3.11.2005

Tänään on ollut aika hyvä päivä.

Aamulla uudistin addiktioni japanilaisiin ristikoihin tai kuvaristikoihin. Maalasin myös viimeistä kylpyhuonekuvaa. Kouluun menin kymmeneksi, piirtämään animaation välikuvia (pääanimaattori piirtää tärkeät kuvat ja minä yritän keksiä mitä niiden välillä tapahtuu). Se vaatii vähän tarkkuutta mutta ei ole erityisen vaikeaa. Tulin kuitenkin iloiseksi kun kynä ja käsi tottelivat minua ja jälki näyttää ihan hyvältä.
Ruokatunnilla kävin äänestämässä oppilaskunnan hallitukseen (tai miksi sitä amk:ssa kutsutaankaan). Kaikki yksikköni ehdokkaat olivat minulle vieraita eikä "aa bee cee kissa kävelee tikapuita pitkin taivaaseen..." ratkaissut mitään joten valitsin ehdokkaan, jolla oli hauskin nimi. Mitäs eivät ole tehneet vaalityötä.

Kouluun jälkeen kävelin kaupungille metsästämään lampaan jauhelihaa Pirkassa olleeseen reseptiin. Ei löytynyt Stockmannilta eikä hallista joten käytin viimeiset rahani (jotka kävin nostamassa pankista) kiloon perunoita, kahteen riisipiirakkaan, yhteen perunapiirakkaan, yhteen possumunkkiin ja sataan grammaan teetä, jossa on omenaa ja papaijaa ja punaviinimarjaa ja safloria (mitä se sitten onkaan) ja ruiskaunokkia. Tuoksuu ja maistuu aika erikoiselta mutta ei pahalta.
Kävin myös kirjastossa, kun olin kerran siellä päin liikkeellä. Kaupan päälle sain mukavan kävelylenkin, melkein kuusi kilometriä koululta kaupunkiin ja sieltä kotiin, siihen päälle pari kilometriä aamulla koululle.

Postilaatikossa odotti ensimmäinen saamani Postcrossing-kortti. Se tuli Englannista, siinä oli juuri sellainen maalaus jollaisista pidän, kauniin värinen.

Illalla tuli kaksi yllättävää puhelua. Siskoni oli saanut kaukolainana Oulusta Diana Wynne Jonesin Howl's Moving Castlen, jonka palautin maanantaina.
Toisessa puhelussa pääsin neuvomaan miten InDesignissa tehdään sivunumerot. Välillä näytti siltä ettei mikään onnistu ja onnistumisen riemu oli suuri. InDesign on ehkä lempiohjelmani (nautin tekstin taittamisesta, siitä kun saa kaiken sopimaan ja toimimaan ja julkaisussa on hyvä rakenne ja kappale- ja merkkityylejä kaikkiin tarkoituksiin. Olen ISTJ-graafikko!) mutta taitto-ohjelmia tuntemattomille asiat tehdään ehkä vähän oudolla tavalla.

Loppuillan voin rentoutua ja olla onnellinen.

1 kommentti:

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Voi olla yhteensopivuutta. Muistan kun kokeilin InDesignia ensimmäisen kerran ja se tuntui ihanan loogiselta ja helpolta ja asiat toimivat niin kuin minä halusin.
Outoa tuo kuvien siirtyileminen, minä en ole siihen törmännyt. Toivottavasti siihen löytyy joku ratkaisu.
Ja GoLivea en ole edes nähnyt, tuttu nimi kyllä. Koulussa käytetään Dreamweaveria. Vaikuttaa kyllä kiinnostavalta.

Blog Widget by LinkWithin