Prometheus-leirit kaipaavat kuulemma ohjaajia, tavallisia aikuisia.
Omasta leiristäni on kymmenen vuotta ja muistot hieman ristiriitaisia. Mummoni kuoli leirin aikana, ja vaikka minuun suhtauduttiin hyvin oli joukossa myös aika epäystävällistä väkeä (kun minulle oli kerrottu tapahtuneesta ja menin soittamaan kotiin, joku toimistovirkailija piti ensin puheen siitä miten minun pitää maksaa ja miten ei saa turhaan soittaa, en minä siinä uskaltanut sanoa mitään siitä että minulle oli sanottu että saan soittaa ilmaiseksi. Illalla keskustellessamme päivän tapahtumista eräss tyttö sanoi ettei hän halua kuulla tuollaisista ankeista asioista, hauskaahan sinne oli tultu pitämään. Eivät muut kuin ystäväni ja apuohjaajat tainneet olla osaaottavia). Leiri oli ihan hyvä kokemus, en missään nimessä kadu sitä mutta se ei ollut ekstaattinen hurmostila, niin kuin aika monilla tuntuu olevan. Leirillämme oli pari aika ärsyttävää ihmistä jotka halusivat tehdä kaiken oman mielensä mukaan (leirin loppujuhlan suunnittelun), ja leirillä oli arvoasteikko, ei tiettyjen ihmisten kanssa olisi voinut jutella ilman aloitetta heiltä.
Hyviäkin muistoja on mutta vuosien saatosssa huonot ovat kasvaneet enkä hyviä enää muista. Yksi parhaista muistoista on öinen retki kynttilöiden kanssa rannalle, jossa eräs leiriläinen soitti, muistimme Hiroshimaa. Ja punaisten hiusteni kehuttiin sopivan hyvin vihreään mekkooni, ainoa miespuoliselta ihmiseltä saatu kohteliaisuus teini-iässä (silloin olin juuri alkanut värjäämään hiuksiani).
Ehkä minua häiritsee eniten se yhteisöllisyys. Protulaiset ovat suvaitsevaisia, tai ainakin mainostavat olevansa, mutta eräs tyttö leirillämme joka harrasti pitkiä kävelyitä yksin sai osakseen aika paljon kritiikkiä. Hän ei vain halunnut olla koko ajan muiden kanssa. Minä en halunnut käydä yhteissaunassa tai halailla muita, en minä ollut oikea protulainen. Ehkä huonoudentunteeni saa minut näin negatiiviseksi. Se etten pystynyt tuntemaan niin kuin olisi pitänyt tuntea. Ja miten huonoksi tunsin itseni kun en uskaltanut mennä paikallistointaan mukaan. Jälkeenpäin ajateltuna se ei haittaa, en minä olisi halunnut tulla protulaisklooniksi (aktiiviset protulaiset tuntuvat olevan aika samanlaisia ja aika ärsyttäviä).
Leirin käyminen oli kuitenkin hyvä kokemus ja oikeasti suurimmaksi osaksi positiivinen, nyt vain muistaa ne loppuaikojen huonommat asiat kun euforia oli hävinnyt (esim. sen miten tulevaisuuskeskustelussa arkkitehdiksi haluaminen oli väärä vastaus, olisi kai pitänyt haluta tehdä jotain sosiaalista). Olimme leirillä koko pihamme nuorison voimalla (minä, kaksi tyttöä ja yksi poika) ja muut saivat kai enemmän irti, varsinkin poika, jonka elämän leiri muutti. Pitäisi varmaan kysyä heiltä, kun ehkä heidät joulun aikoihin tapaan.
Hetken aikaa minusta tuntui että velvollisuuteni olisi pyrkiä ohjaajaksi. Sitten löysin hyvän tekosyyn, kolmesta pakkollisesta koulutuksesta yksi järjestetään Oulussa, muuta Etelä-Suomessa enkä tiedä korvataanko matkoja. Sitten tajusin ettei minun tarvitse etsiä tekosyitä. En usko että minusta on työskentelemään nuorten kanssa, tai ainakaan olemaan niin tiiviisti muiden ihmisten kanssa. Kokemuksena se olisi varmasti hyödyllinen ja ehkä pääsisin muistoistakin eroon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
9 kommenttia:
Vahva yhteisöllisyys on tietyllä tapaa vaarallista, koska se vaatii jäsentään osittain luopumaan yksilöllisyydestään ja luovuttamaan päätösvaltaa kollektiiville. Yhteisön sisälle muodostuu lojaalisuus, mutta ulkopuolisia kohtaan se voi olla vihamielinen, mikä minua häiritsee. Sardonista sinänsä, että protulaisissa(kin) ilmenee tuo uskonnon vastenmielisin piirre.
Suurin osa protulaisista on ihan mukavaa porukkaa, ja minun huonot kokemukseni aika vähäisiä. Ehkä vain muistan väärin, tunnalman.
Nuohan ovat ihan mahdollisia ongelmia leireillä, mutta kun omasta leiristäsi on jo kymmenen vuotta, on moni asia ehtinyt muuttuakin. Esimerkiksi nykyään protuleiriläiset ovat heterogeenisempää porukkaa kuin silloin, joten uskoisin, että eri tavalla erilaisia (ei siis samalla tavalla erilaisia, tajuat varmaan) katsotaan nykyään entistä suopeammin. Ja tietysti kyse on myös paljolti siitä, minkälaiset leiriläiset sattuu saamaan. Ilmeisesti tiimi kuitenkin toimi mielestäsi hyvin?
Matkat korvataan, vaikka menisit mistä tahansa minne tahansa. Ainoat kustannukset ovat koulutusmaksu, mitä se sitten nykyään onkaan, 10 tai 15 euroa.
-Hatha
On kyllä totta että leirit ovat varmasti muuttuneet ja paljon riippuu ohjaajista ja muista, en tiedä oliko silläkin merkitystä että leirilläni oli vain yksi poika. Toisaalta siihenkin aikaan muilla oli yleensä pelkästään positiivisia kokemuksia.
Tiimi taisi toimia ihan hyvin, paitsi keittäjä oli ankea enkä muista tunteneeni erityistä läheisyyttä keneenkään ohjaajista ja apuohjaajista.
Täytyy varmaan miettiä vakavasti ohjaajaksi pyrkimistä.
Oletko koskaan käynyt leirillä, jolla olisit viihtynyt vai ovatko ne kaikki olleet yhtä epämiellyttäviä?
Joten tuntuu juttujasi lukiessa että olet sellainen jatkuvan valituksen airut. Et ehkä sitä sano ääneen, nielet ja purat itseksesi.
Olet sellainen pieni pyöreä harmaa varpunen, ruma jopa, joka istuu lähes eturivissä, mutta aina luokan laidalla. Sellainen, joka ei herätä kenessäkään tunteita, ei säväytä.
Leirisi ovat olleet epämiellyttäviä, koska sinua ei ole huomattu. Koska et ole ollut tarpeeksi mielenkiintoinen persoona.
Uppoudut fantasiamaailmaan ja kuvittelet olevasi erilainen kuin muut vaikka samalla ryvet itsesäälissä etkä kykene ymmärtämään miksei sinua huomata.
Sinä olet ruma, koruton ja mitään sanomaton niin sisältä kuin ulkoa. Sinulla ei ole toivoa tai mitään annettavaa.
Kylläpä Anonymouksella on kummallisia mielipiteitä.
ihmetteli Thialfi
Anonyymi voi hyvinkin olla oikeassa.
Minä en kyllä ole ollut juuri muilla leireillä kuin protuleirillä ja nuorempana ratsastusleireillä. Eivät nekään olleet pelkästään positiivisia, minulle on aina ollut vaikeaa olla toisten luona yönä ja yhdessä paikassa oli aika huolimaton suhtautuminen hevosiin ja paikan pitäjä, 50-kymppinen mies kävi mielellään suosikkityttöjensä kanssa saunassa (minä en siihen joukkoon kuulunut).
Protuleirillä minut kyllä huomattiin, siellä huomattiin kaikki. Enkä huomion puutteesta kärsinyt, nuo negatiiviset jutut tulivat enemmän sen saannista. Tai voihan tietysti olla etten oikeasti ärsyyntynyt siitä että suruani isoäitini kuolemasta pidettiin tylsänä ja asiaankuulumattomana vaan olen ärsyyntynyt siitä että joku muu suunnitteli juhlamme.
Muutenkin anonyymi tuntuu tuntevan minut suorastaan pelottavan hyvin. Kyllä, minä istun yleensä luokan etualalla, mutta sivussa. Siitä näkee hyvin mutta ei yleensä tarvitse tuijottaa opettajaa silmiin. Ja tuo salaisten ajatusteni tietäminenkin on loistavasti päätelty ja tiedetty. Kyllä minun oikeasti pitäisi ajatella positiivisemmin, mutta yleensä sentään ajattelen myös ratkaisuja ongelmiini.
Saamaton varmasti olen. Toisaalta valitukseni opinnäytetyöstä (sille pitäisi tehdä varmaan oma blogi) ei anna kuvaa todellisesta työskentelystäni, kyseessä on erikoisempi juttu ja sellainen joka ei toivottavasti tule toistumaan. Yleensä saan kommentteja siitä miten aikaansaava olen ja nopea työskentelemään, suorastaan tehokas.
Koska anonyymi tietää minusta niin paljon on hän varmasti oikeassa siinä ettei minua huomata. Minä olen viime vuodet ollut toisessa uskosssa, mutta todennäköisesti luulin väärin. Se että ihmiset tietävät kuka olen ja tulevat juttelemaan (vaikka ollessani ulkomailla) ei tietenkään tarkoita että he ovat huomanneet minut. Enempää huomiota en edes oikeastaan kaipaa. Riittää että ystäväni viitsivät puhua kanssani (niin kuin he tekivät protu-leirilläkin).
Rumuus on tietenkin aika subjektiivinen asia, mutta koko syksyn olen ollut aika tyytyväinen ulkonäkööni. Pahoitteluni jos sinä et ole mutta ehkä sinun ei tarvitse katsoa minua. Erilainen kuvittelen varmasti olevani, siihen vaikuttaa se että päällisin puolin olenkin monessa asiassa erilainen kuin suomalaisten enemmistö. Sisältä olen varmasti aivan tavallinen.
Melkein toivoisin että joskus joku anonyymi kirjoittaisi oikeasti loukkaavia asioita. Tai edes huvittavia.
Parhaiten saa loukattua sanomalla että puhun liikaa ja ilman asiaa. Töihin liittyen ei ole helppoa loukata, eds sanomalla että olen saanut työt suhteilla, en lahjoilla. Ulkonäkön kommentoiminen saattaa loukata mutta ei kovin helposti.
Minun kokemukseni protulaisista ovat aika vähäisiä. Aika koppavia ja helvetin erilaisia olevinaan. Yhteissaunasta puhuivat kovaan ääneen pitkin syksyä. Olivat myös protukoruistaan hyvin olevinaan.
Niin, vain minun kokemukseni..
ohoh... menikö nyt jollakulla protulla herne nekkuun... hui kauhistus!
Lähetä kommentti