14.12.2005

Joulu

Opinnäyte ei edisty joten voisin luovuttaa ja alkaa ajattelemaan joulua (taka-ajatuksena on että lopetettuani yrittämisen ja stressaamisen löydän inspiraation).

Minä pidän joulusta, siihen liittyy niin paljon kaikenlaista mukavaa eikä juuri mitään ikäviä muistoja (paitsi yksi joulu lapsena, jolloin siskoni sai kaksi suunnatonta pakettia. Sillä ei ollut mitään väliä että minun lahjani olivat varmaan arvokkaampia, kamera oli vain niin pienessä paketissa. Hyvä kai kokea välillä pettymyksiä). Meillä ei ollut humalatappeluita (meillä ei ikinä ollut tappeluita, mikä sekään ei ole hyvä asia, ehkä), ei rikottuja lupauksia tai yleistä ankeutta. Minulla ei ole mitään joulupukkitraumaakaan.
Jouluperinteemme ovat muuttuneet luonevasti elämäntilanteen muuttuessa.

En ole varma millaisia joulumme olivat kun olin alle 5-vuotias. Kerran ainakin olimme mummolassa, siellä oli serkkujakin ja joulupukki. En muista mitään mutta olen nähnyt valokuvia.

Viisivuotiaana alkoivat yhteisöjoulut. Meidän yhteisömme ei ollut sieltä yhteisöllisemmästä päästä emmekä varsinaisesti juhlineet yhdessä. Meillä oli kuitenkin yhteinen joulupukki, erään kaverini äidin tuttava. Aattoiltana kokoonnuimme kuuden maissa yhteistaloomme ja alkoi loputttoman pitkä odotus. Lapsille ei ollut juuri mitään tekemistä, aikuiset seurustelivat ja joivat glögiä. Lopulta pukki tuli (ladalla), hänelle laulettiin vähän, niin kuin kai tapana on ja hän jakoi jokaiselle lapselle (meitä oli parikymmentä) yhden lahjan, joka avattiin siellä. Sitten pääsi kotiin, jonne joulupukki oli vaivihkaa tuonut lahjat joulukuusen alle (myöhemmin aloin ihmettelemään miksi äitini aina keksi jotain tekemistä kotona sen jälkeen kun muut olivat jo lähteneet yhteistaloon).
Aattoon kuului myös ruokailu, siskoni söi pelkkää kinkkua ja perunoita, minä kalaa ja laatikoita. Äitini teki piparkakkutalon ja se syötiin kavereiden kanssa uuden vuoden tienoilla. Suuret lasipurkit olivat täynnä pikkuleipiä.
En muista aivan kaikkia lapsuudenjoulujen yksityiskohtia. Kävimmekö aina hautausmaalla? Ja oliko mummoni aina mukana jouluaterialla? Ehkä hän oli mukana vasta vuoden 1988 jälkeen, leskeydyttyään. Missä vaiheessa lopetimme joulupukin luona käymisen? Ja milloin joulukuusemme siirtyi takapihalle?
Hautausmaalla käyminen oli mielenkiintoista, isäni kertoi sukulaisista (äidin suvun haudat ovat Savossa) ja hautojen löytäminen oli aina vaikeaa (mummoni kaksi sankarivainajaveljeä, pappani äiti ja sisko ja veli ja pappani oma hauta ja mummoni vanhemmat ja oli niitä ehkä joitain muitakin). Mummoni oli jollain tavalla pelottava, ei ilkeä mutta persoonallinen ja voimakastahtoinen ja värikäs, minä jollain tavalla arastelin häntä aina (hän kuoli siinä vaiheessa kun aloin päästä arastuksesta eroon). Joulukuusi (olen niistä aikaa samaa mieltä nykyään kuin Veloena, puiden tappaminen parin päivään takia tuntuu aika raa'alta) lähti siskoni allergian pahennuttua, se siirtyi takapihalle ja koristeet muuttuivat talipalloiksi ja ulkovaloiksi (takapihaa ja lintuja kaipaan tuosta asunnosta).

Lapsuuden joulujen jälkeen tulivat teini-iän joulut. Niistä en oikeastaan muista paljon mitään, kuten en teini-iästänikään. Kai me edelleen söimme perinteisiä jouluruokia ja kävimme hautausmaalla ja katsoimme televisiosta joulurauhan julistuksen. Yhtenä jouluna sain siskoltani pienen pehmoporon, joka soitti jotain joululaulua (muistaakseni se oli Kulkuset, kulkuset). Minun mielestäni se oli kauhein mahdollinen lahja, siskoni mielestä paras mahdollinen.

Sitten tulivat avioerojoulut. Ensimmäisenä jouluna en tavannut isääni, enkä ehkä seuraavanakaan. Seuraavana vuonna asuin Turussa ja olin työharjoittelussa isälläni, silloin vietimme ensimmäisen Turun pikkujoulun. Pikkujouluihin kuuluu kävelyä joulumarkkinoilla, isäni outo joulupukkiesitys ja jotain ei-perinteistä ruokaa. Siellä on aina hauskaa.

Avioerojoulut äitini luona ovat muuttuneet vähän joka vuosi. Ensin taisimme pitää vanhoista tavoista kiinni, sitten vapauduimme. Jouluihin tuli pian mukaan uusi ihminen, siskoni mies. Ensin he olivat äitini luona koko joulun, sitten he alkoivat vierailla miehenkin sukulaisissa ja pari viimeistä jouluaattoa olemme olleet äitini kanssa kahdestaan. Se toimii yllättävän hyvin, aatosta on tullut rauhallinen päivä. Kävelemme hautausmaalle jos jaksamme tai käymme muuten ulkona, se on hauskaa joulupukkiaikaan. Syömme niitä perinteisiä ruokia, kuuntelemme joulumusiikkia, käymme saunassa ja jaamme lahjat. Viime vuonna luimme Einoa Leinoa puoleen yöhön ja joimme manteliliköörillä terästettyä glögiä (mutta ei liikaa).

Joulun valmistelut ovat osittain minun vastuullani. Leivon pikkuleipiä ja ehkä sen oudon tiikerikakkuni, konjakilla maustetun jouluhalkomuunnelman ja tärkeimmän kaikista, piparkakkutalon. Sen suunnittelu ja rakentaminen on aina pienen stressin aihe mutta kun sain sen hoitaakseni tunsin itseni aika aikuiseksi. Uusi perinne on myös possupiparkakut, suuret, jotka roikkuvat keittiön lampusta ja jotka on koristeltu. Ikkunoilla roikkuu joulukoristeita, jotka ostin kun olin vielä lukiossa, ne auttoivat ahdistustani (minua pelotti se löydänkö asuntoa kun muutan pois, terveydenhoitajan neuvo oli hankkia asuntoon tavaroita. Lopulta sain kyllä sen asunnon mutta en opiskelupaikkaa). Kynttilöitä on paljon, äitini rakastaa niitä. Olohuoneen kristallikruunu (niin sanottu, kaksiosaisen perintölampun kupu hajosi, nyt sen yläosasta roikkuu vaikka minkälaisia kristalleja) alkaa olla jo aika komea, parvekkeella on ihan pieni kuusi valojen peitossa. Ja ikkunasta näkyy vain puita ja peltoa ja vanha maalaistalo, vaikka ollaan melkein kaupungin keskustassa.
Joulupäivänä menemme katsomaan Narnian, tapaninpäivänä ei käy, minä menen silloin vanhan kotipihani entisten lasten juhliin ja siskon mies käy töissä ja hänen lomansa loppuu siihen. Kun kaikki ovat ateisteja voi hyvin käydä joulunakin elokuvissa (jos silloin on näytöksiä), jopa tuollaisia uskonnollisia tarinoita.

Joulun jälkeen voin sitten levätä.

4 kommenttia:

Jani kirjoitti...

"Yhtenä jouluna sain siskoltani pienen pehmoporon"

Se, miten minä tuon luin (väärin), olisi kyllä ollut hullunkurisesti ristiriidassa koko muun jutun kanssa.

Olisi hauskaa nähdä kuvia piparkakkutalostasi.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Piparkakkutalosta taisi olla yksi kuva joulukuun alussa, ainoa digitaalinen piparkakkutalokuvani. Se saattaa löytyä vielä blogista, Flickrista se on poistunut (kun olen liian pihi maksamaan jäsenmaksua ja tuhlaan rahat muuhun).
Tammikuussa tulee varmasti lisää kuvia. Nyt aion ottaa jalustan mukaan, jos saan sen raahattua muiden tavaroiden kanssa (minä en matkusta vähin tavaroin).

Anonyymi kirjoitti...

Meillä joulu on ollut aina laaja perhetapahtuma omine rutiineineen ja tuoksuineen. Lahjoja oli jakamassa vanhempien ja neljän lapsen lisäksi setä ja täti (sisarukset) ja myöhemmin myös tädin aviomies. Mutta nyt ajan kuluessa myös oma ideaali joulu on rapautumassa. Täti ja setä eivät jaksa tulla lahjoja jakamaan (vaikka asuvat ihan vieressä). Toinen veli viettää nykyään joulut avovaimon perheen kanssa ja toisellakin isoveljellä on jo oma perhe (ja ensimmäinen lapsi) ja pelkään heidänkin yksityistyvän omaan jouluunsa. Tänä lahjat jaetaan etukäteen (muutamaa tuntia), mutta joulu vain neljän ihmisen kesken on ajatuksena ahdistava.

Joulu yksin on kammotava.


Fanta

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Yksin ei kyllä olisi kivaa jouluna. Ensimminen jouluaatto kahdestaan äidin kanssa huolestutti mutta oikeastaan joulun muuttaminen ei huonontanut sitä.
Ehkä teillekin käy niin.

Blog Widget by LinkWithin