En olisi millään halunnut palata Ouluun. Oikeastaan minun olisi pitänyt palata jo eilen, siskoni oli käymässä äitini luona ja halusin katsoa olympialaisia (!) ja en vain jaksanut lähteä. Ehkä toivoin, että flunssa sittenkin iskisi kunnolla ja voisin vain nukkua tämän viikon.

Mitään todella kamalaa ei edes ole luvassa. Huomenna on muutama tunti koulua, tapaaminen ohjaavien opettajieni kanssa (pitää kysyä muutama kysymys ja esitellä työtä) ja tapaaminen erään toisen työn ohjaavien opettajien kanssa (siinä on onneksi mukana paljon muitakin ja minun ei todennäköisesti tarvitse sanoa yhtään mitään). Keskiviikkona eikä perjantaina ei ole mitään pakollista ohjelmaa (muuta kuin opinnäytetyötä, totta kai). Torstai on pelottavin päivä, silloin pitää äänittää työtäni varten yhtä tuttuani lukemassa isotätini kirjeitä. Se kai minua hirvittääkin, niin että ahdistun ja ajattelen lintuinfluenssaa ja maailmanloppua (mutta vielä ei kovin vakavasti). Ja tieto siitä, että minun pitää päättää työni suunta, hioa käsikirjoitusta ja tietää mihin suuntaan olen menossa. Myöhemminkin voi muuttaa tai tehdä uudestaan, en vain kehtaisi pyytää ihmisiiä taas auttamaan. Ehkä pystyn unohtamaan sen keskiviikkoon asti.

Sain selville mikä ammattijärjestöni on. Se on huojentavaa.