31.1.2006


Scary woods
Originally uploaded by Ereine.

Asuntoni lähellä oli pelottava metsä, siellä oli aina liian hiljaista. Se oli kuin sali, korkeita suoria puita ja maassa sammalta. Keväällä maa oli metsätähtien ja valkovuokkojen peitossa.

7 kommenttia:

Matti kirjoitti...

Lopeta metsän pelkääminen.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

En minä pelkää metsiä, vain tuota yhtä. Muuten en ole ikinä pelännyt metsässä, vaikka pelkäänkin niin monia asioita.
En tiedä miksi se oli niin pelottava paikka. Lähellä oli aika sulkeutuneen näköisiä taloja ja metsä itse oli täynnä vanhoja kuusia eikä siellä kasvanut muuta. Pahaenteisen näköistä.

Niihin aikoihin oli kauhea myrsky ja tuokin metsä oli aika lohduttoman näköinen sen jälkeen, vähän niin kuin taistelukenttä.

Linnunradan liftaaja kirjoitti...

Noin isopuisia metsia ei kylla Oulun korkeuksilta helposti loydy kun jostain metsan taskuista tai muista piiloista.

Oulujarvella tosin on saaria, joissa kasvaa mahtavia peikkometsia. Kiehtovia ja pelottavia. Sellaisia, jotka tuovat mieleen Anni Swanin sadut.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä olen liikkunut hävettävän vähän Oulun ympäristössä ja suorastaan vieroittunut metsistä, en minä kyllä aikaisemminkaan mikään eränkävijä ollut. Kasvoin vain metsän vieressä ja metsässä.
Muistan kun tulin ensimmäisiä kertoja Ouluun, miten masentavalta viimeiset pari sataa kilometriä näyttivätkään. Pelkkiä kitukasvuisia mäntyjä. Etelään päin mennessä Pihtiputaalla tuntee olevansa melkein kotona ja Viitasaari on kaunista seutua, olen alkanut pitämään siitä melkein enemmän kuin Päijänteestä. Ensimmäisinä vuosina minulla alkoi yleensä soimaan päässä "männikkömetsät ja rantojen raidat, kirkkaus Keuruun ja Kuuhankaveteen, Keitele vehmas ja Päijänne jylhä, oi kotiseutua muistoineen". En kyllä tiedä haluanko tulla haudatuksi isieni maille (ja missä ne tarkalleen ottaen ovat, äidin suku on savolaistuneita hämäläisiä, hämäläis-keskisuomalaisia ja isän suku Länsi-Suomesta lähteneitä Pihtiputaalle ja Jyväskylään päätyneitä).

Anada kirjoitti...

Minulla oli lapsuudenkotini lähellä samanlainen metsä. Sen piti aina ohittaa jos halusi käydä kaverin luona kylässä. Sitten sitä vain tuijotti tiukasti metsikköä ja polki hirveää vauhtia ohi.

Hahmo kirjoitti...

Minä taas pidän salaperäisistä hämäristä metsistä. Kuvittelin pienenä ja edelleenkin, että siellä asuu menninkäisiä tai tonttuja.

Itse pelkäsin aikaisemmin pimeitä tyhjiä varastoja, navettoja tai latoja, jos sinne piti mennä yksin. (älkää kysykö miksi piti mennä yksin) Nykyisin en pelkää niitä. Pimeääkin olen lakannut pelkäästä. Olenko kasvanut isoksi?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuossa metsässä saattoi olla pelottavaa hiljaisuus ja liikkumattomuus ja ehkä sekin että sinne piti kulkea syrjäteitä muutaman pelottavan talon ohi. Voi olla että pelkäsin maaseutua.

Kerran noilla tienoilla (tai oikeastaan se oli toisella puolella koulua jos haluan olla täysin rehellinen) kävellessäni aika pelottavalla reitillä (eräällä tyypillä oli pihallaan haukkuvia ja hyppiviä koiria joilla oli joskus tapanaa karata aitauksesta, silloin minä tosissani pelkäsin koiria) pimeässä (maaseudulla eiole katuvaloja) näin liikkuvia valoja edessäpäin, ne lähestyivät minua. Sekin tie kulki suuren ja synkän metsän poikki. Olin varma että kyseessä on saatananpalvojia, en muista miksi. Olin myös varma että nyt kuolen.
Voi olla että joku, jolla ei ole niin vilkas mielikuvitus olisi heti tajunnut totuuden. Varusmiehiä veltamassa harjoittelualueeltaan.

Blog Widget by LinkWithin