Tyttökirjoista

Iltalumisenani viime aikoina on ollut Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittama Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt, naisten (ja yhden miehen) kokemuksia L. M. Montgomeryn tyttökirjoista ja niiden vaikutuksesta heidän myöhempään elämäänsä. Kirja sopii erityisen hyvin illalla luettavaksi, ihmisten kokemukset ovat sen verran samantyyppisiä ettei niitä jaksaisi lukea putkeen.
Itseäni en löytänyt. Välillä ärsyynnyn sitä miten ihmiset voivatkaan lukea ja tajuta niin väärin (!), välillä kummastelen kirjoista löytyneitä elämänohjeita, välillä olen kateellinen.

Luin lapsena paljon. Äitini vaikutti lukutottumuksiini eniten, hänen ansiostaan luin dekkareita (aloitin ruotsalaisella Maria Langilla, siirryin Agatha Christieen ja myöhemmin ihastuin Dorothy L. Sayersiin, joka on edelleen suosikkini), fantasiaa (alussa iltasatuina olivat Narniat ja muumit, sitten aloin lukemaan itse kaikenlaista lastenfantasiaa, Susan Cooperia, Prydainin kronikoita...) ja hänen lapsuutensa suosikkeja (luin muutaman kirjan Jack Londonia ja tietysti Viimeisen mohikaanin ja paljon Zane Grayn lännenkirjoja mutta muuten äitini lapsuudessaan lukemat poikakirjat jäivät väliin). En ole varma miten äitini suositteli kirjoja, mutta ainakin tyttökirjat tulivat tutuiksi. Luulen lukeneeni kaikki tyttökirjat kirjastostamme. En muista että L. M. Montgomery olisi ollut mitenkäään ylivoimainen. Anna tuli tutuksi televisiostakin ja oli ehkä vähän ärsyttävä. Pieni runotyttö oli suosikkini, ehkä tuossa kirjassakin mainituista syistä. Emiliasta kertovat kirjat olivat jännittävämpiä, romanttisempia ja mielikuvituksekkaampia.
Luin muutakin. Alcottilta Pikku naisia ja kaikki sen jatko-osat, siinä alkoi myöhemmin ärsyttää hyveellisyys. Saman kirjailijan taisi olla Tytöistä parhain ja pari sen kopiota, joissa köyhä mutta hyveellinen ja siveä ja vakavamielinen orpotyttö kohtaa rikkaat ja paheelliset serkkunsa, jotka jossain vaiheessa köyhtyvät ja oppivat köyhältä serkultaan miten ollaan hyviä jaa hurskaita. Pidin paljon Coolidgen Katy-sarjasta, vaikka siinäkin oltiin kilttejä ja hurskaita. Niissä oli paljon muutakin ja pidin erityisesti Katyn sisäoppilasvuosista kertovasta kirjasta. Kilttinä tyttönä nautin myös siitä kun hän nappasi komean upseerin pyntätyn serkkunsa nenän edestä. Pikku prinsessa ja Salainen puutarha tuntuivat enemmän lasten kirjoilta, mutta taisin pitää niistäkin. Pidin myös Laura Ingalls Wilderin kirjoista, erityisesti Pienestä talosta suuressa metsässä, sen kuvauksesta talvivarastjen hankkimisesta, vaahterasokerista ja lumisista talvista. Tv-sarja taisi olla vähän tylsä ja olen edelleen katkera Maija Vilkkumaan parin vuoden takaisesta hitistä, jossa hän laulaa ettei halua olla kiltti ja tottelevainen kuin Ingalssin Laura. Ei Laura ollut tottelevainen, hän oli hurja ja villi ja mieheensäkin ihastui tämän nopeiden hevosten takia. Niissä kirjoissa en pitänyt kurjuudesta ja siitä että uusi katastrofi iski aina kun edellisestä oli toivuttu mutta niin se kai on oikeassa elämässä.

Pidin minä kotimaisistakin. Maailmankuvaani taisi eniten muokata Mary Marckin Eeva-kirjat, ne meiltä löytyi kotoakin. Eeva asui Suomessa, joka ei tainnut olla edes itsenäistynyt mutta oli itse aika itsenäinen. Hänellä oli ihania ystäviä ja intresantti luokka, yhteiskoulussa tuntui tapahtuvan aika paljon kaikenlaista. Kaikista hienointa oli kun Eeva pääsi ylioppilaaksi, pitkään minunkin tavoitteenani oli ylioppiluuteen liittyvät hienot tunnelmat (harmi vain että se instituution oli kokenut kovan inflaation Eevan aikojen jälkeen). Helsinkikin oli hieno paikka, Fazerin kahviloineen (kun yhdessä sellaisessa pääsin käymään petyin kovasti, siellä oli ankeaa), vielä hienompaa oli kun Eeva ystävineen pääsi viimeisessä kirjassa ulkomaille ja ilmassa oli vähän romantiikkaakin. Jotenkin samaistin oman luokkani Eevan luokkaan, en kyllä ise tainnut kokea olevani Eeva. Välillä pelkäsin olevani Saara Turunen, luokan ikävin tyttö, joka ei lue kuin koulukirjoja ja on yrmeä. Eräs Marckin muista kuin Eeva-kirjoista taisi olla tuon niminenkin. Sen nimihenkilö luki romanttista viihdettä, menestyi koulussa ja oli kaikkien inhoama. Onneksi hänkin lopussa pääsi suosittujen tyttöjen joukkoon.
Luin myös Anni Swania. Jotkut hänen kirjoistaan olivat liian melodramaattisia ja opettavaisia, ehkä myös suosikkini Iris rukka. Siinä toistetaan vanhaa kaavaa, jossa köyhä orpo (isä kyllä on olemassa mutta ulkomailla ja kovasti huikentelevainen) joutuu rikkaiden sukulaisten hoiviin, jotka vuorollaan köyhtyivät. Iris rikkoi sääntöä olemalla kaikkea muuta kuin hurskas ja hyvä, hän oli loppuun asti kapinallinen kömpelö ja taiteellinen. Ja lopussa tietysti kaikki kävi hyvin. Pidin myös Sarasta ja Sarrista ja sen jatko-osasta, jossa he matkustavat. Niistäkin löytyy orpolapsia ja köyhtymistä mutta myös sitä hurskautta.
Onneli ja Anneli oli enemmän lasten kirja mutta kyllä minä sitä (tai niitä) edelleen luen, siitä tulee turvallinen olo. Rauha S. Virtasta en ole lukenut pitkään aikaan, Seljan tyttöjen lisäksi mieleen on jäänyt Kiurut laulavat. Siitä en musta kuin joitain maisemia, peltoa ja synkkää kuusikkoa ja upean mielikuvitusmaailman ja sen henkilöt paperinukkeina.

Tyttökirjoja lukemalla pitäisi tulla todellisuuspakoiseksi ja romanttiseksi, odottaa vain eteerisenä sitä oikeaa. Tai niin tyttökirjoja lukemattomat kuvittelevat. Minusta ei tullut millään tavalla eteeristä, todellisuuspakoinen olin jo sitä ennen ja rakkauteen en uskonut pitkään aikaan. Ajattelin että vain kirjoissa rakastutaan oikeasti, eivät fantasiakirjatkaan saaneet minua odottamaan seikkailuja ja lohikäärmeitä. Luen romantiikkaa koska en odota löytäväni sitä muualta kuin kirjoista (voi tietysti olla että jos lopettaisin lukemisen saattaisin sitä muualtakin löytää).

Vielä Montgomerysta. En kokenut Annaa tai Emiliaa roolimalleikseni mutta sellaisenkin kirjailijalta löysin. Joskus aika nuorena uskaltauduin kirjastossa aikuisten osastolle ja vähän salaa lainasin Sinisen linnan. Se on siitä lähtien ollut suuri suosikkini ja tottelevainen Valancy, joka lopettaa muiden mielipiteistä välittämisen ja seura sydäntään on loistava roolimalli kilteille tytöille. Hänen avioelämänsäkin kaupungin hyljeksityimmän miehen (varmasti vähintään murhaaja) vaimona vaikuttaa aika ihanalta.