aiheeseen eräässä blogissakin. Käytännön elämässäni en ole tarvinnut miehiä (jos jätetään isäni huomioimatta jota olen tarvinnut syntymäni lisäksi muuttoavuksi ja polkupyörää korjaamaan, mutta en pidä niitäkään mitenkään sukupuolisidonnaisina tarpeina. Jos äidilläni olisi ajokortti ja joustavat työajat olisi hän varmasti auttanut muutoissa) sukupuolesa takia. Heteroseksiin kyllä tietysti tarvitsee mutta ihan hyvin olisin voinut olla ilmankin vähiä seksikokemuksiani.
Minulla ei ole autoa mutta polkupyörän huoltoon en tarvitse miestä, maksan siitä korjaamolle (jossa on kyllä lähinnä miehiä mutta sukupuoli ei ole siihen mikään välttämättömyys). Voisin opetella huollon itsekin, jos jaksaisin. En pidä sitä mitenkään miehen työnä.
Suurin hyöty miehistä on painavien matkalaukkujen nostelussa junassa mutta siihen käy kyllä nainenkin.
Tai oikeastaan kerran olisin tarvinnut miestä. Edellisen asuntoni kattolamppu oli muovinen kupu, joka oli niin korkealla, että yletyin korkeimman tuolin päältä juuri ja juuri koskettamaan sitä mutta en saanut sitä auki. Siihenkin olisi riittänyt kymmenisen senttiä pidempi nainen. Tai tikapuut. Ilman kattolamppuakin selvisi hyvin.
Minä en tunne mitään suurta tarvetta seurustella miesten/miehen kanssa tai harrastaa heidän kanssaan seksiä. Se ei tarkoita etten haluaisi tehdä niin, joskus.
Luulen että minua pelottaa riippuvaisuus toisesta. Oikeastaan inhoan pyytää toisilta apua ja olla velkaa heille.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
12 kommenttia:
Yhtä hyvin voisi tietysti miettiä, että mihin tarvitsee naisia. Tai mihin minä tarvitsisin miehiä. Homoseksiin, mutta luulen että voin elää ilman sitä.
Minusta tuntuu, että miehillä on tarve tuntea itsensä tarpeellisiksi. Ainakin luulen itselläni olevan. Se kylläkin on aika vaarallinen kuvio, että tarvitsee toista ihmistä ollakseen onnellinen. Oikea katastrofi, joka vain odottaa tapahtumistaan.
Oikeastaan voisi kääntää tämänkin kysymyksen toisinpäin: Haluaako kukaan tuntea itseään tarpeettomaksi? Olkoon sitten sairasta, mutta minä en haluaisi.
Tuo on totta, en minäkään haluaisi olla tarpeeton.
Naisiakaan ei kyllä kauheasti tarvitse, jos ajatellaan asioita joissa sukupuolella on väliä. Lisääntymiseen kai lähinnä.
Tuossa tekstissä on puoliksi muotoutuneita ajatuksia enkä ole varma mitä mieltä oikeastaan olen.
Kuten merkinnästä ja Lord Boredomin kommentista näkyykin, niin on oikeastaan aika vaikeaa keksiä todellisia syitä, mihin naiset tarvitsevat miehiä tai toisinpäin.
Uskon, että suurin osa eroista on kulttuurisia ja muodostuneet lähinnä sen takia, että ennen tällaisille rooleille on ollut käyttöä. Mutta tuskinpa enää nykypäivänä teknistyneessä ja kehittyneessä maailmassa tätä roolitusta suurimmassa osassa asioista todella tarvittaisiin.
Minusta se kertoo siitä, ettei naisten ja miesten välillä ehkä vain yksinkertaisesti ole niin suuria eroja tai sellaisia mystisiä ominaisuuksia, jotka vain toinen sukupuoli omaa. Jotenkin tuntuu, että monilla on pakonomainen tarve korostaa naisten ja miesten erilaisuutta ja sitä, miten he eivät voi tulla mitenkään toimeen ilman toisiaan. Hoivatyöt sopivat vain naisille ja metalli taipuu vain miehen käsittelyssä jne.
Tietysti naiset ja miehet ajattelevat asioista hyvin erilaisista näkökulmista. Se on varmasti tärkeimpiä naisia ja miehiä erottavia tekijöitä. Yleensä syntyy parempia tuloksia, kun naisia ja miehiä laitetaan työskentelemään yhdessä. Puhdas nais- tai miesvaltaisuus ei toimine vaikkapa työelämässä yhtä hyvin oli ala mikä tahansa.
Se on kyllä varmasti totta, että ilman muita ihmisiä emme voi elää, koska haluamme tuntea itsemme tarpeellisiksi. Mutta ilman toista sukupuolta ihminen varmaan pärjäisi ja voisi olla ihan onnellinenkin, jos heteroseksi ja biologinen vietti toista sukupuolta kohtaan unohdetaan laskuista. Ajattelu varmaan yksipuolistuisi ja elämä olisi köyhempää, mutta muuten.
Tekstisi kuulostaa itse asiassa kauhealta. Etkö koskaan kaipaa rinnallesi miestä kumppaniksi? Ei mihinkään seksin "tarpeeseen" vaan kokonaisvaltaiseen elämän ja tunteiden jakamiseen? Etkö uskalla ajatella haluavasi antautua tällaiseen toisen "tarvitsemiseen" (en ajattele mitään toisessa kiinni riippumista, vaan oikeaa rakastamista)?
Minä luin joskus jostain hömppälehdestä oikeaan tutkimukseen perustuvasta teoriasta jonka mukaan ihmisten seksuaalinen suuntautuminen määrittää myös suhtautumista sukupuolien rooliin. Heteroiden ääripäässä olivat täysin toiseen sukupuoleen suuntautuneet, joille sukupuolten väliset erot ja kontrastit olivat erityisen tärkeitä. Tuohon joukkoon kuuluvat ne jotka haluavat naisten olevan pieniä ja siroja ja vähän avuttomia, ja kiinnostuneita perinteisistä naisten asioista. Miesten taas tulee olla isoja, lihaksikkaita, vahvoja, kiinnostuneita teknisistä jutuista. Työnjako kotona on hyvin selkeä.
Jossain keskivälillä oli sitten ihmisiä, jotka näkevät toiset ennen kaikkea ihmisinä, ei sukupuolen edustajina ja jotka myös viehättyvät yksilöllisemmistä ominaisuuksista.
En muista miten täysin homojen sanottiin suhtautuvan toiseen sukupuoleen. Minusta tuossa tuntui olevan paljonkin järkeä.
anonyymi, tuossa ei tullut ehkä tarpeeksi ero tarpeen ja halun välillä. Kyllä, haluaisin mielläni rakastua ja miehen (tai naisen) kumppaniksi, toisaalta selviän ilmankin. En siis tarvitse sitä. Ilman seksiä pystyn elämään hyvin mutta voisi olla vaikeampaa ilman kirjoja tai itsensä ilmaisua jollakin tavalla, niitä kai tarvitsen. Olen lukenut että rakkaudessa on kyse siitä että pystyy myöntämään sen että tarvitsee toista, voi olla. Ei minulla ole kokemusta rakkaudesta, en ehkä osaa rakastaa.
Toisia ihmisiä tarvitsee kaikenlaiseen ja yksittäisiä miehiäkin mutta ei miehiä sukupuolensa takia. Jotenkin siitä tulee aina mieleen entisen kouluni luokan määräävät tytöt jotka omivat itselleen luokan kaikki pojat. Ei sen takia että he olisivat erityisemmin pitäneet heistä, eivät he edes tunteneet toisiaan kun omiminen tapahtui. Pojat vain kuuluivat heille lauman johtavina naaraina. Siinä olisi voinut olla jotain huvittavaakin ellei tilanne olisi ollut kaikin puolin aika ankea (enkä kyllä ollut tytöille kateellinen, muuta kuin ehkä myöhämpien opiskelupaikkojensa takia). Jotenkin tuntuu oudolta että taistellaan miesten suosiosta, vain koska he ovat miehiä, heidän persoonillaan ei ole mitään väliä.
Minulta meni kauan, ennenkuin ymmärsin etten oikeastaan tarvitse naista elämääni. Osa ihmisistä tuntuu etsivän elämänkumppania koska tarvitsevat tältä jotain - he tuntevat, etteivät ole kokonaisia ilman sitä toista puoliskoaan.
On tärkeä asia oppia tulemaan toimeen yksinäänkin.
Minun on vaikeaa tajuta että joku oikeasti tuntee tarvitsevansa toista niin ettei voi olla kokonainen tai onnellinen ilman. Kyllä minäkin tarvitsen ihmisiä, ystäviä ja perhettä mutta olen osoittanut itselleni tulevani aika vähälläkin toimeen. Se ei ollut hauskaa enkä halua sitä toistaa mutta pystyn hyvin olemaan yksinkin. Minulle on hyvin tyypillistä olla tapaamatta muita ihmisiä koko päivänä, jos ei ole koulua tai jotain erityistä. Yhtenä kesänä olin kaksi viikkoa niin että näin vain kaupan kassoja, vasta jälkikäteen huomasin yksinoloni. Se oli kyllä kaikin puolin ankea kesä.
Minä olen aina ajatellut että ihanteellinen seurustelukumppani on yhdistelmä parasta ystävää ja ihmistä jonka kanssa haluaa harrastaa seksiä, ei puuttuva puolikas joka täydentää minua ja tekee todeksi. Tuntuu että sellaisen löytämiseen vaaditaan kohtaloa tai taikuutta tai ihme tai jotain vastaavaa, mten kukaan muuten voi kiinnostua minusta jos en ole kokonainen ihminen yksinäni?
Näkymätön tyttö, ehkä itsenäisyys on se asia, mistä puhut?
Tarvitsemista voi olla monenlaista. Mutta siitä Lord puhui aika hyvin omassa blogissaan, en muista oliko tekstissä vai kommenteissa.
Ehkä oikeanlaista tarvitsevuutta on se, että tarvitsee ihmistä tai ihmisiä, vaikka tietää pärjäävänäsä yksin, ja että ymmärtää toisen olevan yhtä aikaa korvattavissa ja korvaamaton.
Että hän ei ole ainoa ihminen, jota voi rakastaa, jonka kanssa voi elää, jonka kanssa voi olla ystävä, mutta että koska hän on ainutlaatuinen persoona, ystävyys ja rakkaus ei kenenkään muun kanssa ole aivan samanlaista.
On todella pelottavaa elää, jos rakentaa koko elämänsä mielekkyyden yhden tai muutaman ihmissuhteen varaan. Vaikka ihmissuhteet kestäisivät, jokainen meistä kuolee joskus, eikä sille voi kertakaikkiaan mitään...
Minä mietin juuri tuota samaa asiaa jokin aika sitten (olosuhteiden pakosta). Huonon suhteen jälkeen ja samaan kämppään jumittuneena miehet tuntuvat vain rasitteelta. Ne (tai ehkä se) sotkevat, meluavat eivätkä ole minkään asian suhteen herkkiä. Osaan itse vaihtaa lamput, korjata huonekalut ja vaikka tehdä samalla asuntoon peruskorjauksen. Osaan "pitää" kotia - kaikki perusaskareet osaan ja minä olen se joka viemäritkin putsaa.
Mutta onhan se onni, että minun ei tarvitse ottaa miestä siksi että en selviytyisi ilman. Ja toisellekin osapuolelle ehkä helpotus kun en ole riippuvainen, vaikka miehuuden osoittaminen taitojen olisikin vaikeampaa. Olen ylpeä ihminen enkä mielelläni pyydä toiselta apua ellen sitten flirttailutarkoituksessa... (Naisten on niin helppo teeskennellä osaamatonta ja saada miehet auttamaan, mutta haittaahan siitä on kun ei itse sitten opi).
Hmm... kokkaustaitoiselle ja siitä pitävälle miehelle tosin varmaan aina löytisi tarvetta ;)
Fanta
Ehkä oikeanlaista tarvitsevuutta on se, että tarvitsee ihmistä tai ihmisiä, vaikka tietää pärjäävänäsä yksin, ja että ymmärtää toisen olevan yhtä aikaa korvattavissa ja korvaamaton.
Tuo kuulostaa hyvältä ja fiksulta. Pystyisin elämään ilman ystäviäni, vaikka en niin haluaisi käyvän. Heidät pystyisi myös ehkä korvaamaan toisilla hyvillä ystävillä mutta se ei olisi samanlaista enkä niin haluaisi käyvän.
Enkä rakkaudessa tai suhteessa olemisessa on kyse siitäkin että vaikka selviäisi itsekin niin ottaa silti avun vastaan. Jos sattuisi olemaan niin että mies haluaisi huoltaa pyöräni, tulisi siitä onnelliseksi ja tuntisi isensä tarpeelliseksi niin ei minun itsenäisyyteni kärsisi periksi antamisesta.
Joitakin asioita on parempi tehdä kahdestaan kuin yksin. Erityisesti jos aloittaa jotain uutta ja outoa. Lähtee esim lomalle uuteen paikkaan, tutustuu uuteen pubiin kaupungin toisella laidalla, viettää lomaa tuntemattomalla paikkakunnalla tai vaikka aloittaa uuden harrastuksen. Ei sillä niin väliä onko se toinen puoliso, mies/naisystävä tai pelkkä ystävä, mutta kunhan on joku. Jos minulla olisi tyttöystävä, tekisin varmaan paljon sellaisia asioita, mitä ei tulisi yksinään tehtyä.
Onko sinulla jotain asioita, joita et olisi tullut ikinä tehneeksi jos mukana ei olisi jotain toista?
Mnä yleensä teen kaikki asiat yksin, toisaalta minulta jää tekemättä paljon kaikenlaista, lähinnä harrastusten aloittamisia. Joillain festareillakaan en ehkä olisi käynyt yksin, vaikka olen kyllä ollut yksinkin festareilla. Vesijumppa olisi varmasti jäänyt aloittamatta.
Muuten niitä asioita ei ole paljon. Uudessa baarissa en varmasti kävisi yksin, mutta en muutenkaan. Olen matkustellut yksin, tuntemattomissa kaupungeissa. Lomiin ei ole ollut juuri varaa mutta keväällä olin yksin aivan uudessa paikassa ja oli hauskaa. Elokuvissa olen käynyt paljon yksin (nykyään kyllä lhinnä äidin kanssa, rahapulan takia). Aika monet asiat ovat hauskempia kun on joku mukana mutta yksinkin pystyy tekemään. Ja aika monet asiat joihin toista ehdottomasti tarvitsisin eivät edes kiinnosta.
Lähetä kommentti