Sain käytyä läppi kuvia, jotka oli otettu kuukausi sitten mummoni syntymäpäivillä, pitää lähettää äidille. Mummoni eksynyt ilme pysäytti. Alkava Alzheimerin tauti.
4 kommenttia:
Anonyymi
kirjoitti...
Kummitätini kuoli pari vuotta sitten samaan tautiin. Se on hyvin pelottava sairaus ja hyvin raskas lähipiirille. Ei hirveän rohkaiseva viesti tämä...
Minusta tuntuu etten osaa suhtautua asiaan tarpeeksi vakavasti ja tunnen siitä syyllisyyttä, tunnen itseni tunteettomaksi. En tapaa mummoani kuin ehkä kerran vuodessa, hän on jo vanha ja oireita on ollut monta vuotta, nyt niillä on nimi. Ehkä en sitä oikein tajuakaan, en osaa kuvitella että minun maailmassani voi tapahtua kamalia asioita. Isovanhempani ovat suhteellisen iäkkäitä, ukkikin yli 90-vuotias, mummo nuorempi. Ukkini on aina tuntunut paljon ikäistään nuoremmalta mutta nyt hänkin vaikuttaa vanhalta.
En muista onko minulla ikinä ollut kunnollista henkistä yhteyttä mummooni, ainakaan lapsuuden jälkeen. Rakastan kyllä häntä, mutta en mitenkään ylitsepursuavasti. Hän näkee vain elämäni pinnan eikä oikein ymmärrä sitäkään, opiskelujen selittäminen on aika hankalaa vanhemmille sukulaisille, fantasiakirjoista ja nettielämästä blogeineen puhumattakaan. Me emme oikein elä samassa maailmassa. Mummoni on kultainen ja herttainen ja sisimmässään varmaan vieläkin kokee olevansa se nuori kaunotar, perheensä lellitty kuopus joka meni naimisiin charmikkaan vanhemman miehen kanssa. Ehkä heidän ikäeronsa takia mummoni on säilynyt jotenkin tyttömäisenä. Luulen että heillä on ollut onnellinen avioliitto.
Kommentteihin on helpompaa kirjoittaa asioita jotka tuntuvat liian henkilökohtaisilta varsinaiseen blogiin.
Minusta tuntuu, että osa niistä vaikeuksista, jotka purkautuivat esiin seurustelukyvyttömyytenä, johtui viime kädessä siitä, että isoäitini kitui viimeiset vuotensa Alzheimerin kourissa, juuri ne vuodet, jolloin minä harjoitin keskenjääneitä kemian opintojani. Ehkä tästä pitäisi kirjoittaa blogiin. Mummo oli tärkeä ihminen, voimanainen, jota kaikki häntä nuoremmat sukupolvet olivat tottuneet pitämään pettämättömänä pilarina, ja kun se pilari sitten petti, jäimme kaikki orvoiksi.
Alzheimerin tauti on julma ja varmasti vaikuttaa kaikkiin läheisiin, varsinkin jos on kyse henkilöstä johon muut nojaavat. Minun mummoni ei ole sellainen erityisesti, ei vahva tai voimakas mutta herttainen.
Tekstit
4 kommenttia:
Kummitätini kuoli pari vuotta sitten samaan tautiin. Se on hyvin pelottava sairaus ja hyvin raskas lähipiirille. Ei hirveän rohkaiseva viesti tämä...
Fanta
Minusta tuntuu etten osaa suhtautua asiaan tarpeeksi vakavasti ja tunnen siitä syyllisyyttä, tunnen itseni tunteettomaksi. En tapaa mummoani kuin ehkä kerran vuodessa, hän on jo vanha ja oireita on ollut monta vuotta, nyt niillä on nimi. Ehkä en sitä oikein tajuakaan, en osaa kuvitella että minun maailmassani voi tapahtua kamalia asioita.
Isovanhempani ovat suhteellisen iäkkäitä, ukkikin yli 90-vuotias, mummo nuorempi. Ukkini on aina tuntunut paljon ikäistään nuoremmalta mutta nyt hänkin vaikuttaa vanhalta.
En muista onko minulla ikinä ollut kunnollista henkistä yhteyttä mummooni, ainakaan lapsuuden jälkeen. Rakastan kyllä häntä, mutta en mitenkään ylitsepursuavasti. Hän näkee vain elämäni pinnan eikä oikein ymmärrä sitäkään, opiskelujen selittäminen on aika hankalaa vanhemmille sukulaisille, fantasiakirjoista ja nettielämästä blogeineen puhumattakaan. Me emme oikein elä samassa maailmassa. Mummoni on kultainen ja herttainen ja sisimmässään varmaan vieläkin kokee olevansa se nuori kaunotar, perheensä lellitty kuopus joka meni naimisiin charmikkaan vanhemman miehen kanssa. Ehkä heidän ikäeronsa takia mummoni on säilynyt jotenkin tyttömäisenä. Luulen että heillä on ollut onnellinen avioliitto.
Kommentteihin on helpompaa kirjoittaa asioita jotka tuntuvat liian henkilökohtaisilta varsinaiseen blogiin.
Minusta tuntuu, että osa niistä vaikeuksista, jotka purkautuivat esiin seurustelukyvyttömyytenä, johtui viime kädessä siitä, että isoäitini kitui viimeiset vuotensa Alzheimerin kourissa, juuri ne vuodet, jolloin minä harjoitin keskenjääneitä kemian opintojani. Ehkä tästä pitäisi kirjoittaa blogiin. Mummo oli tärkeä ihminen, voimanainen, jota kaikki häntä nuoremmat sukupolvet olivat tottuneet pitämään pettämättömänä pilarina, ja kun se pilari sitten petti, jäimme kaikki orvoiksi.
Alzheimerin tauti on julma ja varmasti vaikuttaa kaikkiin läheisiin, varsinkin jos on kyse henkilöstä johon muut nojaavat.
Minun mummoni ei ole sellainen erityisesti, ei vahva tai voimakas mutta herttainen.
Lähetä kommentti