Kaikki tuntuu tänään vaikealta (esim. kommentteihin vastaaminen, se jää huomiselle). Selvisin kuitenkin ehkä rankimmasta koulupäivästä tänä vuonna, ensin aamupäivä tunteja, ruokailun jälkeen tapaaminen opinnäytetyöni ohjaavien opettajien kanssa (sain siellä paljon kannustusta ja hyviä neuvoja), sitten puhumaan pelottavan ihmisen kanssa, joka auttaa minua vähän äänitysstudion kanssa torstaina, sen jälkeen tajusin että harjoittelurahan viimeinen hakupäivä on huomenna ja juoksin portaita ylös ja alas etsimässä oikeaa lomaketta (jota ei löytynyt sieltä mistä sen piti löytyä), sitten toinen tapaaminen toisen projektin ohjaavien opettajien kanssa, henkilökohtainen tapaaminen sen vetäjän kanssa ja sitten kauppaan. Ja yksi koulukaveri löysi blogin sattumalta, hauskaa.
Nyt väsyttää, vaihteeksi. Parin tunnin päästä pitäisi jaksaa raahautua uimahallille, jos en saa vakuutettua itseäni siitä että pieni kurkkukipu on flunssaa.


Ystävänpäivä masensi teininä. Meillä oli aina laatikoita, joihin sai laittaa salaisia viestejä keskusradiossa luettavaksi. Aina eli pieni toivo ja aina petyin. Nyt olisi ystäviä (tai oli silloinkin, ainakin jonkinlaisia), ei vain ole energiaa muistaa heitä. En voi edes sanoa että huomioisin heitä jotenkin erityisesti muina päivinä.

Olin joskus ihastunut tyyppiin, jolla oli tapana lähettää tuttavilleen ystävänpäivänä kuvia epämuodostuneista hiiristä tai vastaavista. Taisin olla ihastunut häneen koska hän oli outo. Toisena ystävänpäivänä sain hyvin hämmentävän viestin melkein tuntemattomalta, jolla oli aika yllättäviä seurauksia.