31.1.2006

Olin saanut yön aikana yllättävän sähköpostin, ammattikouluaikojeni (tai toisen asteen ammatillisen koulutuksen, käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen) aikaiselta kämppikseltä.

En päässyt ylioppilaskirjoitusten jälkeen opiskelemaaan minnekään, jo se oli nöyryyttävää. Minä olen aina ollut se joka menestyi koulussa ja muutenkin ja yhtäkkiä en tiennytkään onko minusta mihinkään. Luulen että se on yksi syy seuraavan kevääni ahdistuksen. Minä olin pitänyt jo ammattikorkeakouluja jotenkin rahvaanomaisina, medianomi kuulosti hölmöltä (ja edelleen kuulosstaa, nyt olen vain tottunut siihen). Minä halusin taiteen maisteriksi, mutta epäonnistuin Rovaniemellä pääsykokeissa enkä uskaltanut hakea Taideteolliseen korkeakouluun. Ammattikoulun käyminen oli erittäin kasvattava kokemus.

Asuin koulun asuntolassa, koulu oli 12 kilometrin päässä lähimmästä kaupungista ja toisen asteen opiskelijan pienellä opintotuella kaupungissa asuminen ei houkutellut. Koulun asuntola oli ilmainen ja järkevä. Se sijaitsi seudulla jossa ei ollut oikeastaan mitään. Toisella puolella oli iso tie (minä pääsen aina niiden viereen asumaan, en tiedä miten osaisin nukkua ilman liikennettä) ja keinosiemennysasema, toisella pieni teollisuusalue. Vähän matkan päässä oli joku armeijan harjoitusalue, sieltä kuului välillä räjähdyksiä. Maaseutua siis. Ainoa palvelu oli kirjastoauto joka toinen viikko, kaupassa piti käydä kuuden kilometrin päässä kuntakeskuksella. En tiedä mitä oikeastaan tein siellä. Luin paljon ja kuuntelin radiota. Koulupäivät olivat pitkiä ja kun koulun vieressä asui ei minulla ollut oikein energiaa liikuntaankaan. Kävin kerran viikossa kaupassa, pyörällä tai bussilla. Pyöräily oli hauskaa Salpausselän maisemissa. Ensimmäisenä vuonna kävin Jyväskylässä joka viikonloppu, sitten joka toinen. Asuntolaan sai jäädä vain jos kirjoitti nimensä listaan, talonmies piti vahtia. Jos jäin asuntolaan kävin yleensä perjantaisin Lahdessa, kirjastossa ja ostamassa ruokaa. Muuten olin viikonlopun kotona, sieltä ei päässyt oikein poiskaan (lauantaisin viimeinen bussi asuntolalle lähti kahdelta iltapäivällä).
Tuo oli ensimmäinen kerta kun asuin muualla kuin kotona ja se oli pehmeä lasku. Asuntola oli kalustettu, meillä oli astioita ja huonekaluja, käyttökelpoisia vaikka vähän ankeita. Joissain asunnoissa oli neljä kahdessa huoneessa, meitä oli vain kaksi.
Kämppikseni oli nuorempi peruskoulupohjainen, mutta ainakin yhtä itsenäinen kuin minä. Minua ei yhtään yllätä että hän pääsi ammattikoulupapereilla opiskelemaan yliopistoon alaa, jonne ei ole helppo päästä ja joka sopii hänelle hyvin. Emme olleet ehkä varsinaisia ystäviä mutta hyviä kavereita kumminkin, hän oli yksi harvoista mukavista ihmisistä luokallamme. Oli hauskaa kuulla hänen kuulumisiaan.

Tuo koulu teki minulla varmasti hyvää vaikka tappoikin luovuuteni aika täysin. Luokkamme oli ankea, seutu oli ankeaa (tai se oli hyvin kaunista mutta henkisesti ankeaa) ja suorastaan inhosin Lahtea. Mielipiteisiini vaikuttaa silloinen elämäntilanteeni, ei siellä varmaan niin kamalaa ollut. Yllätyin kuitenkin kun muutin Ouluun, ihmiset olivat ystävällisiä ja mukavia. Luokkamme ei varmastikaan edustanut lahtelaisia yleensä eivätkä kaikki edes ollet sieltä kotoisin. He olivat vain aika pikkukaupunkilaisen ahdasmielisiä, vaikka kuvittelevatkin asuvansa suurkaupungissa, melkein Helsingissä. Minua halveksuttiin "pohjoisuuteni" ja maalaisuuteni takia (vaikka minä olenkin kaupunkilainen neljännessä polvessa ja heidän vanhempansa maanviljelijöitä, missä ei tietenkään ole mitään vikaa). He kiinnittivät huomiota harvoihin murresanoihini, itse he eivät tietenkään mitään murretta puhuneet (edelleen eteläsuomalainen puhetapa aiheuttaa kauhua). Jos itse kutsuu linja-autoa linkuksi niin ei luulisi olevan mahdotonta ymmärtää kun toinen sanoo linkki. Ei se niin kauheaa ollut, taidan muistaa vain ne ikävät asiat.

Oli siellä paljon hyvääkin. Lahden kaupunginkirjasto oli parempi kuin Oulun, maisemat olivat kauniita (reitti Lahdesta Jyväskylään on juuri sellaista maisemaa, josta minä pidän, erityisesti Vääksyn tienoilla), vesi hyvää (harjuseudulla asumisesta on jotain hyötyäkin) ja talvet olivat kauniita. Ja keväisin joka paikka oli täynnä valkovuokkoja. Siihen verrattuna Oulu on litteää ja harmaata jaa kitukasvuista. Täällä minulla menee kuitenkin paljon paremmin.

12 kommenttia:

Valkoturkki kirjoitti...

Et hakenut taideteolliseen korkeakouluun, koska et olisi päässyt?

Jännittävä katsantokanta. Eikö kannata yrittää, jollei onnistu ensimmäisellä kerralla? Ei lapsetkaan opi kävelemään ensi yrityksellä. Eipä TaiK:iin pääse myöskään ensimmäisellä.

Molemmat kaverini, jotka pääsivät sinne, pääsivät sisään vasta kolmannella kerralla. Tosin tästä heitä oli varoitettu, joten he aloittivat hakemisen lukion toisella. Heille jäi vain yksi välivuosi kasvuaikaa.

Itse jaksoi yrittää vain sen ensimmäisen kerran, kun kukaan ei päässyt edes paikan päälle - toiseen vaiheeseen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Oli siinä kyllä muutakin mutta suuri syy oli se että en uskaltanut testata itseäni kun tiesin epäonnistuvani.
Tai en minä enää niin vanhoja asioita muistaa. Voi olla että suurin syy oli se etten silloinkaan halunnut pääkaupunkiseudulle asumaan.

Tuazophia kirjoitti...

Heh, olemme siis käyneet samaa koulua. Minä lopetin reilun puolen vuoden jälkeen (olin siellä siis syyslukukauden 1996 - asuin tosin Lahdessa), koska paikka oli ahdistava. Siellä kuitenkin opin ajattelemaan omilla aivoillani taiteesta (pohtiessani olenko tosiaan aina väärässä) ja sehän ei miellytä ihmisiä ei sen enempää tuossa koulussa kuin tosielämässäkään.

emmi kirjoitti...

tuollaisia muisteluita on ihana lukea. Hassua kun sanoit Jyväskylän puhetyyliä etelä-suomalaiseksi.Espoolaisena olen vähän erimieltä. Puhuttiin just sattumalta jyväskylän murteesta kavereitten kanssa eilen. Nimenomaan linkku sana sai meidät puhumaan siitä. jyväskylän puhetyyli on kyllä monella tapaa kirjakielimäistä virallista, mutta murre kuitenkin. itse vihaan tätä omaa helsinki-espoo-osateinikieltäni. ihanaa aina kun pääsee turkuun tai lukee heli laaksosta kun se puhe tarttuu muhun niin nopeesti, kun äiti puhuu vielä vähän turkua. Oikeesti tykkään eniten Tampereen murteesta. Hmm. tää ei nyt enää kauheesti liity tähän. tarkotus oli vaan sanoa, että oli hassua kun liitit sen jyväskylän kaikkiin etelä-suomalaisiin. etelä-suomalaisena, täällä on jo niin iso ero kaikilla. Vähän kyllä hävettää olla näin espoolainen, että jyväskylä tuntuu jo kaukaiselta.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuazophia, hauskaa, tai ei siis hauskaa mutta jollain tavalla lohdullista, kuulla että muillakin on huonoja kokemuksia siitä koulusta. Minä koin itseni aina siellä huonoksi, minulla oli mahdollisuuksia mutta en ikinä lunastanut niitä. Jotkut opettajat inhosivat meitä avoimesti, jotkut olivat mukavia mutta siellä oli ankea tunnelma. Kukaan ei tainnut oikeasti haluta olla siellä. Oulussa minä vapauduin, vähän. Hollantikin auttoi siihen. Minusta tuntuu että kehittyäkseni minun pitää kehittyä jollain tavalla tai kasvaa, teknisten taitojen kehittyminen ei riitä.

Emmi, niin harhautunut en ole että ajattelisin Jyväskylää Etelä-Suomena, tosin täällä sitä sellaisena pidetään (ja olen saanut aivan uuden identiteetin). Tarkoitin Lahtea, ehkä se oli vähän hämäävästi kirjoitettu. Minä haluaisin puhua kunnon murretta ja pidänkin puhetapaani murteellisena (tosin nykyään puhun välillä oudon sekavasti, mukaan tarttui Lahdestakin, tai siis Lahesta, jotain), muut ihmiset vain sanovat minun puhuvan selkeää yleiskieltä (olen kysynyt sitä useampaan otteeseen). Tamperelaiset väittävät tunnistavansa jyväskyläläiset puheesta, se liittyy jotenkin siihen miten me sanomme "nilkka".
Minäkin pidän Turun murteesta, vaikka se kuulostaakin yleensä äkäiseltä (kun on tottunut venyttämään kaikkia vokaaleja. Minä olen aina sanonut mielestäni mä, vaikka muut kuulevatkin siinä kaksi äätä). Pidän myös Oulun murteesta, se on hauskaa. Äitini on kotoisin Kuopista, Savon murrekin on tuttua ja kotoista. Ja isoäitipuoleni puhuu Torniojokilaaksolaisesti, sitä on välillä vaikeaa ymmärtää.

Orange seeds kirjoitti...

Haa. Me Tampereelta kotoisin olevat tosiaan usein väitämme tunnistavamme Jyväskyläläiset (tai Jyväääskyläläiset) puheesta:) meidän korvaan Jyväskylälaiset puhuu hieman hitaasti ja venytten ja pitää taukoja oudoissa kohdissa. Nilkka-sanassa se varmaan liittyisi mahdolliseen svaa-vokaaliin (siis ikäänkuin Niliikka) Oikeasti se kuuluisi merkitä pikku i:llä painottomassa tavussa, mutta koneella se on hankalaa.
Minäkin luulin pääseväni yliopistoon suoraan lukiosta, ihan noin vaan. marssin luottavaisin mielin leuka oystyssä ja liput liehuen historian pääsykokeisiin (lukiossa olin siinä aineessa täyden kympin oppilas)ja petytmyt oli tirtty kova kun sain vain noin puolet vaadittavasta pistemäärästä. Seuraavat keväät olivatkin aina ahdistuksen aikaa, kun tajusin, että yliopistoon onvarsin vaikea päästä, enkä kuitenkaan suostunut harkitsemaan muita vaihtoehtoja.

Minella kirjoitti...

Heip! Taustailija ilmoittautuu.
Olen koko pienen ikäni asunut ja opiskellut ja nyt teen töitä Lahdessa. Täytyy pitää vähän kotikaupunkini puolia :) Ei tämä paikka ahdistava ole, pieni ja rauhallinen vain :) Koulut täällä ovat kyllä aika sisäänpäin kääntyneitä :(
Olisit vain yrittänyt taideteolliseen, rohkeudella ja sisulla!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Orange seeds, minä olen yrittänyt sanoa nilkkaa ja kuulostella sanonko sen jotenkin oudosti, mutta ei sitä tietenkään itse kuule. Mutta ainakin on hauskaa että on jonkunlainen murrepiirre.

Minella, mielikuvissani Lahti on muodostunut hirviömäiseksi mutta tiedän ettei se oikeasti ole. Minun Lahden vierailuni olivat lähinnä kauppa- ja kirjastoreissuja, en ikinä viettänyt siellä pidempiä aikoja ja vain pari kertaa olin keskustan ulkopuolella. Eniten minua ärsytti jalankulkemisen vaarallisuus, matkalla linja-autoasemalta kirjastoon oli monta isoa autotallia ja vilkkaita katuja. Minusta aina tuntui ettei sitä oltu rakennettu ihmisen mittakaavassa, talotkin korkeita (sitä ongelmaa Oulussa ei kyllä ole, päinvastoin pikemminkin). Kirjastoa kyllä kaipaan ja hyviä kirpputoreja.

Matonen kirjoitti...

Tunnen aina suurta yhteenkuuluvaisuutta, kun joku puhuu keski-suomalaisittain, vaikka jyväskyläläinen puhetapa onkin vahvempaa kuin minun.

Pesukone on hyvä sana, sillä erottaa puhuuko joku minun murrettani. Ennen kuin muutin Tampereelle, en edes tiennyt puhuvani murretta, heti nämä hämäläiset sen kuitenkin tunnistivat :D

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Matonen, puhuttiinko teillä päin epuista, topuista, kolkeista, nelkeistä, viikeistä ja kuukeista? Niiden käyttö tuntuu hämmentävän ihmisiä, vaikka ne ovat niin käytännöllisiä sanoja.
Pitäisiköhän muutta Tampereelle niin pääsisi puhumaan kunnolla murretta. Jollain tavalla huvittavaa ettää siellä kiinnitetään niin paljon huomiota jyväskyläläisten puheeseen.
Minusta Tampere oli nuorempana todella kaukana eikä siellä käyty huvin vuoksi. Vasta tänne muutettuani olen tajjunnut miten lähellä se on ja miten helppo sinne olisi ollut tehdä päiväretkiä. Kuopio tuntuu edelleen kaukaiselta, jostain syystä. Vaikka se on Tamperetta tutumpi ja taitaa olla jopa lähempänä Jyväskylää. Joskus aikoinaan hain sinne opiskelemaankin, yllättäen en päässyt.

Matonen kirjoitti...

Ekat, tokat, kolkit, nelkit, viikit, kuukit :D Saatettettiin sanoa myös esim. eppuluokkalainen, toppuluokkalainen.

Eniten hämmennystä aiheuttaa töissä kun maalataan vesiväreillä tms. ja käsken lapsia kaatamaan veet pois. ne ei koskaan tajua. Pitäisi sanoa että kaatakaa veRet pois.

Tampereen murre kyllä tarttuu, mutta ei tarvita kuin puhelinsoitto kotikotiin ja puhun ihan keski-suomea taas.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minulla on suuria vaikeuksia sanoa d:tä, veet kaadetaan täälläkin pois.

Uiessa ja veessä ja lahessa ja ylpeyessä ja korkeuessa.

Ehkä sittenkin puhun murretta :)

Blog Widget by LinkWithin